Välilihan hierominen raskauden lopulla voi auttaa ehkäisemään synnytysrepeämiä – näin se tehdään
Välilihan hierominen kannattaa aloittaa raskauden lopulla ja tehdä sitä päivittäin synnytykseen asti.
Vaikka luultavasti jokainen synnyttävä nainen haluaisi niiltä välttyä, ovat synnytysrepeämät välilihan alueella varsin yleisiä. Repeämiä voi kuitenkin koettaa ehkäistä hieromalla välilihaa.
Asiantuntijoiden mukaan peräti yhdeksän naista kymmenestä saa jonkinasteiden repeämän ensimmäisen alatiesynnytyksen yhteydessä, kertoo The Sun.
”Se on hieman vähemmän yleistä äideille, jotka ovat synnytäneet alateitse aiemmin”, synnytyslääkäri ja gynekologi Ranee Thakar kertoi.
Repeämiä tapahtuu emättimen ja peräaukon välillä, koska syntyvä vauva venyttää emätintä. Repeämät luokitellaan niiden vakavuuden mukaan neljään kategoriaan, ensimmäisen asteen repeämästä neljännen asteen repeämään.
Thakarin mukaan repeämät ovat usein lieviä ja parantuvat nopeasti itsestään, mutta joidenkin kohdalla tarvitaan tikkejä ja vaikeammissa repeämissä tarvitaan korjausleikkaus.
Näin välilihan hieronta tehdään
Välilihan alueen hieronta voi auttaa ehkäisemään synnytysrepeämiä etenkin ensisynnyttäjillä, mutta myös aiemmin synnyttäneille äideille siitä voi olla hyötyä. The Sunin mukaan hieronta aloitetaan raskausviikolla 35 ja sitä tehdään päivittäin siihen asti, että vauva syntyy.
Odottava äiti voi hieroa välilihaa itse, jos se on mahdollista, tai pyytää kumppaniaan apuun. Thakar antoi The Sunille ohjeet, miten välilihan hieronta tehdään ja suomensimme hänen neuvonsa alle:
- Ota lämmin kylpy
Lämmin kylpy ennen hierontaa voi auttaa rentouttamaan välilihan ympärillä olevia lihaksia.
- Ota mukava asento
On tärkeää olla mahdollisimman rentona, joten mukava ja vakaa asento on suositeltavaa. Yleensä hieronta on hyvä tehdä sängyllä tai lattialla.
- Varmista, että kynnet ovat lyhyet
Emättimen ja välilihan alue on todella herkkä, joten on parasta huolehtia siitä, että kynnet on leikattu lyhyeksi.
- Käytä öljyä
Thakarin mukaan esimerkiksi E-vitamiiniöljyä, manteliöljyä tai oliiviöljyä laitetaan sormiin ennen hierontaa. Sormet laitetaan emättimeen hieronnassa.
- Paina hellästi
Hieronnassa emättimen suuta painetaan hellästi alas kohti peräaukkoa sekä sivuille peukaloilla. Venytystä pidetään noin minuutti, jolloin pitäisi tulla venyvä tunne. Emättimen suun alapuolta hierotaan hellästi u-kirjaimen muotoisella liikkeellä noin 2-3 minuuttia ja tämä toistetaan 2-3 kertaa.
- Hiero päivittäin
Hieronta kannattaa toistaa päivittäin tai aina, kun mahdollista. The Sunin mukaan välilihan alueella saattaa tuntua enemmän joustavuutta vasta parin viikon päivittäisen hieronnan jälkeen.
”Jos naisella on mitään huolia tai haluaisi saada opastusta tähän hierontaan, voi hän ottaa sen esiin lääkärinsä kanssa tai neuvolassa”, Thakar huomautti.
Muitakin tekniikoita
Jos välilihan hierominen ei kuulosta omalta jutulta, on olemassa myös muita tapoja, joilla synnytysrepeämiä voi koettaa ehkäistä.
”Välilihaa voidaan painaa synnytyksen aikana jollakin lämpimällä, kun vauvan pää venyttää välilihan aluetta, mikä voi myös auttaa ehkäisemään vakavaa repeämää”, Thakar kertoi.
”Synnytyksessä terveydenhuollon ammattilainen voi myös tukea välilihaa samalla, kun vauva syntyy”, hän lisäsi.
Thakar suosittelee ottamaan repeämiin liittyvät huolet tai kysymykset puheeksi oman lääkärin kanssa.
Lähde: The Sun
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 5 asiaa, jotka moni puhdistaa edelleen väärin
- Yksi iltasatu, lasi vettä ja vielä yksi halaus… 15 vaihetta, jotka jokainen vanhempi tunnistaa
- 4 virhettä, jotka aiheuttavat kaksihaaraisia hiuksia
- Tutkimuksen mukaan sosiaalisesta mediasta voi olla hyötyä erityisesti naisille
- 5 syytä, joiden vuoksi myös onnellisessa parisuhteessa voidaan päätyä pettämään
- Viivytteletkö eropäätöstä lasten vuoksi? Tästä syystä ero voi olla lapsen kannalta paras vaihtoehto
- Vanhenemista ei voi estää, mutta näillä tavoilla voit hidastaa sitä
- Asia, josta ei kerrota edes omalle kumppanille – jopa 37 % myöntää salaavansa sen
- Sitruuna tukee hyvinvointia monella tavalla – 10 hyvää syytä syödä sitä viikottain
- 4 keinoa, joilla naiset saavat miehet toimimaan haluamallaan tavalla
- Mikä on seksikkäintä, mitä nainen voi pukea päälleen? Miehet vastasivat
- Miehet ovat tästä yllättävän yksimielisiä – nämä asiat saavat kiinnostuksen lopahtamaan
- Pettääkö kumppanisi? Näihin merkkeihin moni havahtuu aivan liian myöhään
- Tämä piirre vetää miehiä puoleensa kuin magneetti – ”seksikkäintä ikinä”
- 10 asiaa, joiden sanomista kannattaa harkita kahdesti parisuhteessa
- Kuivaatko pyykit sisällä? Tämä voi lisätä yllättävää terveysriskiä
- 10 taitoa, jotka jokaisen naisen pitäisi opetella – kuinka monta sinä jo osaat?
- Kuulutko keskivertoon? Vertaa seksikumppaniesi määrää tutkimustuloksiin
- Nämä kesäiset asiat kiihottavat yllättävän monia – märät vaatteet ovat vain yksi niistä
- Tarkista, ettet julkaise näitä tietoja sosiaalisessa mediassa