Uusia ulottuvuuksia seksielämään: Näin onnistut tuhmien puhumisessa
Tuhmien puhuminen on oma taitolajinsa, joka parhaimmillaan voimistaa niin omaa kuin kumppanin kiihottumista ja pahimmillaan saattaa jopa latistaa kumppanin tunnelmaa.
Suomalaisista lähes kolmannes (30 %) maustaa seksielämäänsä puhumalla tuhmia kumppanilleen, selviää Kaalimato.comin teettämästä kyselytutkimuksesta. Hieman useampi sen sijaan jättää rivot puheet puhumatta (37 %).
Kaalimadon mukaan tuhmien puhuminen kumppanille voi tuoda seksiin uusia ulottuvuuksia, mikäli molemmat osapuolet kokevat tuhmuudet seksuaalisesti miellyttäviksi. Tuhmat lausahdukset, kuten muukin ääntely seksin aikana, voi muun muassa vilkastaa mielikuvitusta, vahvistaa kiihottumisen tunnetta ja lisätä seksuaalista itsevarmuutta.
”Seksin sanoittaminen ääneen on yksinkertainen, mutta tehokas tapa monipuolistaa seksielämää”, Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen kertoo.
”Kun tuhmiin puheisiin tottuu, sitä voi käyttää vaikkapa flirttailutapana viestitellessä, kiihottumisvälineenä ennen seksiä tai erilaisiin roolileikkeihin eläytymiseen seksin aikana”, hän neuvoo.
Suomeksi vai englanniksi?
Suomalaiset luottavat oman äidinkielen käyttöön tuhmien sanailussa: tutkimuksen mukaan 55 prosenttia puhuu kumppanilleen tuhmia mieluiten suomeksi. Kaalimadon mukaan suomen kielen moninaisuus sekä lukuisat synonyymit mahdollistavatkin viestin muotoilun helposti tilanteeseen ja kumppanin mieltymyksiin sopivaksi.
”Suomen kieli on poikkeuksellisen kirjava, mutta siitäkin huolimatta tuhmien puhuminen suomeksi saattaa tuntua joistakin kömpelöltä, koska kuulemme sitä varsin vähän ympärillämme. Sama ilmiö pätee myös hellittelysanastoon, joka ei kuulu kovin vahvasti suomalaiseen kulttuuriin”, Lavikainen sanoo.
Kaalimadon tutkimuksen mukaan joka kymmenes suomalainen kokee luontevammaksi puhua tuhmia jollakin muulla kuin suomen kielellä.
”Englanninkielistä seksiin liittyvää sanastoa tarttuu yleiskieleemme paljon muun muassa elokuvista ja pornosta. Joillekin se voi olla siksi luontevampi tapa lähestyä myös rakkauden osoituksia ja tuhmien puhumista”, Lavikainen toteaa.
Jos on tuhmien puhumisessa vasta-alkaja, miten se kannattaisi aloittaa? Tällaisia neuvoja seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen antaa onnistuneeseen tuhmien puhumiseen.
- Harjoittele tuhmien puhumista ensin mielessäsi. Pohdi, millaiset sanat ja lausahdukset tuntuvat omaan suuhusi sopivilta. Itsevarmuus ja aitous on usein viehättävämpää, kuin ulkoa opetellut ja päälle liimatut vuorosanat.
- Aloita pienin askelin, jos et ole aikaisemmin puhunut kumppanisi kanssa tuhmia. Tunnustele samalla, millaisen vastaanoton saat puheillesi. Sanavalinnoilla voit helposti muokata sävyä erilaisiin tilanteisiin ja hetkiin sopivaksi.
- Käy kumppanin kanssa jälkikäteen keskustelua, millaisia tuntemuksia tuhmat puheet herättivät teissä ja millaisia mieltymyksenne olevat. Toista seuraavalla kerralla toimivaksi todettuja asioita.
Kerroimme aiemmin, millaisista tuhmista puheista naiset ja miehet syttyvät parhaiten – lue lisää täällä.
Kaalimato.comin tilaamaan ja Pohjoisranta BCW:n analysoimaan kyselytutkimukseen vastasi tuhat iältään 18-70-vuotiasta suomalaista. Tutkimusaineisto koottiin verkkotutkimusyhtiö Bilendin M3 Paneelissa huhtikuussa 2021 ja lähtöotos on kansallisesti edustava.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- 11 asiaa, joita mies ei saisi koskaan unohtaa tehdä seksin jälkeen
- Ärsyttävätkö pienet ja kutisevat näpyt ihossa? Näin helposti voit välttää ne
- Kannattaako yö- ja päivävoide ostaa erikseen – vai onko kyseessä vain markkinointikikka?
- 8 virhettä, joita moni nainen tekee hyvässäkin suhteessa – näin pääset niistä eroon
- Onko koolla väliä? Naiset antavat rehelliset neuvot miehille
- Laske luomesi! Jos oikean käsivarren määrä ylittää tämän rajan, ihosyöpäriski kasvaa selvästi
- Hiuspohja rauhoittui vasta, kun uskalsin luopua shampoosta – ratkaisu löytyi voidehyllyltä
- Tutkimus: tässä asennossa nainen saa todennäköisimmin orgasmin
- 11 piirrettä miehissä, jotka saavat naisten sukat pyörimään ja posket punastumaan
- Ihminen viestii pahaa oloaan usein huomaamattaan – 11 lausetta, jotka voivat huutaa apua rivien välistä
- Tutkimus: tässä asennossa nainen saa todennäköisimmin orgasmin
- Näetkö unia edesmenneistä läheisistä? Asiantuntijoiden mukaan kyse ei ole sattumasta
- Tutkimusten mukaan tähän aikaan päivästä naisen seksihalut ovat huipussaan
- Oletko itse syypää ryppyihisi? Nämä arkiset tavat vanhentavat ihoasi huomaamattasi
- 11 piirrettä miehissä, jotka saavat naisten sukat pyörimään ja posket punastumaan
- Horoskooppisi mukaan sinusta tulee tällainen vanhana – kuvaus osui nappiin ehkä liiankin hyvin
- Tämä asia on miehelle tärkeämpi kuin rakkaus – ja valitettavan harva tietää sen
- Onko koolla väliä? Naiset antavat rehelliset neuvot miehille
- Ihminen viestii pahaa oloaan usein huomaamattaan – 11 lausetta, jotka voivat huutaa apua rivien välistä
- 8 merkkiä siitä, että mies on vain seksin perässä