Ystävän exän deittailua ei katsota hyvällä – naiset suhtautuvat siihen miehiä jyrkemmin
Yksi ihmissuhteiden ”kirjoittamattomia sääntöjä” on se, ettei ystävän ex-kumppaniin kosketa.
Suurin osa ihmisistä ei suhtaudu hyvällä siihen, että ex-kumppani ja oma ystävä alkaisivat deittailla toisiaan, selviää deittisovellus Plenty of Fishin kyselystä. Tulosten mukaan kolmanneksella sinkuista ystävyyssuhde on jopa päättynyt, koska ystävä deittaili heidän exäänsä.
Cosmopolitanin mukaan kyselyssä ilmeni, että 77 prosenttia sinkuista noudattaa ”sääntöjä” aina tai usein, 18 prosenttia noudattaa niitä joskus ja vain viisi prosenttia sinkuista sanoi, että noudattaa niitä harvoin tai ei koskaan. Kyselyyn vastasi 1 500 sinkkua.
Tilanne on kuitenkin toinen, jos ystävää ei haittaa, että hänen exänsä ja ystävänsä tapailevat. 77 prosenttia vastaajista kertoi, että jos hän haluaisi tapailla ystävän tai perheenjäsenen ex-kumppania, hän hakisi sille ensin hyväksyntää – näin ollen on siis mahdollista saada äänensä kuuluviin aiheesta ennen kuin mitään tapahtuu.
Vaikka suurin osa suhtautuu ystävän ex-kumppanin tapailuun kielteisesti, on asenteissa tapahtunut lieventymistä eri sukupolvia verratessa toisiinsa. Cosmopolitanin mukaan kielteisimmin suhtautuu vuosina 1944-1964 syntyneet suuret ikäluokat (78%), kun X-sukupolveen kuuluvista (syntyneet vuosina 1965-1979) sitä vastustaa 73 prosenttia, Y-sukupolvesta (syntyneet vuosina 1980-1994) 68 prosenttia ja Z-sukupolvesta (syntyneet vuosina 1995-2000) 66 prosenttia.
Eroja on myös naisten ja miesten välillä ja naiset vaikuttavat kunnioittavan ”sääntöjä” enemmän kuin miehet. 63 prosenttia naisista on vahvasti sitä mieltä, ettei koskaan pitäisi vehtailla ystävän ex-kumppanin kanssa, kun taas miehistä vain 33 prosenttia on samaa mieltä.
Kun on kyse ystävän ex-kumppanin deittailusta, totesi 65 prosenttia kyselyyn osallistuneista naisista, ettei niin sovi tehdä. Miehistä samaa mieltä oli jälleen vain 33 prosenttia.
Mitä mieltä sinä olet, saako ystävän ex-kumppania tapailla? Kerro mietteesi kommenteissa!
Lähde: Cosmopolitan
- Ihminen voi vaikuttaa täysin onnelliselta ja tuntea silti yksinäisyyttä – tunnista 7 merkkiä
- Tuntuuko elämäsi tylsältä? Kokeile ottaa nämä 6 asiaa osaksi arkeasi
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Tutkijat havaitsivat kehossa huolestuttavan yhdistelmän – kuoleman riski jopa 83 prosenttia suurempi
- Ennen tällainen käytös ei olisi tullut kuuloonkaan – 9 asiaa, joita isovanhemmat ihmettelevät nykykasvatuksessa
- Joistakin naisista tulee eron hetkellä aivan mahdottomia – 10 tapaa, joilla he tekevät exän elämästä helvettiä
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Oletko aina se, joka joustaa ja ymmärtää? Näillä 8 tavalla se voi kostautua
- Jotkut ihmiset muistuttavat parisuhteessa kissoja – kuulutko sinä heihin?
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Näitä tehtiin 80- ja 90-luvuilla ihan pokkana – nykyään saisi paheksuvia katseita
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Ilmestyykö leukaasi aina uudelleen yksi pitkä ja tumma karva? Tästä se johtuu
- Somessa leviää makuuhuonetrendi, jossa piilee ikävä ongelma
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Sokeritoukan aavemainen sukulainen yleistyy Suomessa – näin pidät sen poissa kodistasi
- Kodinkonehuoltaja kertoo, miten suomalaiset rikkovat induktiolietensä huomaamattaan
- Nämä 6 miehen tokaisemaa lausetta saavat monen naisen hermot kiristymään
- Näillä 12 lauseella kumppani voi saada sinut uskomaan, että kaikki on sinun syytäsi