Älä sano näitä viittä asiaa synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsivälle naiselle
Synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsivä äiti tarvitsee ymmärrystä ja tukea ja silloin on syytä miettiä, mitä suustaan ulos päästää.
Synnytyksen jälkeinen masennus vaikuttaa HuffPostin mukaan arviolta 9-16 prosenttiin uusista äideistä. Tila ymmärretään nykyisin paremmin kuin ennen, mutta siihen silti liittyy väärää tietoa ja arvoituksia.
”Olen varma, että koko maailma ajattelee, että tiedämme kaiken synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja kaikki ovat mukana ja tukevat naisia, joita se koskee, mutta en usko sen olevan totta – ainakaan vielä”, Postpartum Progress -blogin perustaja Katherine Stone kommentoi, ja sanoo kuulleensa naisilta, että ymmärrystä ei vieläkään ole tarpeeksi.
Monet tilasta kärsivät naiset kokevatkin kumppaniensa, perheidensä ja ystäviensä sanovan täysin vääriä asioita heille tai jopa ei mitään. Alla on mainittu viisi esimerkkiä asioista, mitä synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsivälle naiselle ei kannata sanoa.
Jätä nämä asiat sanomatta naiselle, joka kärsii synnytyksen jälkeisestä masennuksesta:
1. ”Voi, sitähän tapahtuu kaikille.”
Monet voivat tuntea surullisuutta, pelkoa tai suuttumusta ensimmäisten parin viikon aikana synnytyksen jälkeen, mutta itse synnytyksen jälkeinen masennus on eri asia sekä kestonsa että vakavuutensa suhteen.
2. ”Tuntisit olosi paremmaksi, jos teet X asiaa.”
Tukijoukot voivat ehdottaa, että äiti tuntisi olonsa paremmaksi juotuaan lasillisen viiniä, käytyään kävelyllä tai kylvyn jälkeen samalla, kun joku muu vahtii vauvaa. Nämä eivät kuitenkaan paranna asioita masennuksesta kärsivän äidin kohdalla.
Stone sanoi HuffPostille olevansa ällistynyt siitä, kuinka monet kokevat olevansa ”asiantuntijoita” aiheen suhteen ja antavat vinkkejään.
”Helpot ratkaisut tekevät minut hulluksi. Se ei ole oikeasti niin yksinkertaista ja jos se olisi, me kaikki tekisimme niin”, Stone kertoi.
Ehdotuksia ei pitäisikään koskaan muotoilla ”sinun on pakko tehdä näin” tai ”sinun olisi syytä tehdä näin”.
3. ”Kun sain vauvan, ei minulla ollut aikaa olla masentunut.”
Stonen mukaan monet synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsivät naiset eivät ole laiskoja tai vähäpätöisempiä kuin muut uudet äidit, mutta he kokevat olonsa sellaiseksi.
”Usein tällaista käydessä läpi, kokee olonsa todella huonoksi. On syyllisyyttä ja häpeää ja voit tuntea, ettet ole kykenevä olemaan äiti”, Stone kommentoi.
4. ”Olet aina halunnut lasta, sinunhan pitäisi olla onnellinen!”
Stone huomauttaa, että äidit tietävät tämän kyllä ja olisivat onnellisia, jos pystyisivät siihen. Vastalääke tähän Stonen mukaan on koulutus ja kuka tahansa voi opetella synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, koska siitä on paljon tietoa internetissä.
”Voit oppia niin paljon siitä, mitä naiset käyvät läpi, jos todella käytät aikaasi ja perehdyt synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Osaisit sillon todennäköisesti myös tukea paremmin ja olla empaattisempi”, Stone neuvoi.
5. ”Et tarvitse lääkitystä.”
Monet kumppanit yllättyvät, kun vasta synnyttänyt puoliso alkaa puhua lääkityksestä – etenkin, jos hän on aina ollut terve tai muuten lääkitystä vastaan. Kaikissa tapauksissa lääkitys ei edes ole tarpeen synnytyksen jälkeisen masennuksen hoidossa, HuffPost kertoo. Toisille se kuitenkin on tarpeen. Kannattaakin tiedostaa se, että tämä on monimutkainen ja erittäin henkilökohtainen arvio, jonka nainen, hänen terveydenhuollon tarjoajat ja lähipiirinsä ovat tehneet – kuten nainen itse parhaakseen näkee.
Lähde: HuffPost
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Nainen tekee nämä 4 virhettä, kun hän täyttää 30 vuotta
- 40 miesten tekoa, joita toivoisit omankin miehesi tekevän
- Nainen ei pese käsiään jokaisen WC-käynnin jälkeen ja toimii omasta mielestään oikein
- Tällä keinolla saadaan kaksi toisille vierasta rakastumaan toisiinsa
- Karoliinan tytär saa rahaa koulun myyjäisiin – tyttö tulee kotiin vieläkin suuremman rahamäärän kanssa
- Tässä ovat 10 oudointa miesten haluamaa asiaa, joista he eivät edes myönnä haaveilevansa
- Nämä 9 asiaa ärsyttävät aviomiehissä suunnattomasti: ”Hän ei katso tarpeeksi usein peiliin, joten…”
- Näin tunnistat narsistin, kun vain katsot häntä kohti
- Tästä syystä hiuksia irtoaa syksyllä enemmän kuin muina vuodenaikoina
- Jos miehesi pettää sinua, näet sen näistä 5 kehonmerkistä
- Jos miehesi pettää sinua, näet sen näistä 5 kehonmerkistä
- Tässä ovat 10 oudointa miesten haluamaa asiaa, joista he eivät edes myönnä haaveilevansa
- Näin tunnistat narsistin, kun vain katsot häntä kohti
- Nainen tekee nämä 4 virhettä, kun hän täyttää 30 vuotta
- Tällä keinolla saadaan kaksi toisille vierasta rakastumaan toisiinsa
- Nämä 9 asiaa ärsyttävät aviomiehissä suunnattomasti: ”Hän ei katso tarpeeksi usein peiliin, joten…”
- Nainen ei pese käsiään jokaisen WC-käynnin jälkeen ja toimii omasta mielestään oikein
- Tästä syystä hiuksia irtoaa syksyllä enemmän kuin muina vuodenaikoina