Vauvauutisia Korkeasaaresta: Uhanalaiset pikkupandat saivat poikasen – katso eläintarhan julkaisema video
Pikkupandojen lisääntyminen on viime vuosina onnistunut eläintarhoissa aiempaa paremmin.
Uhanalaisille pikkupandoille on syntynyt poikanen Korkeasaaressa, eläintarha tiedotti tiistaina. Urospoikanen on eläintarhan pikkupandaparin ensimmäinen ja parin kuukauden ikäinen poikanen on vielä täysin riippuvainen emostaan.
Eläintarhan tiedotteen mukaan pikkupanda painaa syntyessään noin sata grammaa ja avaa silmänsä vasta kuukauden ikäisenä. Pesän ulkopuolella pieni pikkupanda alkaa liikkua omin jaloin vasta syys-lokakuussa.
”Yleensä se tulee pesäkopista näkyviin siinä 3-4 kuukauden iässä. Ehkä lokakuulla sitä kantsii tulla katsomaan, joko se siellä liikkuu vanhempiensa kanssa”, eläinlääkäri Sanna Sainmaa sanoo Korkeasaaren eläintarhan YouTube-kanavalla julkaistulla videolla.
”Sen voi kuitenkin nähdä aina sillon, kun emo vaihtaa poikasta pesästä toiseen eli se ottaa niskasta hampailla otteen ja sitten voi siirtää sitä pesäkoppien välillä”, eläinlääkäri jatkaa.
Korkeasaari kertoo, että emo on saanut huolehtia poikasestaan kaikessa rauhassa ja poikanen on vasta käytetty pikaisesti eläinlääkärin tarkastuksessa, missä selvisi sen sukupuoli ja tämän hetken paino. Samalla poikanen sai tunnistussirun ja matolääkkeen, jonka maku sai emonsa maidon makuun tottuneen poikasen kuonon ruttuun.
Pikkupandat ovat erittäin uhanalaisia, sillä niitä on luonnossa alle 10 000 ja määrän Korkeasaaren tiedotteen mukaan arvioitu vähentyneen puolella viimeisten 18 vuoden aikana. Pikkupandat elävät Keski-Aasiassa Himalajan alarinteillä ja ne suosivat syrjäisiä, korkealla sijaitsevia bambumetsiköitä.
Korkeasaaren eläintarhan mukaan metsien hakkuut ja karjan laidunmaiden laajeneminen ovat vähentäneet ja pirstoneet pikkupandoille sopivia elinalueita. Korkeasaari osallistuu pikkupandojen suojeluun keräämällä varoja Red Panda Networkille ja laji kuuluu myös eläintarhojen suojeluohjelmaan, jolla pyritään luomaan lajille elinvoimainen tarhakanta.
Pikkupandojen lisääntyminen eläintarhoissa on viime vuosina onnistunut Korkeasaaren eläintarhan tiedotteen mukaan aiempaa paremmin. Korkeasaaressa syntyi pikkupandapentu viimeksi seitsemän vuotta sitten.
Korkeasaaressa vietetään kansainvälistä pikkupandapäivää 22. syyskuuta.
Voit katsoa artikkelin yllä olevalta videolta, miten pikkupandan poikasen eläinlääkärivisiitti sujui sekä kuulla lisää pikkupandoista. Korkeasaaren kotisivuilta löydät lisäksi kuvia hurmaavasta poikasesta.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?