Tutkimus: Ero epätodennäköisempää, jos pienten lasten äiti tienaa isää paremmin

Pienten lasten äideillä kannattaa olla kumppaniaan parempi palkka.
Sociology-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan pariskunnat, joilla on pieniä lapsia ja missä nainen tienaa miestä enemmän, pysyvät todennäköisemmin pidempään yhdessä. Tutkimusta varten brittitutkijat seurasivat 3 944 lapsia omaavaa brittiparia, joista osa oli avioliitossa ja osa avoliitossa.
Tiedemiehet ottivat huomioon, kumpi suhteessa oli perheen elättäjä ja miten se vaikutti muutoksiin parisuhteessa lasten kasvaessa kahdeksan kuukauden ikäisistä 7-vuotiaaksi. Kaiken kaikkiaan perheen elättäjällä ei ollut väliä, ja eroriskissä ei ollut suuria eroavaisuuksia huolimatta siitä, toiko leivän pöytään vaimo vai mies.
Tutkimuksesta kävi kuitenkin ilmi, että lasten ollessa 4-7-vuotiaita, avioliitossa olleet parit erosivat 80 prosenttia epätodennäköisemmin, jos vaimon palkka oli suurempi kuin miehellä. Tilastot olivat samat myös avoliitossa olevien kohdalla.
Tutkimusta tehneet tutkijat ovat kertoneet, että lisätutkimuksia täytyy tehdä, jotta voidaan kunnolla ymmärtää, kuinka pariskunnan väliset palkkaerot vaikuttavat suhteeseen. Tutkijat huomauttivat, että tulokset auttavat kumoamaan myytin siitä, että naisten korkeampi palkka lisäisi avioeroriskiä.
Lähde: Women’s Health
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä