9 merkkiä siitä, että koirasi on masentunut – nämä tekevät koirasta alakuloisen
Kuten ihmiset, niin koiratkin voivat masentua.
Koirien masentuminen ilmenee tietysti eri tavalla kuin ihmisillä. Jos koirasi on masentunut, saatat huomata sen näillä alla olevilla tavoilla. Koirat eivät osaa kertoa sitä itse, joten kannattaa todellakin kiinnittää huomiota, jos koirasi käyttäytyy näillä alla olevilla tavoilla.
1. Menettää kiinnostuksensa suosikkitoimintoihinsa.
2. Nukkuu tavallista enemmän.
3. Jättää ruokaa kulhoon.
4. Ei ole kiinnostunut leikkimisestä niin kuin aiemmin.
5. Nuolee itseään jatkuvasti.
6. Osoittaa aggressiivisuutta äkillisesti.
7. Vinkuu paljon.
8. Haluaa normaalia enemmän olla ihmisensä lähellä.
9. Kertoo rakkauden tarpeesta ilmein ja elein.
Nämä asiat voivat masentaa koiraa
Syitä siihen, miksi koira voi olla masentunut, on monia. Sellaisia voivat olla esimerkiksi perheen jäsenen tai toisen perheen lemmikin kuolema. Myös uuteen kotiin muuttaminen voi masentaa koiraa. Jos koira joutuu olemaan paljon sisällä tai yksin kotona, sekin voi koiraa masentaa.
Lähde: Readers Digest
- Lapsuudenkodeissa oli mitä kummallisimpia sääntöjä – näitä 8 tapaa ei lapsena edes ihmetelty
- Ihminen voi vaikuttaa täysin onnelliselta ja tuntea silti yksinäisyyttä – tunnista 7 merkkiä
- Tuntuuko elämäsi tylsältä? Kokeile ottaa nämä 6 asiaa osaksi arkeasi
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Tutkijat havaitsivat kehossa huolestuttavan yhdistelmän – kuoleman riski jopa 83 prosenttia suurempi
- Ennen tällainen käytös ei olisi tullut kuuloonkaan – 9 asiaa, joita isovanhemmat ihmettelevät nykykasvatuksessa
- Joistakin naisista tulee eron hetkellä aivan mahdottomia – 10 tapaa, joilla he tekevät exän elämästä helvettiä
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Oletko aina se, joka joustaa ja ymmärtää? Näillä 8 tavalla se voi kostautua
- Jotkut ihmiset muistuttavat parisuhteessa kissoja – kuulutko sinä heihin?

- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?