Backsteet’s back, alright! Backstreet Boys keikalle Suomeen ensi kesänä – tsekkaa uusi biisi ja sen musiikkivideo
Backstreet Boys julkaisee uuden levyn tammikuussa.
Yksi maailman ikonisimmista yhtyeistä, 90-luvulla pinnalle ponnahtanut Backstreet Boys saapuu kesällä Suomeen. AJ, Howie, Nick, Kevin ja Brian suuntaavat maailmankiertueelle tammikuussa julkaistavan uuden DNA-albumin myötä ja heidät nähdään Hartwall Arenalla keskiviikkona 5. kesäkuuta. DNA on Bäkkäreiden kymmenes studioalbumi ja siltä on saatu jo pari maistiasta. Aiemmin julkaistu Don’t Go Breaking My Heart -single sai tänään perjantaina seurakseen Chances-kappaleen, jonka musiikkivideon voit katsoa artikkelin yltä. DNA World Tour -nimeä kantava kiertue on vuonna 1993 perustetun yhtyeen mittavin areenakiertue 18 vuoteen. Kiertue käynnistyy toukokuussa Portugalista ja kattaa kaikkiaan 69 kaupunkia Euroopassa sekä Yhdysvalloissa. Uransa aikana yli 130 miljoonaa albumia myynyt Backstreet Boys tunnetaan muun muassa hiteistään Everybody (Backstreet’s Back) ja I Want It That Way. Bäkkäreiden Suomen keikan liput tulevat myyntiin perjantaina 16. marraskuuta kello 11 Ticketmasterin kautta – lisätietoa lipuista täällä ja keikan Facebook-sivun löydät täältä. Aiemmin tällä viikolla kerroimme toisen 90-luvun suosikin, Spice Girlsin palaavan keikkalavoille. Lue Maustetyttöjen paluusta lisää täällä.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Hauskamielinen leikki paljastaa osallistujista enemmän kuin moni syvä keskustelu – uskallatko kokeilla?
- Arki olisi helpompaa, jos sanoisimme nämä sanat useammin
- Raja välittämisen ja takertumisen välillä voi hämärtyä – näistä merkeistä tunnistat läheisriippuvuuden
- Törkeimmät asiat, joita ihmiset tekevät ystävilleen – usein vielä täysin huomaamattaan
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että raha uhkaa parisuhdetta – yksikin riittää huoleen
- Äiti puuttui lapsensa kokemaan kiusaamiseen – nämä vinkit jokaisen vanhemman tulisi tietää
- Äidiksi tuleminen toi mukanaan tunteen, josta puhutaan valitettavan vähän
- Tällaiset alusvaatteet ovat jopa kiellettyjä joissain maissa – materiaalilla on väliä
- Huomaamaton mutta yleinen vaara meikkipussissa – näin vältät sen
- Älä anna itsesi rupsahtaa – nämä tavat pitävät sinut elinvoimaisena vielä viidenkympin jälkeenkin
- Kolme helppoa tapaa tehostaa vatsarasvan palamista kävelylenkillä
- Älä anna itsesi rupsahtaa – nämä tavat pitävät sinut elinvoimaisena vielä viidenkympin jälkeenkin
- Selvitä, onko suhteessanne kyse tosirakkaudesta – nämä 12 asiaa kertovat vastauksen
- Alushousuilla on yllättävän lyhyt käyttöikä – nyt on hyvä hetki tarkistaa omat
- Näin saat meikkitahrat pois talvitakista ilman pesukonetta
- Äiti puuttui lapsensa kokemaan kiusaamiseen – nämä vinkit jokaisen vanhemman tulisi tietää
- Raja välittämisen ja takertumisen välillä voi hämärtyä – näistä merkeistä tunnistat läheisriippuvuuden
- Törkeimmät asiat, joita ihmiset tekevät ystävilleen – usein vielä täysin huomaamattaan
- Älä sorru näihin meikkimokiin – ne tekevät ilmeestä vain entistä väsyneemmän
- Pelkkä liikunta ei kumoa istumisen haittoja – tässä kriittinen raja, joka lisää kuolemanriskiä