Miehet kertoivat, minkälaiset naisten teot ja asiat vievät innostuksen sänkyleikkeihin.

Jokaisella on omanlaisia mieltymyksiä seksin suhteen sekä seikkoja, jotka saavat sukat pyörimään jaloissa – tai halukkuuden seksileikkeihin katoamaan. Seksiasiantuntija Tracey Cox kysyi eri-ikäisiltä, niin sinkuilta, naimisissa olevilta kuin seurustelevilta miehiltä, minkälaisia asioita naiset tekevät sängyssä, mitä he eivät voi sietää ja mikä saa innostuksen seksin harrastamiseen katoamaan.

Coxin mukaan osa vastauksista oli ennalta-arvattavia, mutta kaikkinensa ne ovat kiehtovaa luettavaa. Alta voit lukea, mitä miehet paljastivat anonyymisti Coxille.

Miesten mielestä tällaiset asiat vievät seksihalut:

Teeskentelet pitäväsi seksistä

”Sitä tapahtuu jatkuvasti. Nainen on todella innokas alussa, haluaa kokeilla kaikkea ja sanoo, kuinka rakastaa harrastaa seksiä kanssasi. Hypätään eteenpäin kuusi kuukautta ja on kuin olisit sängyssä eri ihmisen kanssa. Kumppanini sanoiminulle suoraan, ettei hänellä ole kiinnostusta orgasmeihin, minun kanssani tai yksin, oltuamme vuoden suhteessa. Hän kertoi, ettei seksi kiinnosta häntä – eikä se ole koskaan kiinnostanut. Mitä minun pitäisi tehdä asian kanssa?”

Liioittelet äänitehosteiden kanssa

”Olin kerran sängyssä naisen kanssa, joka voihki ja äänteli kuin pornotähti parin minuutin suutelun jälkeen. Olin ihan että ’Oikeastiko? Olen vain suudellut kaulaasi kaksi minuuttia.’ Se on alentavaa, kun naiset liioittelevat. Se ei ole uskottavaa. Toki miehinen ego kaipaa hivelyä, mutta emme ole idiootteja. Tiedämme, ettemme ole niin hyviä.”

Et halua kokeilla uutta

”Nainen ei antanut minun antaa hänelle suuseksiä. Mikä pointti seksin harrastamisessa on, jos siihen ei lukeudu suuseksi? Naiset, jotka eivät suostu muuhun kuin lähetyssaarnaajana, ovat yhtä pahoja.”

”Minä tykkään olla sidottuna. Se on minun ’juttuni’. Se ei ole minusta liian paljon tai liian kinkyä, joten miksi nainen ei lähde siihen mukaan? Hänen ei tarvitse rakastaa sitä, mutta kokeilisi edes.”

Sinulla on vessapaperin jäämiä jalkovälissä

”Kuka haluaa antaa naiselle suuseksiä, kun siellä on vessapaperin paloja kiinni kaikkeen. Ystäväni ovat kertoneet, että sitä tapahtuu heillekin. On hyvä idea peseytyä ennen seksiä, mutta käytä pyyhettä kuivaamiseen. Jooko!”

Et tiedä, mitä tehdä peniksellä/penikselle

”Nainen veteli sitä kuin olisi nostanut porkkanaa ylös mullasta.”

”Nainen kohtelee penistäni kuin se olisi tehty lasista. On kuin hän pelkäisi sitä. Oikeasti, hyväilen itseäni hänen edessä. Hän näkee, miten lujasti otan siitä kiinni. Kuinka vaikeaa voi olla matkia minua?”

”Se ei ole lelu. Et voi sitoa sitä eläimen muotoon kuin se olisi ilmapallo. Pidän siitä, että penikset kiehtovat naisia, koska heillä itsellä ei ole sellaista. Mutta jätä ’kuinka paljon voin taivuttaa sitä/taipuuko se näin’ -jutut sen jälkeen, kun seksi on ohi. Kun koskettelet sitä ja olemme aikeissa harrastaa seksiä, tee se seksikkäästi.”

