Huimat 37 % ihmisistä salaa tämän asiaan kumppaniltaan
On erittäin todennäköistä, että kumppanisi ei kerro sinulle tätä asiaa.
Asioiden salassa pitäminen on merkittävä pariskuntien eroihin vaikuttava syy. Kumppanisi ei välttämättä edes varsinaisesti valehtele sinulle, mutta saattaa vain olla kertomatta sinulle kaikkea.
Tuoreen tutkimuksen mukaan jopa 37 % eli reilusti yli kolmannes ihmisistä ei kerro kumppanilleen totuutta eräästä melko tärkeästä asiasta.
Kyseessä ovat raha-asiat.
Salailuun kuuluu paljon eri osa-alueita. Osa vastanneista kertoo salanneensa joitakin ostamiaan asioita, osa kertoo salanneensa yksittäisiä laskuja tai tiliotteita, ja osa on jopa salannut kokonaisia tilejä. Pahimmassa tapauksessa osa on jopa valehdellut kumppanilleen palkkansa suuruudesta.
Ihmisillä on salailuun erilaisia syitä: osa kertoo tietävänsä tai uskovansa, että kumppani paheksuisi raha-asioiden hoitoa ja osa kertoo itsekin häpeävänsä taloudellista tilannettaan, eikä sen vuoksi halua kertoa totuutta raha-asioista kumppanille.
Oletko sinä pitänyt joitakin raha-asioitasi omana tietonasi?
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Best Life / Kuva: Andrea Piacquadio, Pexels
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- 6 syytä, miksi nainen teeskentelee orgasmin – harva puhuu tästä
- Näillä nikseillä kotisi tuoksuu aina hyvältä – 5 toimivaa vinkkiä
- Ahdistaako maailmantilanne? Näillä keinoilla luot turvaa itsellesi ja läheisillesi
- Nämä teot saavat miehen sydämen sulamaan – kokeile ja tee vaikutus
- Kärsitkö näistä oireista? Ne voivat viitata endometrioosiin
- Nukutteko näin? Tutkimus yhdistää tämän asennon aktiivisempaan seksielämään
- Pitkä parisuhde opettaa arvokkaita asioita – nämä 3 nousevat esiin
- Nämä lauseet paljastavat ihmisen, jonka maailma pyörii oman navan ympärillä
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen
- Hiustesi pituus paljastaa paljon luonteestasi – tunnistatko itsesi tästä?