Ulkonäöstä viis! Hyvä luonne on suomalaisille romanttisen kumppanin tärkein piirre, paljastaa tutkimus

Noin puolet kansainväliseen tutkimukseen osallistuneista suomalaisista painotti luonnetta eniten.
Kun on kyse romanttisesta kumppanista, on suurelle osalle ihmisistä toisen henkilön luonteella enemmän merkitystä kuin hänen ulkonäöllä. Tämä ilmenee YouGovin teettämästä tuoreesta tutkimuksesta, jossa oli osallistujia 20 maasta.
The Independentin mukaan tuloksista ilmeni, että hyvä luonne merkitsee eniten naisille ja miehille ympäri maailman. Ainoana poikkeuksena tässä olivat vietnamilaiset miehet, joille ulkonäkö oli tärkeintä.
Kesällä 2017 toteutettuun tutkimukseen osallistui myös suomalaisia miehiä ja naisia. Vain 16 prosenttia suomalaisista miehistä ja viisi prosenttia suomalaisista naisista painotti eniten ulkonäköä, kun taas luonteen nosti ykköseksi 55 prosenttia miehistä ja 59 prosenttia naisista.
Luonteen jälkeen toiseksi eniten painoarvoa suomalaisille oli sillä, onko romanttisen kumppanin huumorintaju sellainen, josta itse pitää. Muita arvioitavia seikkoja tutkimuksessa olivat älykkyys, hyvä palkka ja samankaltaiset kiinnostuksen kohteet.
Deittailu- ja parisuhdepsykologi Madeleine Masonin mukaan pohjimmiltaan ihmiset pitävät sellaisista henkilöistä, jotka saavat heidät tuntemaan olonsa hyväksi.
”Luonne ja huumori vaikuttavat tähän, ulkonäkö ei”, hän kertoi The Independentille.
”Luonne ja huumori todennäköisemmin saavat sinut tuntemaan olosi hyväksi, joten sitä haluaisi etsiä kumppanista”, Mason jatkoi.
Voit tutustua tutkimuksen tuloksiin tarkemmin täällä.
Lähde: The Independent
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Haluatko panostaa omaan hyvinvointiisi? Nämä 20 arkista tapaa saavat sinut voimaan paremmin
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Oletko valmis hankkimaan lapsen? Varmista seuraavat 3 asiaa
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- Yksi yllättävä syy voi selittää seksin vähenemisen parisuhteessanne
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- 10 salakavalaa päivittäistä tapaa, jotka saavat painosi nousemaan – teetkö näitä huomaamattasi?
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- 10 kasvatustapaa, jotka vahingoittavat lapsiasi – vältä näitä virheitä