5 keinoa olla purematta kynsiään – paras niistä yllättää
Kynsiä voi tulla pureskeltua ihan huomaamatta. Tätä tapaa ei voi lopettaa siten, että sen vain haluaa loppuvan.
On tärkeää huolehtia hygieniasta. Likaisilla käsillä ei kannata koskea kasvoihin eikä varsinkaan pistää suuhun. Silti osa tekee niin usein, koska he syövät kynsiään. Self -lehdessä on kirjoitus, jossa eräs nainen yrittää päästä tästä ikävästä tavasta irti. Hän kokeille viittä eri keinoa, josta yksi todellakin toimi.
1. Kastoi kynnet suolaan
Nainen oli kokeillut joskus kynsien puremisenestoainetta, mutta hän halusi kokeilla tällä kerralla jotain muuta. Ensimmäinen testi olikin se, että hän kastoi kyntensä suolaan. Pelkkä suola ei maistu kovin hyvälle, mutta tämä keino ei toiminut. Hän kertoi sen johtuvan monesta eri syystä. Suola putosi sormilta helposti pois ja sitä varisi esimerkiksi hänen tietokoneensa näppäimistölle. Se myös tuntui oudolta, kun kynnet tai koko sormet olivat suolan peitossa. Eikä suola edes estänyt häntä pistämästä sormiaan suuhun.
2. Hieroi jalapenoa kynsiin
Tämän jälkeen hän kokeili suolan sijaan jalapenoa sen tulisuuden vuoksi. Se toimi paremmin kuin suola, mutta tulisuus pysyi kynsissä vain noin tunnin ajan. Joten kun hän lähti kotoaan jonnekin, jossa hän ei päässyt valelemaan sormiaan jalapenolla, kynnet eivät pian enää olleet tulisen makuisia. Sormet myös tuntuivat inhottavan tahmeilta ja haisivat, kun niissä oli jalapenoa. Tämä ei siksi ollut toimiva tapa päästä eroon kynsien pureskelulta.
3. Kantoi kynsisaksia mukanaan
Nainen kertoi, että hänen kynsienpureskelunsa oli oikeastaan sitä, että hän pureskeli kynsinauhojaan. Siksi hänen kannatti kokeilla pitää kynsisaksia mukanaan, jotta hän sai pidettyä kynsinauhansa aina lyhyenä. Tämä toimi jotenkin, mutta ei täydellisesti. Hänelle tuli pakkomieli siitä, että kynsinauhojen piti olla lyhyet. Ja välillä se tuli tehtyä myös sillä ei toivotulla tavalla eli hän pisti kyntensä suuhun.
4. Napsautti kuminauhalla ranteeseen
Koska kynsien pureskelu on tapa, jota tehdään esimerkiksi, kun ollaan hermostuneita, nainen kokeili sille jotain korvaavaa tapaa. Hän laittoi kuminauhan ranteeseen, jota oli tarkoitus vetää ja napsauttaa takaisin, sen sijaan, että olisi pureskellut kynsiä. Tämäkään ei oikeastaan toiminut, koska usein siinä vaiheessa, kun hänelle tuli tämä keino mieleen, hänelle oli jo kynnet suussa. Kynsien pureskelua tulee tehtyä huomaamatta, joten ei tällainen keino siksi toimi.
5. Ajatteli kuinka paljon sormissa on bakteereja
Lopuksi nainen ajatteli kuinka paljon hänen sormissaan onkaan bakteereja ja muuta likaa. Hän oli saanut hiljattain jo pari kertaa nielurisatulehduksen, joiden hän ajatteli johtuneen juuri kynsien pureskelusta. Vaikka ne eivät olisi johtuneetkaan siitä, suuhun kuitenkin menee kaikenlaista likaa, kun pureskelee kynsiä. Nainen alkoi ajattelemaan millaisiin paikkoihin hän on päivän aikana koskenut, joten kynsien pureskelu alkoi tuntumaan todella huonolta asialta. Tämä keino olikin näistä viidestä kaikista parhaiten toimiva, mutta sekään ei toiminut ihan täydellisesti, koska kynnet tulee laitettua suuhun ennen kuin ehtii ajattelemaan niissä olevia bakteereja. Mutta tämä parhaiten toimiva keino oli aika yllättävä, koska siinä ei tarvinnut käyttää mitään aineita tai välineitä.
Lähde: Self
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jos ette tee näitä asioita päivittäin, ette ehkä ole niin rakastuneita kuin luulette
- Luulitko, että nännivoide kuuluu vain imettäville äideille? Myös miehet käyttävät sitä hyvästä syystä
- 11 asiaa, joita mies ei saisi koskaan unohtaa tehdä seksin jälkeen
- Ärsyttävätkö pienet ja kutisevat näpyt ihossa? Näin helposti voit välttää ne
- Kannattaako yö- ja päivävoide ostaa erikseen – vai onko kyseessä vain markkinointikikka?
- 8 virhettä, joita moni nainen tekee hyvässäkin suhteessa – näin pääset niistä eroon
- Onko koolla väliä? Naiset antavat rehelliset neuvot miehille
- Laske luomesi! Jos oikean käsivarren määrä ylittää tämän rajan, ihosyöpäriski kasvaa selvästi
- Hiuspohja rauhoittui vasta, kun uskalsin luopua shampoosta – ratkaisu löytyi voidehyllyltä
- Tutkimus: tässä asennossa nainen saa todennäköisimmin orgasmin
- Tutkimus: tässä asennossa nainen saa todennäköisimmin orgasmin
- 11 piirrettä miehissä, jotka saavat naisten sukat pyörimään ja posket punastumaan
- Näetkö unia edesmenneistä läheisistä? Asiantuntijoiden mukaan kyse ei ole sattumasta
- Onko koolla väliä? Naiset antavat rehelliset neuvot miehille
- Tutkimusten mukaan tähän aikaan päivästä naisen seksihalut ovat huipussaan
- Oletko itse syypää ryppyihisi? Nämä arkiset tavat vanhentavat ihoasi huomaamattasi
- Ihminen viestii pahaa oloaan usein huomaamattaan – 11 lausetta, jotka voivat huutaa apua rivien välistä
- Horoskooppisi mukaan sinusta tulee tällainen vanhana – kuvaus osui nappiin ehkä liiankin hyvin
- Tämä asia on miehelle tärkeämpi kuin rakkaus – ja valitettavan harva tietää sen
- 8 merkkiä siitä, että mies on vain seksin perässä