Oletko kuin Peter Pan? 15 merkkiä paljastavat, ettet ole vielä aikuinen
Oletko aikuinen vai et? Nämä merkit voivat antaa osviittaa aiheesta.
Pelkkä ikä ei määrittele sitä, onko joku aikuinen vai ei. Käytös ja ajattelutavat vaikuttavat siihen paljon enemmän, sillä jo teini-ikäinen voi käyttäytyä kuin aikuinen ja toisaalta 35-vuotias voi olla edelleen kuin teini.
Alla on 15 merkkiä siitä, ettet välttämättä ole sieltä aikuismaisimmasta päästä.
1. Et omista vielä silitysrautaa, joten joko olet silittämättä tai ryppyiset vaatteesi saavat kokea suoristusraudan silottavan voiman, kuten hiuksesikin.
2. Sairastuessasi haluat aina takaisin äidin hellään hoivaan.
3. Vaikka voisit maksaa laskusi ajoissa, odotat silti aina eräpäivään saakka – niin se on jännittävämpää.
4. Tällä hetkellä vakavin parisuhteesi sinulla on Netflixin tai vastaavan palvelun kanssa.
5. Torkutat aamuisin useita kertoja ennen kuin nouset ylös.
6. Osaat keittää nuudelit ja tehdä hyviä voileipiä, muuten et ruoanlaittotaidoillasi pääse juuri kehuskelemaan.
7. Prokrastinaatio on lempiharrastuksesi ja helpompaa kuin tehokkaana oleminen. Miksi tehdä asioita heti, kun voit tehdä ne myöhemminkin, on tapasi ajatella.
8. Soitat aina vanhemmillesi, kun et tiedä jotain tai tarvitset apua jossain, esimerkiksi: ”Isä, miten vakuutukseni menikään?” tai ”Äiti, menen illallisjuhliin, mitä sinne kannattaisi viedä mukana?”
9. Kun lähdet viikonloppuna ulos ystäviesi kanssa, ette poistu baarista ennen kuin on pakko.
10. Ilta yöelämässä ei ole ollut kovin humalainen, jos et ole sen aikana viestitellyt exällesi / exillesi.
11. Olet saattanut kerran, jos toisenkin, ostaa uusia sukkia ja alusvaatteita sen sijaan, että olisit pessyt pyykkiä.
12. Veroasiat saavat sinut todella hämilleen ja niiden hoitaminen on kuin opettelisi uutta, vierasta kieltä.
13. Et harrasta säästämistä.
14. Opintolainasi tuntuu loppumattomalta taakalta, jonka kanssa olet pulassa ikuisuuden.
15. Et millään haluaisi kasvaa aikuiseksi ja pyrit välttelemään sitä kaikin keinoin. Haluat ollat kuin Peter Pan.
Lähde: BuzzFeed
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Näin monta askelta sinun pitää kävellä, että laihdut 1 kilon
- Jos nielet lusikallisen tätä keittiöstäsi löytyvää nestettä, et saa enää krapulaa
- 7 ruokaa, joita syömällä pääset eroon sokerin himosta
- Jos sinulla on miesystävä, on sinulla vastuu näistä asioista
- Näistä 8 merkistä tiedät, ettet saa tarpeeksi rautaa
- Nämä 10 merkkiä kertovat sinulle, että sinun pitäisi pudottaa painoa
- 10 vinkkiä sinulle, joka hikoilet helposti
- Näistä 7 merkistä tunnistat, että syöt liikaa sokeria – Ja siitä seuraa monta huonoa asiaa
- Suhtaudu ikääntymiseesi näillä positiivisilla tavoilla ja nautit elämästä enemmän
- Nämä 7 merkkiä kertovat, että sinun on vähennettävä alkoholinkäyttöäsi – heti!
- Nämä 7 kikkaa auttavat sinua juomaan ilman seuraavan päivän krapulaa
- 9 huolestuttavaa merkkiä, että juot liikaa alkoholia
- Jos sinulla on miesystävä, on sinulla vastuu näistä asioista
- Et kuorsaa yöllä, jos käytät yöllä tätä asustetta – uniasiantuntijan neuvo
- Näistä 8 merkistä tiedät, ettet saa tarpeeksi rautaa
- Nämä 10 merkkiä kertovat sinulle, että sinun pitäisi pudottaa painoa
- Näistä 7 merkistä tunnistat, että syöt liikaa sokeria – Ja siitä seuraa monta huonoa asiaa
- 7 ruokaa, joita syömällä pääset eroon sokerin himosta
- Vältä aina näitä 9 asiaa, jos et saa unta
- Kun hiukset alkavat harmaantua, moni nainen tekee tämän kamalan virheen