Tunnista nämä 11 varoitusmerkkiä, ennen kuin miehesi hylkää sinut
Nainen aistii usein ensimmäisenä, kun mies alkaa vetäytyä.
Joskus parisuhteessa tulee aikakausia, jolloin toinen on ehkä fyysisesti läsnä, mutta silti jollain tavalla loistaa poissaolollaan. Ehkä katse ei enää kohtaa samalla tavalla, sanat jäävät pinnallisiksi ja se tuttu yhteys, joka joskus tuntui niin vahvalta, alkaa hiljalleen kadota.
Tällaiset hetket eivät automaattisesti tarkoita, että suhde olisi päättymässä. Mutta ne voivat olla merkki siitä, että jokin on muuttunut. Tai että jotain pitäisi ainakin muuttaa, jos molemmat niin haluavat.
Alle on koottu 11 käyttäytymismallia, jotka saattavat kertoa siitä, että mies on vetäytymässä henkisesti pois suhteesta. Näitä merkkejä ei ole tarkoitus käyttää toista vastaan, vaan ennemmin pysähtymisen ja ymmärtämisen välineinä. Ehkä jopa keskustelun alkuna.
Tällaisia muutoksia moni huomaa ensimmäisenä:
- Hän ei enää puhu asioista: ei arjesta, ei tunteista, ei mistään.
- Hän ei näe enää vaivaa suhteen tai yhteisen ajan eteen.
- Hän ei enää kosketa, katso tai osoita pieniä eleitä.
- Hän välttelee riitoja.
- Hän on jatkuvasti kriittinen pienistäkin asioista.
- Hän salailee tekemisiään ja ajatuksiaan.
- Hän ei huomioi pieniä asioita, esim. jos olet surullinen.
- Hän tekee päätöksiä yksin, eikä kysy enää sinulta mielipidettä.
- Hän vetäytyy omaan kuplaansa ja viettää enemmän aikaa yksin kuin kanssasi.
- Hän ei vastaa viesteihin ja puheluihin tai tekee sen viiveellä ja välinpitämättömästi.
- Hän ei osallistu enään yhteisiin asioihin ja tekemisiin.
Jos tunnistat näitä merkkejä omassa elämässäsi, älä jää yksin ajatustesi kanssa. Puhu, kysy ja kuuntele.
Jaa tämä artikkeli jollekin, joka saattaa tarvita sitä juuri nyt.
Lähde: Your Tango
LUE MYÖS:
- Miehet kertovat rehellisesti, miksi ovat sinkkuja – samat teemat toistuvat vastauksissa
- Ihmiset, joilla on heikko itsetunto, tekevät usein nämä 5 asiaa huomaamattaan
- Monet naiset kokevat miesten kanssa ystävystymisen helpommaksi – nämä 11 syytä selittävät miksi
- Jääkö sänky sinulta usein petaamatta? Näistä luonteenpiirteistä se voi kertoa
- Unohdatko muiden nimet helposti? Tämä simppeli keino auttaa jatkossa
- Varmista sähkökiukaan turvallisuus ennen joulua – näihin merkkeihin kannattaa puuttua heti
- Miksi itkukohtauksen jälkeen iskee usein kova päänsärky? Syy on yllättävän looginen
- Nämä 10 lemmikin tuomaa oppia ovat kullanarvoisia – pysähdy niiden äärelle ennen kuin on myöhäistä
- Tiedätkö jonkun, joka reagoi kaikkeen herkästi? Näistä syistä se usein johtuu
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- 11 helppoa tapaa huomata, että mies on oikeasti rakastunut
- Itsenäinen nainen tunnistetaan näistä 11 piirteestä – ja siksi hän tekee rohkeita valintoja
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Nämä 9 tapaa tekevät aviomiehestä varsinaisen lottovoiton – tunnistatko kunnollisen miehen?
- 11 asiaa, joista vain onnettomat ihmiset valittavat – onnelliset osaavat olla jopa kiitollisia
- Nämä huomaamattomat merkit paljastavat, että kumppani yrittää manipuloida sinua syyllistämällä
- Pieni itku silloin tällöin on vain hyväksi – 8 syytä miksi
- Naiset paljastavat, mitä eivät ainakaan halua kumppaniltaan lahjaksi