”Vain sairaanhoitaja” – vähättely sai sairaanhoitajan kirjoittamaan liikuttavan tekstin työstään

Vähättelevä kommentti innosti naista kirjoittamaan avoimen kirjeen, joka tuo esiin, kuinka tärkeitä sairaanhoitajat ovat.
”Olet vain sairaanhoitaja.” Yli 18 vuotta sairaanhoitajan töitä tehnyt Caitlin Brassington on kuullut tämän vähättelevän tokaisun useita kertoja uransa aikana.
Yhden kiireisen työvuoron jälkeen Brassington oli menossa kotiin, kun hän matkalla pysähtyi kauppaan ja törmäsi siellä tuttavaan, joka ei ollut ennen nähnyt häntä hoitajan työvaatteissa. Kolmen lapsen äiti sai jälleen kuulla vähättelevän kommentin: tuttava kertoi, ettei ollut ymmärtänyt, että Brassington on vain sairaanhoitaja.
Tällä kertaa kommentti kuitenkin vaikutti Brassingtoniin ja hän inspiroitui kirjoittamaan silmät avaavan, puhuttelevan ja liikuttavankin avoimen kirjeen sairaanhoitajan työstä sosiaalisessa mediassa.
Kirjoituksessa Brassington tuo esiin sairaanhoitajan työn monia eri osa-alueita ja osoittaa, kuinka tärkeästä ammattikunnasta on kyse. Alla on poimintoja hänen kirjoituksestaan suomennettuna ja voit lukea kirjoituksen kokonaan artikkelin lopussa.
”Olen auttanut tähän maailmaan vauvoja, joista monet kaipasivat apua saadakseen hengitettyä ensimmäistä kertaa, ja silti olen vain sairaanhoitaja.
”Olen pitänyt potilaita kädestä ja varmistanut heidän arvokkuutensa, kun he ovat hengittäneet viimeisen kerran, ja silti olen vain sairaanhoitaja.”
”Olen elvyttänyt potilaita ja tuonut heidät takaisin eloon, ja silti olen vain sairaanhoitaja.”
”Osaan ottaa verikokeen, laittaa kanyylin ja ommella haavan, ja silti olen vain sairaanhoitaja.”
”Osaan sanoa painon perusteella lapsesi tarvitseman adrenaliini- tai amiodaroniannoksen määrän, jota hänen henkensä pelastamiseksi voidaan tarvita, ja silti olen vain hoitaja.”
”Minulta menee ohi joulut, lasteni syntymäpäivät ja koulumusikaalit, kun tulen töihin huolehtimaan sinun läheisistäsi, ja silti olen vain sairaanhoitaja.”
”Minulla on kokemusta ja tietoa, joka on pelastanut ihmishenkiä. Joten jos olen vain sairaanhoitaja, sitten olen siitä älyttömän ylpeä.”
Brassingtonin kirjoitus on kerännyt paljon kiitosta ja monet tekstiä kommentoineet ovat myös esittäneet sen kautta kiitoksia sairaanhoitajille tekemästään työstä.
Voit lukea koko kirjoituksen alta ja jos julkaisu ei näy, löydät sen täältä.
’Just a Nurse’. I am just home from a busy shift, looking very ordinary in my scrubs. On the way home today I stopped at…
Julkaissut Caitlin Brassington 6. lokakuuta 2016
Lähde: Metro
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Nämä 12 päivittäistä tapaa edesauttoivat Tina Turneria elämään kunnioitetut 83 vuotta
- Mies haluaa naiseltaan nämä 11 perusjuttua, mutta ei kerro niistä naiselleen
- Kim Kardashian antaa lapsilleen jokaisena syntymäpäivänä tämän saman lahjan
- Ole itselle armollisempi – tee se näin
- Suututko usein? – kokeile vihanhallintaan näitä asiantuntijoiden vinkkejä
- Nämä 6 piirrettä miehet haluavat jokaisella naisella olevan
- Nämä 4 kehonkielen merkkiä kertovat, että kumppanisi haluaa erota
- Juo illalla jotain näistä 5 juomasta ja laihdut yön aikana
- Näistä horoskooppimerkeistä pidetään vähiten – katso onko omasi listalla ja miksi
- Jos rakastuu vanhemmalla iällä, se tuntuu näillä 7 tavalla erilaiselta kuin nuorempana
- Mies! Aloita tämä liikuntalaji, ja sinusta tulee seksijumala
- Syö illalla näitä kolmea asiaa ja nukahdat helposti sekä heräät aamulla virkeänä
- Älä syö banaania ennen yöunia, koska se voi johtaa ikäviin seurauksiin
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää päästä varpaisiin
- Tämä urheilulaji saa kasvosi vanhenemaan nopeammin – älä harrasta liikaa
- Mies! Tämä yksi asia tekee sinusta naisten silmissä kaikkein seksikkäimmän
- Sano miehelle jokin näistä kolmesta lauseesta ja saat heti hänen huomionsa
- Nämä 5 unta merkitsevät, että parisuhteessanne on ongelmia
- Näin käy kehollesi, jos juot kahvia päivässä enemmän kuin 2 kupillista
- Tämän horoskooppimerkkisi paljastaa terveydestäsi