Työhaastattelu tulossa? 6 asiaa, joita ei kannata sanoa haastattelun aikana
Työhaastatteluun meneminen voi jännittää ja tuntua kuumottavalta.
Olipa sitten hakemassa unelmiensa työpaikkaa tai vain työtä, jolla saisi laskut maksettua, voi ennen työhaastattelua mielessä pyöriä monenlaisia huolia. Työhaastatteluun kannattaa aina valmistautua ja yksi tapa on se, että miettii etukäteen, mitä aikoo sanoa ja kysyä mahdolliselta tulevalta työnantajalta.
Valmistautumista on myös se, että tiedostaa, mitä ei kannata sanoa. Monsterin ura-asiantuntija Vicki Salemi kertoi PureWow’lle, mitä työhaastattelussa ei kannata päästää suustaan ja suomensimme hänen neuvonsa alle.
Älä sano: Minulla ei ole mitään kysyttävää.
Vaikka hakisit työpaikkaa yrityksestä, joka on sinulle ennestään hyvin tuttu, kannattaa aina olla valmistautunut muutamalla kysymyksellä, jotka esität itse työnantajalle. Tämä kertoo siitä, että olet todella kiinnostunut työstä.
”Jos sanot, ettei sinulla ole kysyttävää, osoitat haastatteljialle, että et oikeastaan välitä työpaikasta, olet laiska tai ennen kaikkea et valmistautunut haastatteluun”, Salemi kertoo.
Valmistaudu ennen työhaastattelua niin, että voit osoittaa kiinnostuksesi ja kysyä haastattelijalta työstä että työnantajasta. Salemi vinkkaa tutustumaan muun muassa yrityksen sosiaalisen median sivuihin, tekemään pikaisen Google-haun ja tutustumaan työnantajan sivuilla tiedotteisiin ja ajankohtaisiin julkaisuihin, jotta voit luoda vähintään 2-3 kysymystä hakemastasi roolista, yrityksestä tai jostain, mitä luit.
”Kysymysten esittämisen pointti on kuitenkin se, että saat itsekin tietoa, koska arvioit heitä aivan samaan tapaan kuin he arvioivat sinua”, Salemi sanoo.
Älä sano: Aiempi esihenkilöni oli myrkyllinen.
Vaikka et olisi täysin tyytyväinen nykyisen tai aiemman työnantajasi kanssa, ei sitä kannata tuoda ilmi työhaastattelussa. Negatiiviset kommentit voivat olla mahdolliselle uudelle työnantajalle varoitusmerkki sinun ammattimaisuudestasi.
”Se osoittaa vain huonoa makua. Haastattelija voi alkaa miettiä, puhuisitko lopulta ikävästi ja negatiiviseen sävyyn heistä tai heidän yrityksestään”, Salemi toteaa.
Tärkeää on kuitenkin pitäytyä faktoissa, mutta ei niin sanotusti heittää ketään bussin alle.
”Jos sinulta kysytään esimerkiksi ’Kerro tilanteesta, kun jouduit olemaan tekemisissä vaikean henkilön kanssa’, keskity vastauksessasi enemmän myymään itseäsi heille ja miten hoidit tilanteen. Sinun ei tarvitse kertoa, että kyse oli esihenkilöstäsi”, Salemi neuvoo.
Jos sinulta kysytään, miksi haluat lähteä nykyisestä työstäsi, sinun ei tarvitse paljastaa sitä, jos taustalla on myrkyllinen esimies.
”Voit sanoa ’Olen oppinut tässä roolissa kaiken, mitä voi oppia, olen kasvukeskeinen ja siksi ole kiinnostunut tarjoamastanne mahdollisuudesta'”, ura-asiantuntija antaa esimerkkinä.
Toisin sanoen käännä keskustelu ilman, että osoittelet syyttävää sormea kenenkään suuntaan.
Älä sano: Miten minulla meni?
Usein työhaastattelusta saattaa lähteä hieman epävarmana omasta suorituksestaan, mutta välittömästi ei kannata kysyä, miten haastattelu meni. Tämä voi osoittaa itsevarmuuden puutetta.
”Haastattelija, joka saattaa olla mahdollinen tuleva esihenkilösi, saattaa olettaa, että aiot aina kysyä välittömästi palautetta tekemästäsi työstä”, Salemi sanoo.
Eli toisin sanoen kukaan ei halua palkata sellaista, josta syntyy mielikuva, että hän kaipaa jatkuvaa kaitsemista ja paapomista. Miten meni? -kysymyksen sijaan voit kysyä, miten seuraavaksi edetään, mitkä ovat seuraavat vaiheet; jätä kysymys avoimeksi ja oleta, että sinulla meni hyvin.
Voit kysyä palautetta myöhemmin, jos et saanut työpaikkaa. Jos työpaikan saaminen kariutui muista syistä kuin osaamisesi takia, voit myös pyytää haastattelijaa lemaan yhteydessä ja pitämään sinut mielessä vastaavia paikkoja varten, jos niitä tulevaisuudessa avautuu.
Älä sano: Tämä on mainio askel urallani kohti seuraavaa työtä.
Se on toki hyvästä, että ajattelee omaa uraansa ja tulevaisuuttaan. Mahdollinen työnantaja on kuitenkin varuillaan sellaisen tyypin palkkaamisen kanssa, kenellä on katse kohti jotain muuta. Työhaastattelua tekevä haluaa tietää, että aiot tehdä parhaasi heidän yritykselleen.
