Hämmästyttäviä seksifaktoja – tiesitkö näitä?
Nämä faktat voivat aidosti jopa yllättää sinut.
Usein seksifaktoista kerrottaessa ne eivät ole niin kummallisia tai shokeeraavia kuin otsikoissa annetaan ymmärtää. Brittilehti Metro kaivoi kuitenkin omasta mielestään oikeasti yllättäviä faktoja esille.Lue alta 12 seksifaktaa, jotta voit todeta, olivatko ne niin hämmästyttäviä kuin otsikossa kerrotaan:
1. Naiset käyttävät kynttilöitä eniten itsetyydytyksessä heti sormien ja vibraattoreiden jälkeen. 2. Ihmiset eivät ole ainoa laji, jotka pitävät suuseksistä. Muun muassa jääkarhut, hyeenat ja vuohet harrastavat sitä. 3. Lähes jokaisella muulla nisäkkäällä ihmiset lukuun ottamatta on luu peniksessään. 4. Miehillä on 11 erektiota päivän aikana. 5. On yksi mahdollisuus kolmesta, että isoäitisi harrastaa edelleen seksiä. 6. Lähes tuhat ihmistä kuolee vuosittain hypoksifilian takia eli kumppanit kuristavat toisiaan eroottisen mielihyvän takia. 7. Miehet masturboivat 12 kertaa kuussa eli noin joka kolmas päivä. Naiset taas tekevät sitä kerran kuussa – tai niin he ainakin väittävät. 8. Alabamassa ja Mississippissä on kielletty seksilelujen ja vibraattoreiden myynti. 9. 70 prosenttia miehistä kieltäytyy seksistä, jos naisella on kuukautiset. 10. Teelusikallinen spermaa sisältää seitsemän kaloria. 11. Miehen orgasmi kestää kuusi sekuntia, naisen 20 sekuntia. 12. Vain 30 prosenttia naisista saa orgasmin yhdynnässä. Lähde: MetroLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Naiset myöntävät: tämä hetki paljasti, ettei suhde enää toimi
- Pyydettiinkö sinua morsiusneidoksi? Vastaa näihin kysymyksiin ennen kuin lupaudut
- Nännien stimulointi voi johtaa orgasmiin – näin se on mahdollista
- Kesä tulee – tarkista aurinkolasiesi kunto ja vältä nämä yleiset virheet
- Miksi seksi on parempaa hotellissa? Syy on yllättävän yksinkertainen
- Nenän tukkoisuus ei aina johdu flunssasta – tässä 5 muuta syytä
- Miehet jätetään usein näistä syistä – ero tulee monelle täysin puskista
- Onko naisella tämä lemmikki? Hän pettää tilastojen mukaan todennäköisemmin
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- ”Tavalliselta” niskajumilta tuntuva oire voi kertoa aivopaineen noususta
- Tuhmempi versio pullonpyörityksestä – 50 ideaa totuuksiin ja tehtäviin aikuisille
- Käytätkö sydänemojeja väärin? Värit voivat viestiä aivan muuta kuin luulet
- Suuhygienisti suosittelee helppoa testiä – paljastaa heti, ovatko hampaasi oikeasti puhtaat
- 4 kiehtovaa faktaa pääsiäisestä – tiesitkö nämä kaikki?
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- Juo tätä juuri ennen nukkumaanmenoa – moni huomaa vaikutuksen jo ensimmäisenä yönä
- Marttojen suosittu wc-pommi testissä – korvaa jatkossa kaupan pesuaineet
- Tämä määrä seksiä viikossa riittää onnelliseen parisuhteeseen, kertoo tutkimus
- 3 merkkiä, jotka kertovat liiallisesta proteiinin saannista
- Leikkaa sitruuna, ripottele päälle suolaa ja aseta yöpöydälle – huomaat eron aamulla