Onnellisessa avioliitossa olevat ovat todella onnekkaita.

Aiemmin on uutisoitu, kuinka on tunnistettu kolme asiaa, jotka yhdistävät onnellisia pareja. Nyt Purewow -sivusto on tutkinut tätä aihetta vieläkin tarkemmin, jonka tuloksena on löydetty viisi ominaisuutta, jotka yhdistävät onnellisia avioliittoja. Ne on saatu selvitettyä tutkimuksen avulla.

1. He pitävät hyviä tapoja tärkeinä

Vaikka onnellinen pari olisi asunut jo vuosia yhdessä, he silti kiittävät toisiaan esimerkiksi pienen kotiaskareen teosta. Sana ”kiitos” on erittäin tärkeä sana. Sillä voi jopa estää rajun riidan syntymisen.

2. He eivät jaa verkossa jokaista asiaa parisuhteestansa

Meillä jokaisella on niitä tuttuja, jotka jakavat verkossa vähän liikaa omaan parisuhteeseen liittyviä asioita. ”Vuosipäivä siitä, kun syötiin ensimmäisen kerran yhdessä jäätelöä”, kertovat jotenkin tällä tavalla he, jotka kertovat suhteestaan liikaa. Mutta tämä voi tarkoittaa oikeasti sitä, että on epävarma suhteestaan, jota yrittää pönkittää tällä tavalla julkisuuden kautta. Onnellinen pari nauttii yhteisistä tärkeistä päivistä kahdestaan.

3. He innostuvat kokeilemaan uusia asioita

Onnelliset pariskunnat eivät ole niitä pariskuntia, jotka tunnetaan jo nimeltä ruokapaikoissa, koska he käyvät vain tietyissä paikoissa. He sen sijaan haluavat kokeilla yhdessä uusia asioita ja käyvät usein heille uusissa paikoissa.

4. He pitävät kädestä pitämisestä, halaamisesta ja pussailemisesta

Tätä ei varmasti ollut vaikea arvata, että fyysinen kontakti avioparin kesken tekee avioliitosta onnellisen.

5. He eivät koskaan jätä astioita pesualtaaseen

Onnelliset pariskunnat huolehtivat yhdessä kotitöistä. Se on heille yhteinen ponnistelu, josta he haluavat selvitä. Ehkä sitä puurolautasta ei kannata jättää pöydälle lojumaan, koska se vie vain kaksi sekuntia, kun sen laittaa astianpesukoneeseen?

Lue myös, miten aiemmin on uutisoitu asioista, joita onnelliset pariskunnat eivät tee.

Lähde: Purewow