Video: Julkkikset esittelivät salaisia taitojaan – mukana mm. Andrew Garfield ja Kendall Jenner
Näyttelijät Andrew Garfield ja Taylor Lautner, laulaja Stevie Nicks sekä realitytähti ja malli Kendall Jenner esittelivät erikoistaitojaan.
Monilla ihmisillä voi olla erikoisiakin taitoja, joita pitää salassa eikä esittele muille. Julkkikset eivät ole tässä asiassa poikkeus, kuten James Corden isännöimässä The Late Late Show -talk show’ssa nähtiin helmikuun lopulla.
Cordenin ohjelman Hidden Talents -osiossa neljä julkisuudesta tuttua henkilöä paljastivatkin omaa erikoisosaamistaan. Ensimmäisenä yleisön eteen saapui muun muassa Hämähäkkimiehen roolissa kahdessa elokuvassa nähty Andrew Garfield, joka kertoi voimistelun olevan hänen salainen taitonsa.
”Kukaan ei ole ennen nähnyt minun tekevän tätä”, Garfield kertoi ennen kuin teki takaperin puolivoltin.
Seuraavana salaisia taitojaan esittelemään saapui realitytähti ja malli Kendall Jenner. Kardashian-Jenner-perheen elämästä kertovasta tv-sarjasta pinnalle ponnahtanut Jenner paljasti osaavansa matkia lintujen ääniä, minkä todisti visertämällä kuin lintu.
Jennerin jälkeen Hidden Talents -osiossa todistettiin Fleetwood Mac -yhtyeen laulajanakin tunnetun Stevie Nicksin osaamista sauvan pyörittelyssä. Nicks pyöritteli taitavasti sauvaa ympäri kehoaan, mutta onnistui myös vahingossa huitasemaan sen toisella pehmustetulla päällä itseään päähän, mutta kokenutta laulajaa se ei hätkäyttänyt.
Viimeisenä salaisia taitojaan esittelemään saapui Twilight -elokuvista todella tunnetuksi tullut näyttelijä Taylor Lautner, joka tarvitse oman taitonsa esittelyssä Cordenin apua.
”Voin ottaa viinirypäleitä kiinni suullani mistä tahansa etäisyydestä ja millä tahansa nopeudella”, Lautner paljasti taidokseen.
Tämän jälkeen Lautner todisti olevansa sanojensa mittainen mies ja otti Cordenin eri etäisyyksistä heittämät viinirypäleet kiinni suullaan.
Voit katsoa julkkisten taidonnäytteet artikkelin yllä olevalta hauskalta videolta.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?