10 pientä kumppanin tekemää asiaa, jotka merkitsevät paljon naisille

Nämä erilaiset teot ja eleet voivat kertoa naiselle, että hänestä välitetään.
Luultavasti jokainen nainen haluaa toisinaan tulla hemmotelluksi kumppaninsa taholta; suuret eleet, yllätykset ja lahjat ovat tervetulleita. Pienillä teoilla voi olla kuitenkin paljon suurempi merkitys kuin satunnaisilla lahjoilla ja ne voivat kertoa naiselle, kuinka paljon kumppani välittää.
PopSugarin mukaan naiset usein mieltävät merkitykselliseksi kumppanien teot, joita he eivät ole suunnitelleet tai eivät edes huomaa tai ajattele tekevänsä. Simppelit, suloiset eleet ovat niitä, jotka nousevat omaan arvoonsa.
Alle on listattu 10 esimerkkiä tällaisista pienistä teoista, jotka merkitsevät paljon naisille.
1. Päivästä kysyminen
”Miten päiväsi meni?” Tämä on simppeli kysymys, mutta kun kumppani sen esittää, se kertoo hänen välittävän arkipäiväisistä asioista. Naiset usein pitävät siitä, että kumppani välittää pienistä asioista.
2. Auton oven avaaminen
Tämä on suloinen, kohtelias ele, jota PopSugarin mukaan aina arvostetaan.
3. Puhelut
Nykyisin monet kommunikoivat viestitellen ja soittaminen on jäänyt vähemmälle. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö oman rakkaan kanssa olisi mukava jutella puhelimessa. Kun kumppani soittaa, se kertoo naiselle hänen todella haluavan jutella juuri sinä hetkenä sen sijaan, että odottaisi aina viestiin vastausta.
4. Pitäminen kädestä kiinni
Kun kumppani ottaa naisen käden käteensä, on se osoitus tunteista ja myös osoitus muille, että kumppani on ylpeä suhteesta. Se on suloinen ele, joka PopSugarin mukaan usein unohdetaan.
5. Pitkät halaukset ja suukot
Halauksen tai suukon pitkittäminen edes hetken aikaa kertoo jo paljon. Se on omalla tavallaan muistutus siitä kumppanin tunteista.
6. Satunnaiset suloiset viestit
Vaikka naiset pitävätkin siitä, että kumppani soittaa, myös suloiset viestit ovat monen mieleen. Jo pelkkä ”Toivottavasti sinulla on kiva päivä” -viesti voi piristää ja tuoda hymyn huulille. Se on myös osoitus siitä, että kumppani ajattelee toista puoliskoaan.
7. Ulkonäköön liittyvät kehut
Kukapa ei haluaisi kuulla näyttävänsä hyvältä, mutta kehuihin hukuttaminen voi kääntyä vastaan. Sen sijaan naiset nauttivat yleensä siitä, kun kumppani nostaa esiin jonkin seikan, josta pitää, olipa se sitten asu tai jokin piirre.
8. Kuunteleminen
Kun kumppani todella keskittyy siihen, mitä nainen kertoo, osoittaa se kiinnostusta ja sitä, että nainen on kumppaninsa huomion arvoinen.
9. Yksityiskohtien muistaminen aiemmista keskusteluista
Kun kumppani ottaa esiin jonkin pienen yksityiskohdan, jonka nainen on tuonut esiin aiemmin, osoittaa se kumppanin kuunnelleen ja kiinnittäneen huomiota siihen, mistä nainen puhuu. Asian ei tarvitse edes liittyä naiseen itseensä, vaan esimerkiksi jos hän on kertonut ystävällään olevan vaikeaa, voi tästä kysyminen olla merkityksellistä naiselle.
10. Odottamattomat rakkaudentunnustukset
”Rakastan sinua” on jotain, jonka kuuleminen parisuhteessa tuntuu yleensä aina hyvältä. Kun sen kuulee vielä hetkenä, jolloin sitä ei odottanut, kuten ajomatkan aikana jonnekin tai kun lähekkäin katsoo televisiota, se on vielä erityisempää.
Minkälaiset pienet teot merkitsevät sinulle paljon? Kerro se kommenteissa!
Lähde: PopSugar
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 10 vinkkiä, joiden avulla saat poikaystäväsi kosimaan sinua
- Nämä 10 merkkiä kertovat ettet ole koskaan menossa naimisiin
- Jos mies tekee naiselleen nämä 6 asiaa, on hän todella rakastunut
- Tämä urheilulaji saa kasvosi vanhenemaan nopeammin – älä harrasta liialti
- Tämä Disney-prinsessa olet tähtimerkkisi perusteella – Ariel, Tuhkimo vai Belle?
- Nainen: Näitä vaatteita et saisi enää käyttää, jos olet yli 50-vuotias – tyylimoka
- 3 neuvoa, joiden avulla vältätte parisuhteen yleisimmän riidan aiheen
- 9 asiaa, joita sinun kannattaa alkaa tehdä, kun täytät 50 vuotta
- 7 merkkiä, joista tunnistat, onko läheiselläsi alkoholiongelma
- Nämä 20 merkkiä paljastavat, että mies pitää sinua todella viehättävänä ja kuumana
- Tämä on kaikkein älykkäin horoskooppimerkki – tarkista kuulutko sinä heihin
- Tee päivittäin nämä 5 aamurutiinia, jos olet yli 50-vuotias nainen
- Nainen: Näitä vaatteita et saisi enää käyttää, jos olet yli 50-vuotias – tyylimoka
- Juo lasi sitruunavettä aamulla ja huomaat 10 muutosta kehossasi
- Jos mies tekee naiselleen nämä 6 asiaa, on hän todella rakastunut
- 7 asiaa, joita ei koskaan tehdä onnellisissa parisuhteissa
- Nämä 6 tapaa nukkua tekevät parisuhteesta paremman – kannattaa tehdä nämä muutokset
- Mies kertoo: 7 yleisintä syytä, miksi mies pettää naista
- Jos kumppanisi pettää on siitä sinulle itseasiassa hyötyä – lue, miten
- Juo lasillinen vettä, johon on lisätty omenaviinietikkaa – 5 mieletöntä vaikutusta