Video: Taaperot laittoivat kodin uuteen uskoon violetilla maalilla – alle vuoden ikäinen siskokin sai osansa ”maalileikistä”
Äiti löysi taaperot kylpyammeesta yltä päältä maalissa.
Englantilaisen perheen koti sai uuden ilmeen, kun perheen taaperot pääsivät käsiksi violettiin maaliin. Perheen äiti, Emma Howes, kuvasi videolle, mitä 4-vuotias Hollie ja 2-vuotias Evie olivat saaneet aikaseksi sillä välin, kun äiti oli ollut pyykkäämässä. Daily Mailin mukaan äidin silmä oli välttänyt vain kymmeneksi minuutiksi, minkä aikana taaperot olivat livahtaneet yläkertaan ja levittäneet violettia maalia pitkin seiniä ja kylpyhuonetta. Äiti löysi tyttärensä tanssimasta kylpyammeesta yltä päältä maalissa ja ikuisti videolle kylpyhuoneen uutta, violettia pintaa. Perheen kuopus, 11 kuukauden ikäinen Connie sai myös osansa isosiskojensa ”maalileikistä”; äidin kuvaamalla videolla näkyy, miten pinnasängyssä köllöttelevän Connien kasvoilla on maalia. ”Minulla ei ollut sanoja, en voinut puhua, olin täysin shokissa”, äiti kuvaili reaktiotaan taaperoiden tekemään sotkuun. ”Olisin voinut itkeä. Heidän isänsä oli kaikkea muuta kuin iloinen, mutta tehty mikä teht”, hän jatkoi. ”Nyt me vain katsomme ja nauramme. Etenkin videon lopulla olevalle Connien virneelle”, äiti sanoi. Äidin mukaan taaperot olivat saaneet maalin lukitusta laatikosta sängyn alta ja pudottivat sen, minkä jälkeen maalipullot olivat tulleet sieltä pois. Yritettyään tuntikausia siivota taaperoiden jälkeä, äiti päätti hoitaa paikalle erikoissiivoojan. ”Se on paljon parempi kuin mitä se oli alkuun, mutta joudumme silti pyytämään siivoojan takaisin”, äiti paljasti. ”Laitoin kaksikon heti suihkuun samalla, kun itse mietin mistä aloitan siivoamisen”, hän lisäsi. Kun äiti kyseli esikoiseltaan, mitä sisarukset olivat puuhanneet, oli 4-vuotiaalla vastaus valmiina. ”Äiti, olen rokkitähti”, Hollie oli todennut. Voit katsoa artikkelin yllä olevalta videolta, minkälaista jälkeä taaperot saivat maalilla aikaiseksi. Lähde: Daily Mail, Caters NewsLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Perheenäiti listaa viisi tapaa, jotka tekevät hänestä joidenkin mielestä huonon vaimon
- Kasvojen pieniinkin muutoksiin kannattaa kiinnittää huomiota – näitä ei kannata ohittaa
- Hauskamielinen leikki paljastaa osallistujista enemmän kuin moni syvä keskustelu – uskallatko kokeilla?
- Arki olisi helpompaa, jos sanoisimme nämä sanat useammin
- Raja välittämisen ja takertumisen välillä voi hämärtyä – näistä merkeistä tunnistat läheisriippuvuuden
- Törkeimmät asiat, joita ihmiset tekevät ystävilleen – usein vielä täysin huomaamattaan
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että raha uhkaa parisuhdetta – yksikin riittää huoleen
- Äiti puuttui lapsensa kokemaan kiusaamiseen – nämä vinkit jokaisen vanhemman tulisi tietää
- Äidiksi tuleminen toi mukanaan tunteen, josta puhutaan valitettavan vähän
- Tällaiset alusvaatteet ovat jopa kiellettyjä joissain maissa – materiaalilla on väliä
- Kolme helppoa tapaa tehostaa vatsarasvan palamista kävelylenkillä
- Älä anna itsesi rupsahtaa – nämä tavat pitävät sinut elinvoimaisena vielä viidenkympin jälkeenkin
- Selvitä, onko suhteessanne kyse tosirakkaudesta – nämä 12 asiaa kertovat vastauksen
- Alushousuilla on yllättävän lyhyt käyttöikä – nyt on hyvä hetki tarkistaa omat
- Äiti puuttui lapsensa kokemaan kiusaamiseen – nämä vinkit jokaisen vanhemman tulisi tietää
- Raja välittämisen ja takertumisen välillä voi hämärtyä – näistä merkeistä tunnistat läheisriippuvuuden
- Törkeimmät asiat, joita ihmiset tekevät ystävilleen – usein vielä täysin huomaamattaan
- Pelkkä liikunta ei kumoa istumisen haittoja – tässä kriittinen raja, joka lisää kuolemanriskiä
- Tällaiset alusvaatteet ovat jopa kiellettyjä joissain maissa – materiaalilla on väliä
- Kannattaako lemmikkiä päästää viereen nukkumaan? Yksi seikka ratkaisee yllättävän paljon