Eikö seksi enää kiinnosta? Nämä 15 voivat olla syynä haluttomuuteesi
Jos seksi ei tunnu innostavan sinua enää, jokin näistä asioista saattaa olla siihen syynä.
Varmaankin lähes jokainen nainen on suhteen edetessä huomannut, että alkuhuuma ja kiihkeä seksi tasoittuvat ajan myötä, ja seksikertojen määrä myös harvenee. Harva harrastaa useita vuosia jatkuneessa suhteessa enää yhtä usein seksiä, kuin vaikkapa ensimmäisen vuoden aikana.
Jos seksiä ei kuitenkaan tunnu tekevän enää mieli lainkaan tai vain hyvin harvoin, voi se kuitenkin alkaa häiritä ja huolestuttaa. Moni saattaakin pohtia, onko itsessä jotain vikana, kun seksi ei tunnu enää kiinnostavan.
Syitä tähän on monia, ja kannattaakin pyrkiä saamaan selville, mikä oman haluttomuuden takana voisi olla syynä.
Naisen haluttomuuden takana on hyvin usein yksi tai useampi seuraavista asioista.
- Käytätkö e-pilleriä ehkäisynä? E-pilleri saattaa olla monella naisella syynä libidon heikkenemiseen.
- Tuore äitiys saattaa kadottaa halusi, sillä olet luultavasti stressaantunut, väsynyt, etkö ole vielä tottunut muuttuneeseen kehoosi.
- Kehonkuva on tärkeä asia seksihalujen takana. Jos et tunne itseäsi hyväksi kehossasi, saattaa se viedä itsevarmuuttasi ja siten myös seksihalujasi.
- Stressi on seksin vihollinen, sillä se laskee haluja niin naisella kuin miehellä.
- Kyllästyminen rutiininomaiseen seksiin pitkässä parisuhteessa.
- Parisuhteen konflikti voi viedä seksihalut pois.
- Ajan puute on hyvin yleinen syy seksin puuttumiseen. Koittakaa varata seksille oma hetkensä, jos spontaanille seksille ei tunnu löytyvän aikaa.
- Raskaus lisää monen seksihaluja, mutta joillakin se voi myös vähentää niitä.
- Väsyneenä harva jaksaa harrastaa seksiä, joten sekin voi olla yksi syy haluttomuuden taustalla.
- Kenties seksuaalinen suuntautumisesi on muuttunut, etkä enää koe seksuaalisia haluja miehiä kohtaan?
- Jos olet ahdistunut jostakin asiasta, ei seksi todellakaan ole ensimmäisenä mielessä.
- Sama pätee masennukseen, joka on yleinen seksihalujen tappaja.
- Orgasmin saannin vaikeus voi olla yksi syy siihen, ette seksi ei kiinnosta sinua.
- Kärsit häpeästä, sillä ehkä sinut on kasvatettu ajattelemaan, että seksi ja seksuaalisuus ovat asioita, joita pitää hävetä?
- Jos kumppanillasi on ongelmia erektion kanssa, ei sekään varsinaisesti lisää seksihaluja, vaan pikemminkin stressiä ja suorituspaineita.
Kuulostiko yksi tai useampi kohta tutulta? Jos tunnistat haluttomuutesi syyn, voit myös tehdä asialle helpommin jotain!
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Women’s Health
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Juhlitko tulevana kesänä häitäsi? Näistä syistä morsiamet kertovat päivän menneen pieleen
- Vältä lahjapaniikki! Tässä 5 varmaa lahjaideaa äideille
- 7 faktaa lasten allergioista, jotka jokaisen vanhemman on hyvä tietää
- Kuusikymppiset: tämä on tärkein teko, jonka voit tehdä terveytesi eteen
- 7 merkkiä, jotka kertovat että suhde etenee liian kovaa vauhtia
- Laiskan naisen tunnistaa näistä 15 asiasta – tunnistatko itsesi?
- Tässä on suomalaisten suosikkiseksiasento – miehet ja naiset yllättävän yksimielisiä
- Näistä merkeistä tunnistat alkavan Alzheimerin taudin – varhainen vaihe voi hämätä
- Naiset myöntävät: tämä hetki paljasti, ettei suhde enää toimi
- Pyydettiinkö sinua morsiusneidoksi? Vastaa näihin kysymyksiin ennen kuin lupaudut
- Käytätkö sydänemojeja väärin? Värit voivat viestiä aivan muuta kuin luulet
- Tuhmempi versio pullonpyörityksestä – 50 ideaa totuuksiin ja tehtäviin aikuisille
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- Onko naisella tämä lemmikki? Hän pettää tilastojen mukaan todennäköisemmin
- Suuhygienisti suosittelee helppoa testiä – paljastaa heti, ovatko hampaasi oikeasti puhtaat
- 4 kiehtovaa faktaa pääsiäisestä – tiesitkö nämä kaikki?
- Ällöttävä fakta: 40 % pesee tämän vaatteen vain kerran vuodessa
- Onko sinulla ollut reikiä hampaissa? Tutkimus paljasti jotain huolestuttavaa
- Juo tätä juuri ennen nukkumaanmenoa – moni huomaa vaikutuksen jo ensimmäisenä yönä
- Tämä määrä seksiä viikossa riittää onnelliseen parisuhteeseen, kertoo tutkimus