Tutkimus löysi yhteyden lihansyönnin ja munuaissyöpäriskin väliltä
Tämä tutkimus ei tuonut hyviä uutisia lihansyöjille.
Cancer-journalissa julkaistu tutkimus on yhdistänyt lisääntyneen lihansyönnin – sekä punaisen että vaalean lihan – korkeampaan riskiin sairastua munuaissyöpään, kertoo TIME. Vaikuttava tekijä voi olla tapa, jolla liha on valmistettu. Tutkijat perehtyivät ruokavalioihin ja geneettisiin tietoihin University of Texas MD Anderson Cancer Centerin 659 potilaalta, joilla oli vasta diagnosoitu munuaissyöpä. Tämän jälkeen potilaita verrattiin 699 terveeseen henkilöön. TIME:n mukaan tutkijat arvioivat tutkimukseen osallistuneiden lihanssyöntiä ja altistumista lihan mutageeneille, joita syntyy, kun lihaa valmistetaan korkeissa lämpötiloissa avotulella, kuten grillatessa. Lihan valmistus tällä tavoin voi synnyttää karsinogeeneja. Tutkijat selvittivät, että munuaissyöpäpotilaat söivät enemmän lihaa – punaista sekä vaaleaa – verrattuna heihin, joilla ei ollut syöpää. Tutkijat kertoivat myös korkeamman munuaissyöpäriskin liittyvän kahden mutageenin saamiseen. Tutkijoiden mukaan heidän löydöksensä osoittavat, että tapa, jolla liha on valmistettu, on tekijä, mikä vaikuttaa lihansyöntiin yhdistettyyn korkeampaan munuaissyöpäriskiin. TIME:n mukaan tutkijat paljastivat myös, että he, joilla on tietty geneettinen mutaatio, ovat herkempiä lihansyöntiin liittyvälle riskille, minkä perusteella myös geenetiikalla voi olla vaikutuksensa. TIME huomauttaa, että tutkijat löysivät yhteyden vain lihansyönnin ja munuaissyöpäriskin välillä; tutkimuksessa ei todettu lihansyönnin aiheuttavan syöpää ja lisää tutkimuksia yhteydestä tarvitaan. Tutkijat eivät TIME:n mukaan sano, että ihmisten pitäisi lopettaa lihan syöminen, vaan suosittelevat syömään lihaa kohtuudella sekä lihaa valmistaessa välttämään lihan hiillostumista tai palamista. Voit lukea lisää tutkimuksesta täältä. Lähde: TIMELUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tutkimus paljastaa, mitä naiset katuvat elämässään kaikkein eniten – moni ei halua myöntää tätä
- Jos nämä 14 asiaa tuntuvat raskailta nyt, uusi vuosi voi tuoda mukanaan toivotun muutoksen
- Moni vanhempi mokaa tässä – nämä 5 asiaa olisi parempi jättää sanomatta
- Nainen rakastaa miestään aidosti, jos hän kuvailee häntä näillä 11 sanalla
- Veljien kanssa kasvaneilla tytöillä on usein nämä 11 erityistä piirrettä
- Painonnousun taustalla voi olla lääkitys: 6 yleistä hoitoa, jotka voivat vaikuttaa painoon
- Helpotus kuukautiskipuihin voi löytyä vitamiinien joukosta
- Vältä näitä 5 raaka-ainetta, jos kehossasi on tulehdustila – voivat pahentaa oireita
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Veljien kanssa kasvaneilla tytöillä on usein nämä 11 erityistä piirrettä
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Nainen rakastaa miestään aidosti, jos hän kuvailee häntä näillä 11 sanalla
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Painonnousun taustalla voi olla lääkitys: 6 yleistä hoitoa, jotka voivat vaikuttaa painoon