Sisäisellä kauneudella on todella väliä: Luonteesi vaikuttaa siihen, kuinka kaunis olet, toteaa tutkimus

Usein sanotaan, että vain sisäisellä kauneudella on merkitystä.
Tämä väite on saanut tieteellistä tukea, kertoo Shape. Personality and Individual Differences -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan mukavan luonteen omaavat naiset nähdään fyysisesti kauniimpina kuin ilkeät ihmiset.
Tutkimuksen ensimmäisessä osassa 60 miesopiskelijaa ja 60 naisopiskelijaa pyydettiin arvioimaan 60 naisen valokuvat viehättävyyden mukaan. Shapen mukaan opiskelijat antoivat samankaltaisia arvioita kaikille kuville.
Kaksi viikkoa myöhemmin tutkimuksen toisessa osassa samaiset opiskelijat arvioivat kuvat uudelleen, mutta tällä kertaa jokaisen kuvan yhteydessä kerrottiin kuvassa olevan naisen persoonallisuudesta.
Tutkimuksessa ilmeni, että kuvaukset vaikuttivat suuresti siihen, kuinka suureksi kuvassa olleen naisen viehättävyys koettiin. Shapen mukaan jos kuvassa olleen naisen persoonaa oli kuvattu ilkeäksi, arvioitiin hänet toisella kertaa vähemmän kauniiksi kuin ensimmäisellä kerralla.
Tutkijat kuvailivat vaikutusta haloefektiksi ja positiivisiin kuvailuihin yhdistetyt kuvat naisista saivat merkittävästi paremmat arviot. Shapen mukaan tutkimuksen lopputulema onkin, että kauneus todella tulee sisältä.
Lähde: Shape
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä