Video: Mies jekutti työkavereitaan aprillipäivänä – donitsilaatikon sisältö ei vastannut odotuksia
Tämä on aprillipiloissa sieltä leppoisammasta päästä.
Aprillipäivä voi olla monen pahin painajainen; ainakin erikoisempiin uutisiin täytyy suhtautua hivenen varauksella, ystävien juttuja ei välttämättä kannata uskoa ja erilaisia jekkuja voi tulla vastaan pitkin päivää. Yhdysvaltalainen Ryan Massfeller teki kuitenkin leppoisan aprillipilan työkavereilleen, mikä johti hauskan videon syntyyn sisältäen työkavereiden reaktioita. Massfeller osti työpaikalleen laatikollisen donitseja, mutta pyysi mukaan myös toisen laatikon. Tyhjän laatikon kanteen hän kiinnitti lapun, jossa lukee ”April Fools” (vastaa Suomen aprillia-toteamusta), ja laittoi sisälle muun muassa porkkanoita ja herneitä sekä videokameran. Hyväntuulinen pila otettiin työpaikalla huvittuneesti – ja joidenkin kohdalla hieman hämmentyneesti – vastaan. Massfellerin julkaisema video pilasta on saanut myös positiivisen vastaanoton. ”Tämä on mahtava pila. Nautin työkavereidesi vilpittömien reaktioiden näkemisestä. Kukaan ei loukkaantunut ja kaikkia huvitti”, YouTube-käyttäjä Eviktion kommentoi pilaa.Katso video pilasta jutun yltä kuvaa klikkaamalla.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Haluatko vahvemmat hiukset ja kynnet? Lisää nämä 7 biotiinipitoista ruokaa lautaselle
- Mitä tarkoittaa, jos näet unta ihmisestä, jota et tunne? Tulkinta voi yllättää
- Näistä merkeistä tunnistat kontrolloivan kumppanin – 9 varoitusmerkkiä
- Kesälläkin vesi kannattaa juoda ennemmin kuumana – tässä 12 syytä miksi
- Odottamaton syy voi pysäyttää käsimatkatavarat turvatarkastuksessa – näin vältät viivästyksen
- Jos uni ei ota tullakseen, ota lusikallinen tätä herkkua
- Mitä naiset arvostavat miehissä? Tältä näyttää 20 ominaisuuden lista
- Helteellä kuuma suihku voi olla kylmää tehokkaampi viilentäjä
- Miksi lentotila on yhä pakollinen? Taustalla ei ole niinkään onnettomuusriski
- Mikä naisten välisessä seksissä viehättää? Naiset kertovat rehellisesti fantasioistaan
- Työterveyslääkäri paljastaa, mitkä merkit herättävät epäilyn liiallisesta alkoholinkäytöstä
- Kuinka kauan koiran voi jättää yksin kotiin? Tähän voisi vetää rajan
- Miehet, joilla on poikkeuksellisen hyvä vaimo, saavat kokea nämä 3 asiaa muita useammin
- Jos nämä asiat toteutuvat suhteessanne, olet löytänyt sen oikean
- 11 piirrettä, jotka tekevät ihmisestä poikkeuksellisen vetovoimaisen
- Pitkästä suhteesta eronneet huomasivat nämä 10 muutosta ennen eroa
- Moni vanhempi luulee tätä kiireisen arjen pelastajaksi – pienen lapsen äiti huomasi sen vain pahentavan ongelmia
- Kolesteroliarvot koholla? Näin saat arvot laskemaan jo muutamassa viikossa
- Tärkeä taito uhkaa jäädä nykyajan lapsilta oppimatta – tässä moni vanhempi tekee virheen
- Nämä 12 asiaa kertovat, oletko hyvä kumppani