Hymysi saattaa kertoa muille enemmän sinusta kuin osasit ajatellakaan.

Tutkimukset ovat osoittaneet, että hymyn tarkoitus vaihtelee sen sosiaalisesta kontekstista riippuen. Jotkut hymyt tuovat etuja, toiset paljastavat piilotettuja heikkouksia.

Ihmiset hymyilevät enemmän riippuen siitä, kenelle he puhuvat ja nuo hymyt voivat vihjata heidän tulevaisuudestaan. Hymysi paljastaa sinusta muille seuraavat viisi asiaa.

1. Kestääkö avioliittosi?

Avio-onni voi olla kytköksissä helppoon hymyyn. Vuonna 2009 Motivation and Emotion -lehdessä julkaistu tutkimus kertoo, että ihmisten tapa hymyillä vanhoissa valokuvissa ennustaa heidän myöhempää menestystä avioliitoissa.

Yhdessä tutkimuksessa psykologit arvioivat ihmisten korkeakouluajan vuosikirjoista hymyjen intensiteettiä. He saivat selville, että yksikään leveästi hymyilleistä ei eronnut myöhemmin elämänsä aikana. Vertauksena 25 prosenttia vakavakasvoisista kävi avioeron läpi.

Toinen tutkimus, jossa tutkittiin lapsuusajan kuvia yli 65-vuotiaista, löysi samanlaisen kytköksen. Lapsuuskuvissa eniten hymyilleistä 11 prosenttia otti avioeron elämänsä aikana, kun taas vakavemmista 31 prosenttia teki saman.

Tutkijat ovat myös kertoneet, että leveä hymy voi kuvastaa huoletonta elämänasennetta. Tai leveämmät hymyt voivat viehettää onnellisempaa kumppania ja johtaa onnellisempaan parisuhteeseen.

2. Kuinka hedelmällinen olet?

Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että terve hymy voi heijastaa yleisterveyttä. Naisten kohdalla hymyt voivat paljastaa jopa hedelmällisyyden.

Iensairauksista kärsivillä naisilla kestää keskiarvolta kaksi kuukautta pidempään tulla raskaaksi kuin naisilla, joilla iensairauksia ei ole. Tämä käy ilmi Obstetrics and Gynecology -lehdessä vuonna 2009 julkaistusta tutkimuksesta.

Iensairaudet ovat yhteydessä suurempaan riskiin sairastua sydäntautiin, tyypin 2 diabetekseen, hengityselinsairauksiin ja munuaissairauksiin. Tutkijoiden mukaan kytkös johtuu kasvaneista tulehduksista, jotka iensairaudet aiheuttavat.

3. Kuinka paljon saatat tienata?

Teinin hymy voi kertoa kuinka paljon hän tienaa aikuisena. Vuonna 2012 julkaistun tutkimuksen mukaan onnelliset teinit ansaitsivat 10 prosenttia keskiarvoa enemmän 29-vuotiaina, kun taas alakuloiset nuoret tienasivat 30 prosenttia keskiarvoa vähemmän.

Onnellisuus on yhteydessä vähempiin huoliin ja vähempään stressiin, tutkimuksen tehneet kertovat. Vähemmän huolia tarkoittaa enemmän mahdollisuuksia keskittyä töihin liittyviin tehtäviin.

4. Kuinka voimakas olet?

Hymyt eivät kerro vain onnellisuudesta, sillä ne ovat merkki myös sosiaalisesta statuksesta. Vuonna 1998 tehty tutkimus selvitti, että vaikutusvaltaiset, kuten myös he, jotka olivat tekemisissä samanarvoisten ihmisten kanssa, hymyilivät tuntiessaan olonsa onnelliseksi. Vähemmän sosiaalista valtaa kuin juttukaverillaan omaavat henkilöt hymyilivät tunteistaan huolimatta.

Löydöt ehdottavat, että vaikutusvaltaa omaavat voivat hymyillä, kun heistä siltä tuntuu ja vähemmän vaikutusvaltaiset joutuvat hymyilemään pyrkiessään jonkun toisen suosioon.

5. Kuinka hyvä taistelija olet?

Kytkös hymyn ja voimakkuuden tai vaikutusvallan välillä pätee myös fyysisellä puolella. Yhden tutkimuksen mukaan vapaaottelijat, jotka hymyilivät kuvissa päivää ennen ottelua, hävisivät todennäköisemmin kuin ne ottelijat, jotka eivät hymyilleet.

Tutkijoiden mukaan taistelussa on kyse valta-asemasta ja hymyt voivat epähuomiossa osoittaa, että henkilö on vähemmän dominoiva, vihamielinen tai aggressiivinen. Samaisen tutkimuksen mukaan jopa kouluttamattomat havainnoijat huomasivat hymyjen viestin.

Ihmisten mielestä ottelija oli luotettavampi ja miellyttävämäpi, mutta vähemmän aggressiivinen ja vähemmän fyysisesti dominoiva, jos he näkivät ottelijan hymyilevän verrattuna poseeraamiseen neutraalilla ilmeellä.

Lähde: Huffington Post