Kulta, muru ja mussukka – tästä syystä ihmiset käyttävät hellittelynimiä kumppaneistaan

Hellittelynimien käytölle on syy, joka juontuu omista vanhemmista.
Monet pariskunnat kutsuvat toisiaan hellittelynimillä ja muru- ja kulti-nimityksiä kumppanilleen puhuessa saattaa tulla jopa heidän suusta, ketkä joskus ovat vannoneet, etteivät ikinä ala käyttää hellittelynimiä. The Independentin mukaan hellittelynimien käytöllä on tieteellinen syy, joka monien muiden asioiden tavoin on peräisin omilta vanhemmlta.
”Äidit ympäri maailman käyttävät vauvakieltä ja lässytystä todella laajasti ja eri kulttuureissa”, Floridan osavaltionyliopiston neuroantropologi professori Dean Falk sanoi.
”Se on olemassa vauvojen kielen omaksumisen takia ja se myös ilmaisee rakkautta ja helpottaa äidin ja vauvan lähentymistä”, hän lisäsi.
Tutkimukset ovat The Independentin mukaan osoittaneet, että pienet lapset rakastavat vauvakieltä ja hellittelynimillä kutsutuksi tulemista etenkin äitiensä taholta. Falk uskookin, että parisuhteessa olevat käyttävät hellittelynimiä kumppaneistaan, koska he palaavat takaisin omiin lapsuuskokemuksiin ja heidän ensirakkauteen, omaan äitiinsä.
Hellittelynimien käyttö on siis luonnollinen tapa lähentyä oman tyttö- tai poikaystävän kanssa, The Independent kertoo. Toisten tutkijoiden mukaan niiden käyttö taas auttaa ihmisiä tuntemaan olonsa avoimeksi ja mukavaksi kumppaniensa kanssa.
”Se mahdollistaa kummallekin tietynlaisen vapauden aikuisroolien normaaleista rajoitteista”, Louisvillen yliopiston professori Frank Nuessel sanoi.
Yksi lisäsyy itselleen mieluisien hellittelynimien käyttöön on se, että se koskettaa ihmisten synnynnäistä halua leikkiä.
”Kun olemme pieniä, kaikki eläimet oppivat leikkimällä”, psykoterapeutti Nan Wise kertoi.
”Nmä sosiaaliset yhteydet ovat kriittisiä hyvinvoinnin kannalta. Joten käyttämällä vauvakieltä toisillemme on tapa helpottaa näitä synnynnäisiä leikkimisen ja välittämisen lähentymisjärjestelmiä”, hän jatkoi.
The Independentin mukaan ei siis kannata hävetä ällösöpöjä hellittelynimiä, joita käyttää kumppanistaan, sillä ne voivat vain lähentää pariskuntaa.
Lähde: The Independent
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Tämä pieni kehonkielen muutos voi paljastaa, että miehesi pettää sinua
- 18 ruokaa, joita syömällä saat aineenvaihduntasi liikkeelle
- Mitä kynsiesi muoto paljastaa sinusta? Tee testi!
- 5 ruokaa, jotka voivat hidastaa aineenvaihduntaasi
- 7 syytä, miksi valkoinen leipä kannattaa jättää pois ruokavaliosta kokonaan
- 8 yksinkertaista tapaa elää ekologisemmin – se on helpompaa kuin luuletkaan
- Tee tehokosteuttava ja helppo avokadonaamio kotona – huomaat eron ihollasi heti!
- Lisää tätä jäistä herkkua vesilasilliseen – juoma auttaa sinua saamaan litteämmän vatsan
- Laita nämä esineet mikroon, kun haluat ne puhtaaksi – mikro siivoaa puolestasi
- Oletko yli 40-vuotias? Nämä ruoat kannattaa viimeistään nyt jättää pois ruokavaliosta
- Miehet, huomio: Tämä haitallinen tapa voi kutistaa penistä jopa sentillä
- Jos mies tekee nämä 10 elettä seurassasi, olet hänelle todella tärkeä
- 14 huonoa tapaa, jotka jokaisen pitäisi lopettaa, kun mittariin tulee 40 vuotta
- Lisää tätä jäistä herkkua vesilasilliseen – juoma auttaa sinua saamaan litteämmän vatsan
- Oletko yli 40-vuotias? Nämä ruoat kannattaa viimeistään nyt jättää pois ruokavaliosta
- Tämä pieni kehonkielen muutos voi paljastaa, että miehesi pettää sinua
- 3 ruokaa, jotka pidentävät elinikääsi – lisää nämä lautasellesi jo tänään!