Videopalvelu julkaisi liikuttavan videon, kun USA:n korkein oikeus hyväksyi samaa sukupuolta olevien avioliitot.

Yhdysvaltain korkein oikeus teki viime perjantaina 26. kesäkuuta historiallisen päätöksen hyväksymällä samaa sukupuolta olevien avioliitot koko maassa. Aiemmin homoliitot olivat sallittuja 37 osavaltiossa.

Päätöksen tultua julki niin brändit kuin julkkiksetkin ovat iloinneet homoliittojen laillistamisesta. Yksi brändeistä on videopalvelu YouTube, joka julkaisi perjantaina koostevideon #ProudToLove ja vaihtoi esimerkiksi Twitterissä ja Facebookissa profiilikuvansa sateenkaariväreihin.

YouTube

@YouTube
The United States took a step in the right direction today. goo.gl/yxnoHz #ProudToLove

”Yhdysvallat otti askeleen oikeaan suuntaan tänään”, YouTube kirjoitti Twitterissä (yllä) ja Facebookissa koostevideon julkaisun yhteydessä.

Liikuttavalla videolla nähdään muun muassa pätkiä homoseksuaalien videoista, joilla he kertovat julkisesti ensimmäistä kertaa olevansa homoseksuaaleja.