Sinulta puuttuu itsevarmuutta

”Joudun houkuttelemaan naiseni pois peiton alta. Kymmenen minuuttia kehuja ja anelua, että saan nähdä hänet alasti. Se ei ole sen arvoista – mieluummin katson pornoa ja masturboin. En ymmärrä, miksi hän on kolmen vuoden jälkeenkin tällainen. Eikö hän luota minuun? Tämä turhauttaa minua.”

”Itsevarmuus on seksikästä. Kaikki tietävät sen. Jos nainen on niin arka, ei valoja voi jättää päälle tai häntä ei saa pois peiton alta, tietää silloin seksin olevan kohtalaista parhaimmillaan.”

Et osaa suudella

”Yhden naisen kanssa oli liian, liian paljon kielitoimintaa. Hän pyöritteli sitä ympäriinsä suussani, ensin yhteen suuntaan ja sitten toiseen. Hänen kielensä täytyi olla kipeä sen jälkeen, hän teki sen niin voimalla. Sen jälkeen hän jäykisti sen ja tavallaan työnsi sitä kurkkuuni pistävällä liikkeellä. Ensimmäisen kerran suudeltuani hänen kanssaan, purskahdin melkein nauruun, koska luulin hänen pelleilevän. Kerran uskalsin sanoa, että se oli outoa ja hän suuttui todella. Hän taisi luulla olevansa hyvä suutelemaan.”

Olet liian riippuvainen, liian pian

”Minusta se on hälyttävää, kun olet sängysss naisen kanssa ja seuraavana päivänä herättyäsi hän on suunnitellut koko tulevaisuuden. Seksin harrastaminen ei automaattisesti tarkoita deittailua. Miehet eivät pidä riippuvaisista tytöistä. Liiallinen romanttisuus, liiallinen olettaminen liian varhain, se ei vetoa suureen osaan miehistä.”

Asennoidut kuin hän olisi onnekas saadessaan harrastaa seksiä kanssasi

”Naiset, joiden mielestä heidän tarvitsee vain suostua – vihaan sitä. Että meidän pitäisi olla kiitollisia, että pääsemme sinne, että se on ainoa, mitä sinulta vaaditaan.”

”En halua olla sängyssä sellaisten naisten kanssa, jotka leikkivät kuollutta. Mieluummin en harrasta seksiä ollenkaan kuin teen sitä naisen kanssa, joka makaa paikallaan ja ottaa vain vastaan, tehden selväksi, ettei hän tee mitään. Haluan olla sängyssä naisen kanssa, kuka nauttii seksistä yhtä paljon kuin minäkin ja haluaa osallistua, ei vain olla siinä.”

Sinusta sperma on ällöttävä, kamala asia

”Kehon nesteet ovat luonnollsia, mutta jotkut naiset käyttäytyvät kuin sperma olisi happoa. Se on todella ärsyttävää. Ex-vaimoni sanoi aina ”Hyyyyyi”, jos sitä pääsi hieman hänen jalalleen. Se on loukkaavaa ja tyhmää. Hän torjui jotain, mikä itse asiassa luo elämää.”

Et anna suuseksiä

”Annan suuseksiä puoli tuntia hänelle ja en koskaan valita. Mutta kun pyydän naista antamaan suuseksiä minulle, saan kolme minuuttia – jos olen onnekas. Se on epäreilua.”

”Ne hänen ilmeensä, kun hän antaa suuseksiä. Näyttää kuin häntä ällöttäisi. Pyydän vain häntä antamaan rakastamalleen miehelle nautintoa. Mikä siinä on, naisilla ja suuseksin antamisella?”

Haiset pahalle

”Nainen otti yläosan pois ja haju melkein pökerrytti minu. Tunsin fyysistä pahoinvointia. Hän tiesi, että harrastaisimme seksiä sinä iltana. Olisiko ollut paljon vaadittu käydä suihkussa ja laittaa vaatteita, jotka oli vasta pesty?”

