7 hyvää syytä, miksi mehupaasto kannattaa – tällaiset vaikutukset kehoon ja mieleen
Kehon puhdistaminen mehupaastolla auttaa monella eri tavalla sekä kehoon että mieleen.
Moni meistä tekee säännöllisesti mehupaaston, jonka avulla puhdistetaan keho erilaisista myrkyistä ja kuona-aineista.
Paastoja on paljon erilaisia, mutta pääsääntöisesti kaikki perustuvat siihen, että kiinteiden ruokien sijaan juodaan vain erilaisia terveysmehuja, teetä ja vettä, ja vältetään erityisesti sokeria ja kofeiinia.
Paastolla on paljon erilaisia positiivisia vaikutuksia sekä kehoon että mieleen, ja paasto kannattaakin tehdä säännöllisesti, jos haluaa voida paremmin.
Paastoa varten kannattaa kuitenkin aina lukea ohjeet ja valmistautua huolella, jotta ei tee itselleen hallaa väärällä tavalla toteutetulla paastolla.
Paastolla on muun muassa seuraavat mielettömät vaikutukset sekä kehoon että mieleen.
- Saat kehoosi kertyneet myrkyt ja kuona-aineet poistettua
- Poistaa tulehdustilan kehostasi ja auttaa estämään vakavia sairauksia
- Tekee vastustuskyvystäsi paremman
- Kiihdyttää ja parantaa aineenvaihduntaa
- Lisää energiatasojasi
- Auttaa sinua lisäämään muitakin terveellisiä elämäntapoja rutiineihisi
- Tekee ihostasi hehkuvan
Nyt kuulosti niin hyvältä, että pitää varmaan itsekin aloittaa mehupaasto!
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: All Women’s Talk
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- 6 syytä, miksi nainen teeskentelee orgasmin – harva puhuu tästä
- Näillä nikseillä kotisi tuoksuu aina hyvältä – 5 toimivaa vinkkiä
- Ahdistaako maailmantilanne? Näillä keinoilla luot turvaa itsellesi ja läheisillesi
- Nämä teot saavat miehen sydämen sulamaan – kokeile ja tee vaikutus
- Kärsitkö näistä oireista? Ne voivat viitata endometrioosiin
- Nukutteko näin? Tutkimus yhdistää tämän asennon aktiivisempaan seksielämään
- Pitkä parisuhde opettaa arvokkaita asioita – nämä 3 nousevat esiin
- Nämä lauseet paljastavat ihmisen, jonka maailma pyörii oman navan ympärillä
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen
- Hiustesi pituus paljastaa paljon luonteestasi – tunnistatko itsesi tästä?