Uusi tutkimus: Diabetes voi olla osittain tarttuvaa ja sitä todennäköisemmin mitä kauemmin on eletty yhdessä
Perhe, ystävät ja jopa naapurit muokkaavat suoliston mikrobiomiamme. Kaikki sosiaaliset kontaktit koko elämämme ajan kylvävät kehoomme mikrobeja, jotka voivat vaikuttaa sekä terveyteen että sairauksiin.
Tiedelehti Nature on julkaissut tuoreen tutkimuksen tulokset, joiden mukaan on mahdollista, että mikrobiomin toimintahäiriöihin liittyvät sairaudet, kuten esimerkiksi diabetes, voivat olla osittain tarttuvia. Samoin voivat olla myös osa syövistä sekä liikalihavuus.
Tutkimuksessa tutkittiin tuhansien eri puolilta maailmaa tulevien ihmisten suolen ja suun mikrobiomeja. Samassa taloudessa asuvien ihmisten suolistoissa on samoja mikrobiomeja. Mitä pidempään asutaan saman katon alla, sitä samankaltaisemmiksi nämä mikrobiomit tulevat.
Monet aiemmat tutkimukset ovat keskittyneet vain äidin kautta saataviin mikrobiomeihin. Mutta niitä saadaan myös muilta ihmisiltä koko elämän ajan ja eniten heiltä, joiden kanssa ollaan läheisissä tekemisissä.
Tämän mukaan mitä pidempään on asuttu yhdessä esimerkiksi puolison kanssa, sitä samankaltaisemmat mikrobiomitkin ovat. Koska tällöin mikrobiomeissa olevat häiriötkin voivat olla samankaltaisia, niin voidaan sairastua samoihin tauteihin, kuten esimerkiksi diabetekseen.
Suolistomikrobit ovat suolistossa eläviä bakteereja. Terveys, sairaus sekä henkinen hyvinvointi ovat suorassa yhteydessä suoliston mikrobien kanssa.
Lähde: Nature
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Krapula voi vaikuttaa naisten seksihaluihin yllättävällä tavalla – lääkäri kertoo syyn
- Valehtelua, tyhjiä lupauksia ja vastuun välttelyä – nämä 10 tapaa syövät luottamusta
- Nämä 6 asiaa sinkut näkevät eri tavalla kuin parisuhteessa elävät – yksi voi yllättää varatut
- Jos viihdyt yksin etkä kaipaa turhaa jutustelua, sinulla on todennäköisesti nämä 8 piirrettä
- 70- ja 80-lukujen lapset muistavat nämä 5 asiaa – nykyajan lapsille ne ovat jo vieraita
- Nämä 8 tapaa saavat muut arvostamaan sinua vähemmän
- Korkea verenpaine? Katso, mitä kannattaa syödä ja mitä välttää
- Eronnut nainen tarttui terapeutin pelottavalta tuntuvaan ehdotukseen – nyt hän suosittelee samaa muillekin
- Stressaatko jatkuvasti? Nämä 9 tapaa vain pahentavat oloasi entisestään
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- 7 kysymystä paljastaa, kuinka hyvin parisuhteenne oikeasti voi – uskallatko kysyä ne kumppaniltasi?
- Kävele näin monta askelta, jos haluat laihtua yhden kilon
- Tunneälykkäät naiset sanovat usein nämä 3 asiaa – ja se tekee älyttömän hyvää parisuhteelle
- Jos mies tekee nämä 11 tekoa, tiedät että hän rakastaa sinua
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Nämä 11 kodin esinettä kertovat hyvästä parisuhteesta – löytyvätkö nämä myös teidän kotoanne?
- Oman arvonsa tunteva nainen vetää rajan näihin 7 asiaan
- Korkea verenpaine? Katso, mitä kannattaa syödä ja mitä välttää
- Mummon deittailuvinkit: Näitä 6 ominaisuutta naisen kannattaa etsiä miehestä