”Naisilla on paljon helpompaa kuin miehillä, koska sentään penis on ulkoinen ja ilma kiertää. Kun annamme suuseksiä, se on suljettu tila ja jos se ei haise hyvältä, se on melko ällöttävää meille.”

Olet liian pomottava

”En tiedä kumpi on pahempaa. Nainen, joka ei anna palautetta lainkaan tai joku, joka ohjeistaa ja neuvoo jokaista liikettäsi. Kerran olin sängyssä naisen kanssa, kuka oikeasti puhui minulle kuin en olisi koskaan ennen antanut suuseksiä. Se oli halventavaa.”

”Nainen olisi ihan hyvin voinut nostaa tulostaulun esiin kaiken päätteeksi. Tiesin sen olevan myös huono tulos. Seuraavan kerran kun harrastimme seksiä, en saanut edes erektiota.”

Puhut aiemmista rakastajistasi

”Vaimoni ja hänen ystävänsä aina vitsailevat hänen exästä ja kuinka ’varusteltu’ hän oli ja kuinka paljon hän ja vaimoni harrastivat seksiä. Olen kertonut hänelle, etten voi sietää sitä, mutta hänestä olen liian herkkä. ’Olen nyt kanssasi’, hän sanoo. Ajattelen, ’Toki, mutta kenen kanssa harrastat seksiä ajatuksissasi, kun teemme sitä?'”

Olet koukussa puhelimeesi

”Tyttöystäväni katsoo sosiaalista mediaa parin minuutin välein. En enää suostu pitämään puhelinta huoneessa seksin aikana, koska näen hänen katsovan sitä kaipaavasti seksin aikana. Kuin hän ei voisi odottaa, että seksi loppuu ja hän pääsee takaisin puhelimen pariin.”

Lässytät

”Käytät söpöä ääntä ja minun hellittelynimiäni. Se voi olla hauskaa sängyn ulkopuolella, mutta seksin aikana ei koskaan.”

”Exälläni oli tapana tarttua löysään penikseeni ja sanoa ’Katsos tuota ikkupikkusta’. Sitten hän ihmetteli, miksi en halunnut harrastaa seksiä hänen kanssaan.”

Lemmikkejä on samassa huoneessa

”Meilä on kolme kissaa ja vaimoni elämä pyörii niiden ympärillä. Se on ihanokei. Mutta sillon harvoin, kun harrastamme seksiä, onko niiden pakko olla samassa huoneessa? Katsoin ylös ja suoraan silmiin yhtä kissaa, kun annoin vaimolle suuseksiä ja tunsin minun tyhjenevän kuin ilmapallo. Kuin lapsi olisi katsonut. Se on vain väärin niin monella tasolla.”

Olet liian humalassa

”Vaimoni rakastaa harrastaa seksiä, kun hän on humalassa, mutta se on täysin erilaista seksiä kuin silloin, kun hän on selvänä. Hän uppoutuu itseensä. Tiedän hänen haaveilevan jostain toisesta tai muusta kuin minä. Hän pitää silmänsä kiinni, kun normaalisti hän ei tee niin. Se on hermostuttavaa miettiä, mihin hän menee mielessään.”

Teeskentelet orgasmin

”Jokainen mies tietää naisten teeskentelevän, mutta yhdistän sen satunnaiseen seksiin. En todellakaan odota pitkäaikaisen kumppanin tekevän niin. Mikä siinä on pointti? Jos hän teeskentelee, miten voin oppia, mistä hän todella nautii? Se on järjetöntä.”

Puhut liikaa

”Minua ei haittaa, että hän yleensä puhuu paljon. En ole puhelias, joten se ei vaivaa minua. Mutta se on ärsyttävää, kun hän puhuu seksin aikana. Minua ei haittaisi, jos hän puhuisi seksistä ja kuinka hyvältä se tuntuu tai puhuisi tuhmia. Mutta hän puhuu normaaleista jutuista, arkisista asioista. Kuin olisimme kahvilla, puhumassa minkälainen päivä meillä oli. Se on kummallista.”

Lähde: Daily Mail