Video: Taaperot laittoivat kodin uuteen uskoon violetilla maalilla – alle vuoden ikäinen siskokin sai osansa ”maalileikistä”
Äiti löysi taaperot kylpyammeesta yltä päältä maalissa.
Englantilaisen perheen koti sai uuden ilmeen, kun perheen taaperot pääsivät käsiksi violettiin maaliin. Perheen äiti, Emma Howes, kuvasi videolle, mitä 4-vuotias Hollie ja 2-vuotias Evie olivat saaneet aikaseksi sillä välin, kun äiti oli ollut pyykkäämässä.
Daily Mailin mukaan äidin silmä oli välttänyt vain kymmeneksi minuutiksi, minkä aikana taaperot olivat livahtaneet yläkertaan ja levittäneet violettia maalia pitkin seiniä ja kylpyhuonetta. Äiti löysi tyttärensä tanssimasta kylpyammeesta yltä päältä maalissa ja ikuisti videolle kylpyhuoneen uutta, violettia pintaa.
Perheen kuopus, 11 kuukauden ikäinen Connie sai myös osansa isosiskojensa ”maalileikistä”; äidin kuvaamalla videolla näkyy, miten pinnasängyssä köllöttelevän Connien kasvoilla on maalia.
”Minulla ei ollut sanoja, en voinut puhua, olin täysin shokissa”, äiti kuvaili reaktiotaan taaperoiden tekemään sotkuun.
”Olisin voinut itkeä. Heidän isänsä oli kaikkea muuta kuin iloinen, mutta tehty mikä teht”, hän jatkoi.
”Nyt me vain katsomme ja nauramme. Etenkin videon lopulla olevalle Connien virneelle”, äiti sanoi.
Äidin mukaan taaperot olivat saaneet maalin lukitusta laatikosta sängyn alta ja pudottivat sen, minkä jälkeen maalipullot olivat tulleet sieltä pois. Yritettyään tuntikausia siivota taaperoiden jälkeä, äiti päätti hoitaa paikalle erikoissiivoojan.
”Se on paljon parempi kuin mitä se oli alkuun, mutta joudumme silti pyytämään siivoojan takaisin”, äiti paljasti.
”Laitoin kaksikon heti suihkuun samalla, kun itse mietin mistä aloitan siivoamisen”, hän lisäsi.
Kun äiti kyseli esikoiseltaan, mitä sisarukset olivat puuhanneet, oli 4-vuotiaalla vastaus valmiina.
”Äiti, olen rokkitähti”, Hollie oli todennut.
Voit katsoa artikkelin yllä olevalta videolta, minkälaista jälkeä taaperot saivat maalilla aikaiseksi.
Lähde: Daily Mail, Caters News
- Tuntuuko elämäsi tylsältä? Kokeile ottaa nämä 6 asiaa osaksi arkeasi
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Tutkijat havaitsivat kehossa huolestuttavan yhdistelmän – kuoleman riski jopa 83 prosenttia suurempi
- Ennen tällainen käytös ei olisi tullut kuuloonkaan – 9 asiaa, joita isovanhemmat ihmettelevät nykykasvatuksessa
- Joistakin naisista tulee eron hetkellä aivan mahdottomia – 10 tapaa, joilla he tekevät exän elämästä helvettiä
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Oletko aina se, joka joustaa ja ymmärtää? Näillä 8 tavalla se voi kostautua
- Jotkut ihmiset muistuttavat parisuhteessa kissoja – kuulutko sinä heihin?
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Näillä 12 lauseella kumppani voi saada sinut uskomaan, että kaikki on sinun syytäsi
- Näitä tehtiin 80- ja 90-luvuilla ihan pokkana – nykyään saisi paheksuvia katseita
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- 4 merkkiä, jotka paljastavat heti, ettei joku pidä sinusta
- Ilmestyykö leukaasi aina uudelleen yksi pitkä ja tumma karva? Tästä se johtuu
- Somessa leviää makuuhuonetrendi, jossa piilee ikävä ongelma
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Sokeritoukan aavemainen sukulainen yleistyy Suomessa – näin pidät sen poissa kodistasi
- Mitä vaatteidesi väri kertoo sinusta? Näitä asioita eri värit symboloivat
- Kodinkonehuoltaja kertoo, miten suomalaiset rikkovat induktiolietensä huomaamattaan