Tutkimus: Monet naiset siistivät bikinirajansa riskeistä huolimatta

Moni on ainakin kerran elämässään siistinyt bikinirajojaan tai poistanut kaiken alapääkarvoituksensa.
American Journal of Obstetrics & Gynecology -lehdessä julkaistiin tutkimus, jonka mukaan suurin osa naisista hankkiutuu ainakin osittain eroon häpykarvoituksestaan. Samalla he ottavat riskejä infektioiden ja erilaisten ihovaurioiden (palovammoista ja ärtyneestä ihosta sisäänpäin kasvaneisiin ihokarvoihin) suhteen, kertoo Daily Mail.
Tutkimuksen mukaan 87 prosenttia naisista poistaa kaikki tai ainakin osan häpykarvoituksestaan ja suurin osa suosii höylän käyttöä. Loput myönsivät ottaneensa bikirajojen vahauksen ainakin kerran elämässään.
Daily Mailin mukaan tutkimukseen osallistuneista naisista 60 prosenttia kertoi myös kokeneensa ainakin kerran jotain terveyteen liittyviä komplikaatioita, joihin kuuluivat myös näkymättömät naarmut iholla, sisäänpäin kasvaneet ihokarvat, mustelmat tai allergiat.
Tutkimuksesta ilmeni, että ylipainoiset ja liikalihavat naiset kokivat kaksi kertaa todennäköisemmin komplikaatioita kuin hoikemmat naiset. Todennäköisyys lisääntyi kolme kertaa suuremmaksi, jos naiset poistivat kaikki häpykarvat vain osan sijaan.
Daily Mailin mukaan kuitenkin vain neljä prosenttia naisista oli joutunut käymään lääkärin pakeilla häpykarvojen poistosta aiheutuneiden komplikaatioiden takia. Sen lisäksi vain neljä prosenttia oli keskustellut ammattilaisen kanssa tavoista poistaa häpykarvoitus turvallisesti.
Tutkimuksessa päätutkija Andrew DeMaria tulikin siihen tulokseen, että naisten pitäisi hakea ammittilaisilta neuvoja turvalliseen ihokarvojen poistoon.
”Pieniä komplikaatioita tapahtuu yleisesti häpykarvoituksen poiston myötä. Käynnit gynekologin luona voisivat tarjota turvallisen ympäristön naisille puhua häpykarvoituksen poistomenetelmistä”, DeMaria totesi.
Jälkiseuraamuksista huolimatta vain 44 prosenttia naisista kertoi lopettaneensa häpykarvoituksen poistamisen. Yleisin syy (41 prosenttia) lopettamiselle oli se, etteivät naiset pitäneet sen sivuvaikutuksista, kuten sängestä tai ihottumasta.
Tutkimukseen osallistui 333 naista, joita oli hoidettu kahdessa Teksasin länsirannikolla sijaitsevalla klinikalla huhti-kesäkuun aikana vuonna 2012. 16-40-vuotiailta naisilta kyseltiin heidän häpykarvojen poistamisesta.
Lähde: Daily Mail
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?