Tyttöjen vaatteet maksavat enemmän kuin poikien – hintaero alkaa jo vuoden ikäisenä

Ero hinnoissa ei välttämättä ole paria euroa suurempi, mutta se on tarpeeton.
Vanhemmat joutuvat käyttämään enemmän rahaa tyttöjen vaatteisiin ja leluihin kuin poikien, kertoo The Independent. Tutkimus on aiemmin vahvistanut, että naisten tuotteet maksavat enemmän kuin miesten ja samainen havainto on tehty tutkimuksessa myös lasten vaatteiden ja lelujen suhteen.
The Independentin mukaan kaksi kolmasosaa vanhemmista on huomannut eron hinnoissa sukupuolen mukaan, kun kaupat pyytävät enemmän lähes identtisestä tuotteesta riippuen siitä, onko se tarkoitettu tytölle vai pojalle. Hintaero alkaa jo vuoden ikäisenä ja 71 prosenttia eron huomanneista vanhemmista väittää, että tyttöjen vanhemmat joutuvat maksamaan enemmän.
Vanhemmuuteen keskittyvän Channel Mum -sivuston kansainvälisen naistenpäivän alla tekemän tutkimuksen mukaan sinivihreä, raidallinen poikien takki, joka oli tarkoitettu 1-6-vuotiaille, maksoi 8-9 puntaa, kun taas samankaltainen pinkki takki maksoi 10-12 puntaa. Alusvaatteiden kohdalla paketti poikien alushousuja maksaa 4-7 puntaa, kun taas tytöille tarkoitetut 6-8 puntaa.
The Independentin mukaan kyse ei ole vain vaatteista: siniset rullaluistimet maksoivat 7,99 puntaa, kun taas pinkit maksoivat 10,99 puntaa. Aina tyttöjen tuotteista ei joudu kuitenkaan maksamaan enemmän, sillä vanhemmat ovat havainneet pojille tarkoitettujen kenkien ja farkkujen olevan kalliimpia kuin tyttöjen.
Vanhemmilta tukea lasten tuotteiden muuttamisesta sukupuolineutraaleiksi
Tutkimuksen mukaan 58 prosenttia vanhemmista kokee, että he joutuvat maksamaan enemmän nuorille tytöille tarkoitetuista asusteista ja 52 prosenttia uskoo tyttöjen takin hinnan olevan usein korkeampi kuin poikien. Keskimäärin tyttöjen tuotteet olivat 21 prosenttia kalliimpia kuin vastaava pojille tarkoitettu tuote, mutta kun pojille tarkoitetut tuotteet maksoivat enemmän, oli ero vain 13,5 prosenttia.
Channel Mum -sivuston tutkimukseen osallistui yli 1 150 vanhempaa, joista 55 prosenttia väittää kauppojen uskovan, että vanhemmat maksavat enemmän tyttöjen tuotteista. 56 prosenttia sen sijaan uskoo, että hintavertailu tehdään vaikeammaksi laittamalla tyttöjen ja poikien tuotteet omiin osastoihin.
Yli kolmannes tutkimukseen osallistuneista sanoi, että he tukisivat siirtymistä siihen, että kaikista lasten tuotteista tehtäisiin sukupuolineutraaleja. The Independentin mukaan kolmannes vanhemmista karttaa kauppoja, jotka hinnoittelevat sukupuolen mukaan ja 22 prosenttia on nimenennyt ja häpäissyt yrityksiä sosiaalisessa mediassa, jos he ovat käyttäneet sukupuoleen perustuvaa hinnoittelua.
”Ei ole perusteita pyytää kallimpaa hintaa sukupuoleen perustuen. Tuotteella, joka on samanlainen tai samankaltainen, pitäisi olla sama tai samankaltainen hintalappu, huolimatta siitä kumpi sukupuoli siihen pukeutuu tai käyttää”, Channel Mumin perustaja Siobhan Freegard sanoi.
”Onneksi vanhemmat ovat koko ajan enemmän tietoisia tästä tavasta, mikä tarkoittanee sitä, että useammat yritykset tulevat haluttomiksi toimia niin”, hän lisäsi.
Oletko sinä huomannut eroja tyttöjen ja poikien tuotteiden hinnoissa? Kerro se kommenteissa!
Lähde: The Independent
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ota nämä 10 rutiinia osaksi aamujasi, ja elämänlaatusi paranee
- Yli 50-vuotiaan naisen kannattaa hankkiutua eroon näistä vaatekappeleista – oletko samaa mieltä?
- 10 edullista ruokaa, jotka auttavat selviämään kun rahat ovat tiukassa
- 7 asiaa, joita jokainen nainen tarvitsee kumppanissaan
- Peräti 37 % ihmisistä salailee tätä asiaa kumppaniltaan – kuuluuko se sinunkin salaisuuksiisi?
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Vältä näitä 4 kuvaa – ne voivat pilata mahdollisuutesi Tinderissä