Video: Huonoista oloista pelastettu koira valitsee ensimmäisen lelunsa
Koira sai rauhassa tutkailla tarjontaa ja valita mieluisen lelun, sen ensimmäisen ikinä.
Kultainennoutaja Roo kasvoi kurjissa oloissa; vangittuna, nälissään ja laiminlyötynä. Vuoden ikäisenä pelastettu Roo sai onneksi uuden ja rakastavan kodin.
Koska Roolla oli ollut ikävät olosuhteet kasvaa, oli se jäänyt huolenpidon lisäksi vaille leluja. Koiran nykyisin omistava Brian Beker päätti viedä Roon kauppaan, missä se sai valita kaikessa rauhassa itse itselleen mieluisan lelun.
Video on julkaistu YouTubessa jo vuonna 2012, mutta se on aina toisinaan lähtenyt leviämään somessa uudelleen. Voit tutustua lisää Roon tarinaan esimerkiksi sille omistetulla Facebook-sivulla tai Bekerin pitämässä blogissa.
Katso video Roon ensimmäisen lelun valinnasta jutun yltä.
- Tuntuuko elämäsi tylsältä? Kokeile ottaa nämä 6 asiaa osaksi arkeasi
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Tutkijat havaitsivat kehossa huolestuttavan yhdistelmän – kuoleman riski jopa 83 prosenttia suurempi
- Ennen tällainen käytös ei olisi tullut kuuloonkaan – 9 asiaa, joita isovanhemmat ihmettelevät nykykasvatuksessa
- Joistakin naisista tulee eron hetkellä aivan mahdottomia – 10 tapaa, joilla he tekevät exän elämästä helvettiä
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Oletko aina se, joka joustaa ja ymmärtää? Näillä 8 tavalla se voi kostautua
- Jotkut ihmiset muistuttavat parisuhteessa kissoja – kuulutko sinä heihin?
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Näillä 12 lauseella kumppani voi saada sinut uskomaan, että kaikki on sinun syytäsi
- Näitä tehtiin 80- ja 90-luvuilla ihan pokkana – nykyään saisi paheksuvia katseita
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Ilmestyykö leukaasi aina uudelleen yksi pitkä ja tumma karva? Tästä se johtuu
- Somessa leviää makuuhuonetrendi, jossa piilee ikävä ongelma
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Sokeritoukan aavemainen sukulainen yleistyy Suomessa – näin pidät sen poissa kodistasi
- Kodinkonehuoltaja kertoo, miten suomalaiset rikkovat induktiolietensä huomaamattaan
- Nämä 6 miehen tokaisemaa lausetta saavat monen naisen hermot kiristymään
- Näillä 12 lauseella kumppani voi saada sinut uskomaan, että kaikki on sinun syytäsi