Uhriutuuko läheisesi toistuvasti? 3 neuvoa, joiden avulla pärjäät hänen kanssaan paremmin

Uhriutuva läheinen saattaa valittaa jatkuvasti ja yrittää kerätä säälipisteitä, mikä voi käydä muille raskaaksi.
Luultavasti jokainen tuntee tai ainakin tietää läheistensä kautta ihmisen, jolla on tapana käyttäytyä kuin koko maailma olisi aina häntä vastaan ja hän kaipaa sympatiaa muilta. Pure Wow’n mukaan uhriksi heittäytyvät ihmiset eivät yleensä suostu ottamaan vastuuta omista ongelmistaan ja odottavat, että läheiset tulevat heidän tuekseen ja pelastamaan pinteestä, kun jokin menee heidän elämässään pieleen.
Läheisen toistuva uhriutuminen ja säälipisteiden kerääminen voi käydä raskaaksi. Vaikka läheisen tukena haluaisi olla, saattaa raja tulla vastaan esimerkiksi tilanteessa, jossa itsellä on omia ongelmia ja uhriutuva läheinen kaataa siihen hänen omat ongelmansa päälle.
Tohtori Judith Orloffin mukaan toistuvat uhriutujat ovatkin energiavampyyreja, eli he imevät muista kaiken energian kuin vampyyri imisi verta. Tällaisilla ihmisillä on taipumus olla usein dramaattisia ja vaativia.
Jos tiedät tai epäilet, että elämässäsi on toistuvasti uhriksi tekeytyvä läheinen, löydät alta kolme neuvoa, miten pärjäät hänen kanssaan paremmin. Pure Wow on poiminut neuvot Orloffin The Empath’s Survival Guide -kirjasta ja suomensimme ne alle.
Aseta myötätuntoiset, mutta selkät rajat
Kyse ei ole siitä, ettetkö haluaisi läheisesi olevan onnellinen – sinun tehtäväsi ei kuitenkaan ole toimia hänelle terapeuttina. Jos joku elämässäsi leikkii toistuvasti uhria, koeta tehdä hänelle selväksi, että vaikka olet hänen puolellaan, et aina voi olla hänelle olemassa (sinulla on omakin elämä elettävänä). Orloff suosittelee asettamaan fyysiset rajat, jotka kertovat hänelle, ettei nyt ole hyvä aika hänen avautua sinulle tuntikaupalla asiasta, johon et voi mitenkään vaikuttaa.
”Tämä on hyvä hetki laittaa kädet puuskaan ja lopettaa katsekontaksi viestiäksesi, että nyt ei ole aikaa”, Orloff neuvoo.
Kolmen minuutin sääntö
Pure Wow’n mukaan tämä on melko nerokas apukeino. Orloffin esittelemä kolmen minuutin puhelu -sääntö menee näin: Kuuntele hetken aikaa ja kerro sitten läheisellesi, että ”Tuen sinua, mutta voin kuunnella vain hetken aikaa, jos jatkat tämän saman asian läpikäyntiä. Ehkä sinua auttaisi enemmän käydä sitä läpi terapeutin kanssa.” Muotoile vastaava toteamus omin sanoin ja kokeile, auttaako se.
Sano ”ei” hymyillen
Tämä voi olla tehokas tapa saada uhriutuja lopettamaan valittamisensa ennen kuin hän todella pääsee vauhtiin. Pure Wow antoi esimerkin: työkaverisi on valmiina kolmen vartin avautumistuokioon, kuinka häneltä jatkuvasti menee hänen ansaitsemansa ylennys sivu suun. Sen sijaan, että sanoisit ”Ehei, en voi keskustella tästä juuri nyt” tai kohteliaasti alkaisit kuunnella, Orloff suosittelee sanomaan jotain tähän tyyliin: ”Toivon parasta sinulle. Kiitos, kun ymmärrät, että minulla on deadline ja joudun palaamaan projektini pariin.”
Ystävien ja perheenjäsenten kanssa kannattaa Orloffin mukaan kokeilla sitä, että hetken aikaa on empaattinen läheisen ongelman suhteen ja kuuntelee, mutta sitten sanoo ”ei” hymyn kera ja vaihda puheenaihetta äläkä rohkaise läheistä purkautumaan tai valittamaan aiheestaan lisää.
Lähde: Pure Wow
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- 5 hyvää syytä etsiä salaa tietoja puolisostasi – joskus se on vain tehtävä
- 10 merkkiä siitä, että sinulla on luontainen kyky ymmärtää muita
- Jos sinulla on lemmikki, on sinusta tullut näistä 7 syystä parempi ihminen
- Anna hänelle nämä 7 asiaa ja hän lankeaa sinuun
- Nämä 5 asiaa makuuhuoneessasi voivat pitää sinua hereillä
- Nämä 5 merkkiä paljastavat, ettet nuku tarpeeksi
- Nämä 6 helppoa rutiinia auttavat sinua nukkumaan paremmin
- Tee nämä 7 asiaa, ja sinusta tuntuu onnellisemmalta
- 7 pientä ja ihanaa asiaa, joita esiintyy sinunkin elämässäsi
- Suhteesi on menetetty, jos nämä 5 asiaa on jo tapahtunut
- 9 asiaa, joita sinun pitää alkaa tehdä, kun täytät 50 vuotta
- Nämä 20 terveellistä ruokaa ovat myös edullisia – Terveellisesti voi syödä pienelläkin budjetilla
- Mies! Aloita tämä liikuntalaji, ja sinusta tulee seksijumala
- Älä syö banaania ennen yöunia, koska se voi johtaa ikäviin seurauksiin
- Mies! Tämä yksi asia tekee sinusta naisten silmissä kaikkein seksikkäimmän
- Sano miehelle jokin näistä kolmesta lauseesta ja saat heti hänen huomionsa
- Syö illalla näitä kolmea asiaa ja nukahdat helposti sekä heräät aamulla virkeänä
- Nämä 5 unta merkitsevät, että parisuhteessanne on ongelmia
- Näin käy kehollesi, jos juot kahvia päivässä enemmän kuin 2 kupillista
- Fyysiset ominaisuutesi paljastavat sinusta paljon: ”Ohuet huulet = nautit yksinolosta…”