Yhä useampi nainen pitää tyttönimensä avioitumisen jälkeen
Oman sukunimen pitäminen avioitumisen jälkeen yleistyy naisten keskuudessa.
New York Timesin tekemän selvityksen mukaan yhä useampi nainen päättää pitää tyttönimensä avioiduttuaan. Selvityksestä ilmeni, että 20 prosenttia viime vuosina naimisiin menneistä naisista piti tyttönimensä verrattuna 17 prosenttiin ensikertaa avioituneista naisista 1970-luvulla, 14 prosenttiin 80-luvulla ja 18 prosenttiin 90-luvulla. Syyt tyttönimen käytölle ovat monen kohdalla käytännölliä, kuten omaa uraa ja ammattia on edistänyt tyttönimellä, haluaa helpottaa sitä, että muut löytävät sosiaalisesta mediasta tai jopa mahdollisen avioeron takia. ”Se on vain ollut nimeni 33 vuotta elämästäni”, yksi nainen kertoi. ”Näen meidät tasa-arvoisina kumppaneina parisuhteessamme, mutta en sido omaa menestystäni ja yrityksiäni olla menestynyt asianajaja tyttönimeni pitämiseen”, sukunimensä häiden jälkeen muuttanut nainen taas sanoi. Nykyajan parit voivat olla myös tottuneita pitämään omat identiteetit ennen kuin sormuksia edes vaihdetaan. ”Kun he menevät naimisiin, he ovat eläneet jo yhteisessä kotitaloudessa omilla sukunimillään, joten ehkä se on heille normaalia”, Penn Staten sosiologian professori kommentoi. Säilytitkö/säilyttäisitkö sinä tyttönimesi avioitumisen jälkeen? Lähde: NewserLUE MYÖS:
- Väärä niistämistapa voi altistaa ikäville vaivoille – tarkista, niistätkö oikein
- Eikö kuiva yskä meinaa hellittää? Kokeile keuhkolääkärin kahta yksinkertaista vinkkiä
- 5 asiaa, jotka saavat vaimon mitan lopulta täyttymään
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Unohda yleinen harhaluulo hyvästä parisuhteesta – riidattomuus ei välttämättä olekaan hyvä merkki
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Näitä 10 lapsen huonona pidettyä tapaa ei kannata yrittää opettaa kokonaan pois
- Sanat ja teot, joita lapsi ei unohda – vanhempi, älä sorru näihin
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Äiti, älä aja itseäsi burnoutiin – 10 keinoa ehkäistä uupuminen ajoissa
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen