Deittailun lausumattomat säännöt – tiesitkö näitä?

Deittailu on monimutkainen seikkailu.
On olemassa tietynlainen etiketti, kun on kyse uusien ihmisten tapaamisesta romanttisessa mielessä. Yleensä onkin parasta olla tietoinen näistä asioista ennen treffejä.
Redditissä mertell-niminen käyttäjä pyysi muita käyttäjiä kertomaan deittailun lausumattomia sääntöjä, joita kukaan ei haluaisi myöntää.
Tällaisia ikäviä totuuksia käyttäjät paljastivat:
1. Vaatimuksesi muuttuvat sen mukaan, kuinka kiinnostunut olet henkilöstä
Vaikka haluaisit ajatella, että ulkonäöllä ei ole väliä, sillä kuitenkin tietyissä määrin on väliä.Tarkemmin sanottuna siedät turhauttavampaa käytöstä henkilöltä, jota kohtaan tunnet fyysistä tai muunlaista kiinnostusta, kuin henkilöltä, johon et ole ihastunut.
2. Menestyminen treffirintamalla on usein kiinni tuurista
Ajoitus on kaikki kaikessa. ”Monet lähestyvät deittailua tieteenä laskelmineen, faktoineen ja lukuineen. Se ei ole tiedettä vaan jonkun löytämisen todennäköisyys on kiinni vain onnesta ja ajoituksesta”, eräs Reddit-käyttäjä kirjoitti.
3. Pelit
Kaikki pelaavat ”pelejä”, oli kyse sitten valtataistelusta laskun maksamisen yhteydessä tai odottaminen tunteiden myöntämisessä kunnes toinen sanoo sen ensin.
4. Deittailu on jossain vaiheessa aina ikävää touhua
Olit sitten iloisesti sinkkuna tai et, treffailu on stressaavaa ja asiat menevät nappiin harvoin välittömästi. Deittailun lomassa kohtaat ainakin joitakin seuraavista tilanteista: ihastut henkilöön, joka ei huomaa sinua, tapaamasi henkilö on varattu, henkilö käyttää sinua hyväksi jollain tavalla, panostat suhteen henkilön kanssa, joka paljastuukin paskiaiseksi, joudut torjumaan jonkun, koska et tunne samoin, sinua petetään tai sinut jätetään, koska kumppanisi löysi jonkun paremman.
5. Kukaan ei ole täysin oma itsensä ensitreffeillä
Potentiaalisen kumppanin kanssa kannattaa aina olla rehellinen, mutta kaikki eivät paljasta kaikkia korttejaan ensitreffeillä. Omana itsenään oleminen ei myös tarkoita sitä, että paljastaisit välittömästi kaiken itsestäsi.
Lähde: Huffington Post
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- Kummalla puolella nukut sängyssä? Vastaus paljastaa yllättäviä asioita persoonastasi!