Haluatko harrastaa seksiä eri aikaan kuin miehesi? Siihen on täysin luonnollinen syy
Naisten ja miesten halukkuus harrastaa seksiä voi olla voimakkaampi eri aikoihin päivästä.
Tutkimukset ovat osoittaneet, että miehet haluavat biologisista syistä enemmän seksiä aamulla, kun taas naiset ovat usein enemmän sillä tuulella iltaisin. Syypää tähän on testosteroni. Miesten herätessä heidän testosteronitasonsa ovat 25-50 prosenttia korkeammalla kuin mihinkään muuhun aikaan päivästä. Tämä johtuu siitä, että aivolisäke tuottaa miessukuhormoneja nukkuessa ja mitä pidempään ja syvemmin mies nukkuu, sitä korkeammat testosteronitasot hänellä on. Naisilla testosteronin tuotanto on vähäisempää öisin, ja itse asiassa aamuisin sen määrä on naisilla vähäisimmillään. Your Tangon mukaan naiset tarvitsevatkin aikaa: tutkimukset ovat tuoneet ilmi, että naisten testosteronitasot todennäköisemmin tehostuvat, jos nainen odottaa seksin harrastamista kumppaninsa kanssa. Vaikka nainen siis olisi töissä, hänen ajatuksensa voivat harhailla siihen, mitä hän toivoisi miehensä tekevän hänelle illalla. Naisen hormonit alkavat siis kohota ja samaan aikaan miehellä ne alkavat laskea aamun huipusta iltaa kohden. Lähde: Your TangoLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jos kumppanisi ei saa sinua tuntemaan näitä asioita, hän ei ole se oikea
- Naiset saavat edelleen enemmän arvostelua näistä asioista kuin miehet
- Älä mene lankaan – näin kaupat manipuloivat sinut tekemään ostoksia
- Jos nämä asiat pätevät sinuun, et ole vielä täysin aikuistunut
- Jos sinulla on siniset silmät, pukeudu ensisijaisesti näihin väreihin
- Tällainen hellyydenosoitus saa helposti koiran tuntemaan olonsa epämukavaksi
- Kolmen päivän juomakuuri saa vatsan nopeasti litteämmäksi
- Outo oire jalassa voi kertoa vakavasta sairaudesta – näitä merkkejä ei pidä sivuuttaa
- Tutkimus yhdistää tämän arkisen juoman parempaan erektioon
- Suomalaiset häpeävät usein tätä kehonosaa ja laiminlyövät sen hoidon
- Tuttu mauste pitää muurahaiset loitolla – tehokas mutta myrkytön niksi
- 10 merkkiä siitä, että parisuhteesi on tulossa tiensä päähän
- Gynekologi kertoo vähän puhutusta muutoksesta, joka voi tulla iän myötä
- Tyvisolusyöpä kehittyy hitaasti ja salakavalasti – tällainen muutos iholla kannattaa tutkituttaa
- Miesten mielestä viehättävin nainen ei vastaa vanhaa stereotypiaa
- 5 asiaa, joita mies tekee vain, jos on oikeasti rakastunut
- Kuinka monet treffit ennen seksiä? Kysely paljastaa yleisimmän vastauksen
- Jätä nämä vähemmälle – ihosi voi alkaa voida paremmin nopeasti
- Haaveiletko vauvasta? Tutkijoiden mukaan tämä voi lisätä todennäköisyyttä tulla raskaaksi
- Onko tämä tunne tuttu krapulassa? Kardiologi kehottaa ottamaan vakavasti