”Haluat vakuuttaa työnantajan siitä, että tämä hakemasi työ ja rooli, jossa aiot pysyä. Sinä et halua sanoa, että ’Aion olla täällä vain vuoden, koska haluan tämän työpaikan ansioluettelooni'”, Salemi selittää.
Tämä askel uralla -kommentin sijaan voit kysyä haastattelijalta, millaiset etenemismahdollisuudet tai kasvumahdollisuudet tässä roolissa on. Työnantajat haluavat tietää, että annat kaikkesi heille, joten on tärkeä jättää tällainen mielikuva.
Keskity kyseessä olevaan rooliin ja kysy sen sijaan ylennysmahdollisuuksista sekä taidoista ja kokemuksesta, jota tarvitaan, jotta roolissa menestyy.
Älä sano: Kuinka paljon saan vapaata?
Tässä on kyse ajoituksesta ja siitä, miten muotoilet kysymyksesi. Koronaepidemian myötä monet työnantajat koettavat selvittää ihanteellisen tasapainon etätyön ja työpaikalla työskentelyn välillä. Myös mielenterveys on noussut enemmän esiin. Voit toki kysyä lomista ja vapaan saamisesta, mutta tee se strategisesti.
”Jos kysy mahdolliselta tulevalta pomoltasi tästä heti kättelyssä, voi se antaa sinusta kuvan, ettet ole kovin tosissasi työnteon kanssa”, Salemi kertoo.
Voit kuitenkin kysyä, millaisia etuja työnantaja tarjoaa. Eli keskustella siitä, millaiset työterveyspalvelut ovat, onko etätyömahdollista ja tarjoaako yritys/työnantaja mahdollisesti jotain muita etuja.
Älä sano: Kuinka paljon tästä työstä maksetaan?
Tietysti haluat varmistaa, että saat niin hyvää palkkaa kuin kuuluukin, mutta kuten vapaiden kanssa, myös palkasta kysessä kannattaa muistaa tahdikkuus.
”Ihmiset haluavat olla tietoisia toistensa ajasta. Eli työnantaja ei halua käydä työhaastattelua loppuun asti vain kuullakseen, että palkka on liian pieni työnhakijan mielestä”, Salemi toteaa.
Palkasta kannattaa kuitenkin keskustella ennemmin kuin myöhemmin, mutta tällaisen kysymyksen sijaan on parempi kertoa, että mikä oma palkkahaarukkasi on ja sitten kysyä, millaista palkkaa hakemassasi työssä tarjotaan.
”Kun käyt alustavaa palkkakeskustelua, pidä se yleisellä tasolla ja koeta saada työnantaja kertomaan summa ensin. Työnantaja haluaa varmistaa, että et ylitä heidän tasoaan, koska he eivät halua käyttää aikaa yhteen hakijaan, kun molemmat eivät ole samalla sivulla”, Salemi selittää.
Kerroimme aiemmin, millaisia sanoja kannattaa välttää ja suosia työhaastattelussa, ja voit lukea aiheesta lisää täällä. Lisäksi kerroimme muotiraamattu Voguen päätoimittaja Anna Wintourin vinkit, miten pukeutua työhaastatteluun.
Lähde: PureWow
Voita kylpyläloma Pärnussa kahdelle – arvo 560€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kylpyläloman Pärnussa kahdelle!
- Palkinto sisältää kolme yötä kylpylähotellissa aamiaisineen, laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki ja kuljetukset Tallinna-Pärnu-Tallinna.
- Et tiedä, mitä kaikkea mies kertoo sinusta ystävilleen – ainakin nämä 8 asiaa
- Pikkujoulukausi lähestyy: näin pidät maksastasi hyvää huolta, puhdistat sitä ja tuet sen toimintaa
- Miehiä ällöttävät treffeillä nämä 6 naisten tapaa – sinäkin teet niitä etkä voi sille mitään
- Tämä asia saa sinut näyttämään muiden silmissä rikkaalta
- 14 asiaa, joissa ADHD:stä kärsivä on yllättäen muita parempi
- Syö vähintään 2 näistä ruuista joka päivä ja saat suojaa dementialta – 3 niistä toimii kaikista parhaiten
- Nämä ovat ihanteellisen naisvartalon mitat – hänellä on sellainen
- Nainen tekee nämä 4 virhettä, kun hän täyttää 30 vuotta
- 40 miesten tekoa, joita toivoisit omankin miehesi tekevän
- Nainen ei pese käsiään jokaisen WC-käynnin jälkeen ja toimii omasta mielestään oikein
- Miehiä ällöttävät treffeillä nämä 6 naisten tapaa – sinäkin teet niitä etkä voi sille mitään
- Et tiedä, mitä kaikkea mies kertoo sinusta ystävilleen – ainakin nämä 8 asiaa
- 40 miesten tekoa, joita toivoisit omankin miehesi tekevän
- Nainen tekee nämä 4 virhettä, kun hän täyttää 30 vuotta
- Tässä ovat 10 oudointa miesten haluamaa asiaa, joista he eivät edes myönnä haaveilevansa
- 14 asiaa, joissa ADHD:stä kärsivä on yllättäen muita parempi
- Tällä keinolla saadaan kaksi toisille vierasta rakastumaan toisiinsa
- Syö vähintään 2 näistä ruuista joka päivä ja saat suojaa dementialta – 3 niistä toimii kaikista parhaiten
- Nämä 9 asiaa ärsyttävät aviomiehissä suunnattomasti: ”Hän ei katso tarpeeksi usein peiliin, joten…”
- Nainen ei pese käsiään jokaisen WC-käynnin jälkeen ja toimii omasta mielestään oikein