Tutkimus: Yli 55-tuntiset työviikot voivat olla pahasta terveydelle
Tutkijoiden mukaan jos teet töitä yli 55 tuntia viikossa, on riskisi aivoverenkiertohäiriöön suurempi.
Lancetin julkaiseman tutkimuksen mukaan yli 55-tuntisia työviikkoja tekevillä on 33 prosenttia suurempi aivoverenkiertohäiriön riski ja 13 prosenttia korkeampi sepelvaltimotaudin riski kuin 35-40-tuntisia työviikkoja tekevillä. Tutkimukseen osallistui yli 600 000 ihmistä. Tutkijoiden mukaan jokainen yli 40 työtunnin päälle tehty työtunti kasvattaa riskiä. 48 tuntia viikossa töitä tekevillä riski kasvaa 10 prosentilla, kun taas 54 tuntia viikossa töitä tekevillä riski kasvaa 27 prosentilla. Newserin mukaan tutkimus on suurin, joka tutkii pitkien työpäivien ja sydämen terveyden kytköstä. Tutkijat eivät kuitenkaan osanneet tarkalleen sanoa, mikä nostatti riskiä, vaikka ottivat huomioon eri tekijöitä, kuten tupakoinnin. Tutkijat uskovat, että vaikuttavat tekijät, kuten stressi, huono ruokavalio ja liikunnan puute, ovat vastuussa osittain kasvaneesta riskistä. Tämän takia onkin tärkeää, että pitkiä työpäiviä tekevät huolehtivat itsestään hyvin. ”Pitkien työpäivien teko voi sisältää istumista pitkiä aikoja ja stressin kokemista sekä se voi johtaa siihen, että on vähemmän aikaa huolehtia itsestään”, Stroke Associationin edustaja kommentoi ja neuvoi, että riskistään huolissaan olevien kannattaa säännöllisesti tarkistuttaa verenpaineensa. Lähde: NewserLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sitruuna tukee hyvinvointia monella tavalla – 10 hyvää syytä syödä sitä viikottain
- 4 keinoa, joilla naiset saavat miehet toimimaan haluamallaan tavalla
- 30 asiaa, joista tämän päivän koululaisilla ei ole tietoakaan
- 21 sanaa, jotka ovat kadonneet puhekielestä – muistatko vielä nämä?
- 5 hyvin arkista tapaa, joilla vahingoitat hiuksiasi
- Kuulutko keskivertoon? Vertaa seksikumppaniesi määrää tutkimustuloksiin
- Mikä on seksikkäintä, mitä nainen voi pukea päälleen? Miehet vastasivat
- Riitelettekö näin? Nämä 5 merkkiä paljastavat toksisen parisuhteen
- Täytitkö 40? Nämä muutokset voivat tulla vähitellen vastaan
- Älä luovu näistä 12 asiasta varsinkaan parisuhteen vuoksi
- Miehet ovat tästä yllättävän yksimielisiä – nämä asiat saavat kiinnostuksen lopahtamaan
- Pettääkö kumppanisi? Näihin merkkeihin moni havahtuu aivan liian myöhään
- Tämä piirre vetää miehiä puoleensa kuin magneetti – ”seksikkäintä ikinä”
- 10 asiaa, joiden sanomista kannattaa harkita kahdesti parisuhteessa
- Oletko erityisherkkä? Katso, kuinka moni näistä 10 merkistä osuu sinuun
- Kuivaatko pyykit sisällä? Tämä voi lisätä yllättävää terveysriskiä
- Nämä 10 virhettä voivat pilata suhteen heti alkuunsa – älä tee niitä uuden poikaystävän edessä
- Nämä kesäiset asiat kiihottavat yllättävän monia – märät vaatteet ovat vain yksi niistä
- Tarkista, ettet julkaise näitä tietoja sosiaalisessa mediassa