Epäonnea kesken kosinnan: 2 500 euron arvoinen sormus tippui lampeen – video leviää verkossa

Pariskunta koetti löytää sormuksen vedestä, mutta huonolla menestyksellä.
Sormuksen katoaminen on varmasti yksi suurimpia pelkoja, kielteinen vastaus pois luettuna, mitä kosintaa suunnittelevalla on mielessään. Kansas Cityssä asuvien Seth Dixonin ja Ruth Salasin kohdalla näin todella tapahtui.
Dixon polvistui Salasin edessä Loose Parkissa lammen yllä olevalle jalankulkusillalle ja otti sormusrasian esiin. Rasiassa oli 2 500 euron arvoinen timanttisormus, jota hän vielä The Kansas City Star -lehden mukaan maksaa pois.
Pariskunnan ystävä, Maddie Villareal, oli paikalla ikuistamassa kosintaa videolle, kun sormus putosi rasiasta ja päätyi sillan lautojen välistä alas lampeen. Pian tämän jälkeen he kaikki olivat vedessä etsimässä sormusta ja jatkoivat siihen saakka, kunnes tuli liian pimeää.
”Siellä oli paljon mutaa ja ällöttävää kasvillisuutta. Risuja meni varpaiden väliin. Ei ole minun juttuni, mutta en halunnut lähteä ilman sormusta. Sitten alkoi tulla liian pimeää. Ja taskulampun teho alkoi hiipua”, Villareal kertoi.
The Kansas City Starin mukaan pariskunta meni seuraavana aamuna takaisin lammelle mukanaan mies, jolla oli metallinpaljastin. Dixon itse meni syvään veteen etsimään sormusta apuvälineen kanssa, mutta heillä ei ollut vieläkään onnea.
Kun tarina levisi paikallisessa kirkossa myöhemmin, he saivat sieltä lisää apukäsiä etsintöihin.
”Meitä oli luultavasti 25 ihmistä siellä. Kerralla vedessä oli varmaan 12 ihmistä”, sanoi häävalokuvaaja Staci Dabney, joka käy samassa kirkossa pariskunnan kanssa ja ikuisti sormuksen etsintöjä.
The Kansas City Starin mukaan sormus on edelleen vedessä. Sormuksen timantti on vakuutettu, mutta koko sormus ei ole.
Neljä vuotta yhdessä olleen pariskunnan häitä on suunniteltu juhlittaan 21. lokakuuta. Salasin mukaan he koettavat selvittää tilanteen.
”Tämä on ollut tunteiden vuoristorataa. Rehellisesti sanottuna olen onnellinen ja innoissani, että olemme viimein kihloissa. On vain surullista, että minulla ei ole sormusta osoituksena siitä”, tuleva morsian kertoi.
Video pariskunnan epäonnekkaasta hetkestä on levinnyt netissä. Voit katsoa sen alta ja kuvia sormuksen etsinnöistä täältä.
Julkaissut Staci Dabney’s Photography 10. syyskuuta 2017
Lähde: The Kansas City Star
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- 15 varmaa merkkiä siitä, että tapaamasi mies viilaa sinua linssiin
- Jopa 37 % ihmisistä pitää kumppanilta tämän asian salassa
- Tee nämä 7 asiaa, jos miehesi katselee usein muita naisia
- 4 parasta pukeutumisvinkkiä juhliin, jos olet yli 60-vuotias
- 15 ruokaa, joita syömällä taudit kiertävät sinut kaukaa
- Jos kävelet tällä tavalla, tuhoat samalla kehosi – vältä yleinen moka
- 7 mokaa, jotka vanhentavat sinua ja ovat helposti vältettävissä
- Nainen, älä koskaan tee tätä, kun käyt pissalla – ei vain iljettävää, vaan myös riski
- Näin pääset raskauskiloista eroon – kalorit palavat aivan huomaamatta
- 4 tapaa, joilla uusi raskaus eroaa keskenmenon jälkeen
- Nainen, älä koskaan tee tätä, kun käyt pissalla – ei vain iljettävää, vaan myös riski
- Älä koskaan nappaa tätä hotellin aamiaispöydästä, jos et halua ottaa ällöttävää riskiä
- 7 mokaa, jotka vanhentavat sinua ja ovat helposti vältettävissä
- Jos kävelet tällä tavalla, tuhoat samalla kehosi – vältä yleinen moka
- 4 parasta pukeutumisvinkkiä juhliin, jos olet yli 60-vuotias
- Laita pala saippuaa jokaiseen huoneeseen – tämä hyöty siitä on
- 15 ruokaa, joita syömällä taudit kiertävät sinut kaukaa
- 6-vuotias kuoli jättäen matolle sinisen läikän: Äidin sydäntä riipaiseva tarina
- Älä käytä tätä väriä – tekee sinusta epäviehättävän muiden mielestä
- Nainen: Älä tee näitä 20 mokaa treffeillä, tai mies menettää kiinnostuksen