Yksi sana, jota kannattaisi välttää työkeskusteluissa – sen voi toinen tulkita väärin
Moni meistä on viime aikoina koronapandemian takia keskustellut työkavereiden kanssa pelkästään chatin, sähköpostin ja muiden sähköisten välineiden kautta.
Kun toinen ei näe toisen ilmeitä eikä kuule äänensävyjä, voi toisen sanoman käsittää helposti väärin. Jos keskustelun apuna ei ole videokuvaa, kannattaisi huomioida tämä yksi sana. Siitä kerrotaan Huffpost-sivustolla.
Tämä sana voi kuulostaa työkeskusteluissa aggressiiviselta tai muuten vain negatiiviselta. Vaikka se ei olisi tarkoitus, kannattaa miettiä tarkoin, että voisiko asiat ilmaista siten, että välttelee tämän sanan käyttöä. Sana tulee englannin kielestä, mutta on suosittu sellaisenaan myös suomalaisten keskuudessa.
Arvaatko jo mistä sanasta on kyse? No tässä se tulee. Se on sana ”OK”. Varsinkin, jos käytät tätä sanaa vastauksessasi yksistään, voi se tuntua toisesta negatiiviselta vastaukselta. Esimerkiksi jos toinen on laittanut pitkän tekstin, johon saa vastauksena pelkästään ”OK”, voi joku siitä jopa loukkaantua. Voi myös tuntua siltä, että vastaaja on jostakin vihainen.
Kun käytät sanaa ”OK”, laita sen mukaan pari muutakin sanaa, jolloin vastauksesi tuntuu paljon paremmalta. Annat samalla sellaisen kuvan, että olet käyttänyt vastauksesi antamiseen hiukan enemmän aikaa ja vaivaa.
Lähde: Huffpost
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- On asioita, joita anopin ja miniän on parempi olla sanomatta toisilleen
- Kaikki ahdistus ei ole sitä miltä tuntuu – oletko kuullut valeahdistuksesta?
- Joulukiireessä huomio herpaantuu helposti – muista vähintäänkin nämä asiat lemmikin kanssa
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Tutkimus paljastaa, minkä ikäisiä naisia miehet pitävät viehättävimpinä – tulos on monen mielestä jopa häiritsevä
- 18 tilannetta, joita nainen sietää suhteessa aivan liian usein – miehiltä ei kannata odottaa samaa
- 15 lausetta, jotka lopettavat epäasiallisen käytöksen sekunnissa
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Jos tunnistat nämä 18 merkkiä, sormus ei ehkä koskaan päädy vasempaan nimettömääsi
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Tiettyjen ruokien syöminen illalla tekee unista levottomampia – kierrä nämä kaukaa