Tältä näyttää kun emo ja sen isoksi koiraksi kasvanut pentu tapaavat pitkästä aikaa.

Rumble Viral:in videolla nähdään ihastuttava tilanne, kun Harper-koira palaa tapaamaan omaa emoaan. Videon kuvauksessa kerrotaan Harperin olleen 11 viikkoinen, kun se adoptoitiin uuteen perheeseen. Nyt kolme kuukautta myöhemmin Harper pääsee tapaamaan emoaan.

Kun koirat näkevät toisensa ensimmäistä kertaa sitten pentuaikojen, on kyseessä todellinen tunteiden ilotulitus.

Katso koirien reaktiot yllä olevalta videolta!