Tutkimus: Tätä naiset hakevat salasuhteistaan

Yksikään tutkimukseen osallistuneista naisista ei kuitenkaan halunnut pettämisestään huolimatta erota kumppanistaan.
Tutkimuksen mukaan kumppaneitaan pettävät keski-ikäiset naiset etsivät intohimoa ja seksiä, mutta eivät halua sen takia erota miehistään. Tulokset on saatu varatuille tarkoitettua Ashley Madison -deittisivustoa käyttävien naisten avulla.
Päätutkija Eric Andersonin mukaan löydökset haastavat yleisen käsityksen siitä, että naiset pettävät, koska ovat onnettomia suhteissaan.
”Ihmiset usein sanovat pettämisen olevan merkki syvemmistä parisuhdeongelmista. Tämä tarina kuitenkin tulee terapeutin sohvalta sen jälkeen, kun nainen on jäänyt kiinni pettämisestä”, Winchesterin yliopistossa urheilun, maskuliinisuuden ja seksuaalisuuden professorina toimiva Anderson sanoi Live Sciencelle.
”Kun jää kiinni, sitä keksii tekosyitä. Tekosyyksi tulee ”No, mieheni ei kohtele minua hyvin, suhteessa on ongelmia”, Ashley Madisonin tiedevastaavana toimiva Anderson jatkoi.
Tutkimusta varten Anderson ja hänen kollegansa pääsivät käsiksi sadan 35-45-vuotiaan naimisissa olevaa Ashley Madisonia käyttävän naisen profiileihin ja heidän lähettämiin viesteihin heidän siitä tietämättä.
Tämä mahdollisti naisten motivaatioiden tutkimisen ilman, että he pelkäävät tulevansa tuomituksi. Andersonin mukaan sivuston ehdoissa sanotaan, että käyttäjien profiilitietoja ja sivuston käyttöä saatetaan tutkia tutkimustarkoituksia varten.
Live Sciencen mukaan tutkimuskohteena olleista naisista kaksi kolmesta sanoi etsivänsä enemmän romanttista intohimoa, mihin liittyi aina seksi. Yksikään naisista ei halunnut erota kumppanistaan.
Vaikka löydökset rajoittuvat vain yhden pettämissivuston käyttäjiin, ne osoittavat Andersonin mukaan sen, että monet pettävät naiset eivät ole täysin tyytymättömiä kumppaneihinsa.
Andersonin mukaan suurin osa naisista halusi vain yhden salarakkaan ja etsi edes jonkinlaista emotionaalista yhteyttä. Tutkijan mukaan on mahdollista, että naiset tarvitsevat enemmän tunneyhteyttä nauttiakseen seksistä tai he ovat rationaalisia ja valitsevat yhden salasuhteen.
”Jos on useampia salasuhteita useiden ihmisten kanssa, mahdollisuudet jäädä kiinni kasvavat”, Anderson sanoi.
Lähde: Live Science
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- 25 kysymystä, joilla vahvistat seksuaalista yhteyttä parisuhteessanne
- Äiti, tunnetko jatkuvaa syyllisyyttä? Näin voit helpottaa oloasi
- Oletko valmis vanhemmuuteen? Varmista nämä 3 asiaa ennen päätöstä
- Näin hemmottelet itseäsi helpolla suklaakasvonaamiolla – nuorentaa ja maistuu hyvältä!
- 6 vinkkiä, joilla saat lapset osallistumaan kotitöihin
- Jääkaapistasi pitää löytyä nämä 7 ruokaa, jos haluat pudottaa painoa
- Näin toimii nainen, joka hallitsee taloutensa – 11 käytännön valintaa
- Tämä piirre kolminkertaistaa riskin, että kumppanisi pettää sinua
- Nämä 6 asiaa jokaisen äidin pitäisi tehdä päivittäin oman hyvinvointinsa eteen
- Haaveiletko lapsesta? 4 helppoa kotikonstia, jotka helpottavat raskaaksi tuloa
- Puolet miehistä päättäisi parisuhteen, jos nainen ei suostu tekemään yhtä asiaa
- Lempivärisi paljastaa enemmän rakkauselämästäsi kuin arvaatkaan
- Katseleeko miehesi muita naisia? Tee nämä 7 asiaa!
- Näistä 5 merkistä tiedät, että olet yhdessä elämäsi rakkauden kanssa
- Miehet rakastavat, kun nainen tekee nämä 10 asiaa – teetkö sinä?
- Näillä arkisilla teoilla varmistat, että nainen pysyy rinnallasi ikuisesti
- Kysy mieheltäsi seuraavat 5 kysymystä, jos haluat pitää suhteessanne kipinän elossa
- Tämä piirre kolminkertaistaa riskin, että kumppanisi pettää sinua
- 20 upeaa kokemusta, jotka jokaisen naisen pitäisi kokea ainakin kerran elämässään
- Miksi naiset pettävät? Tässä kolme yleisintä syytä