Kun kumppanin uskottomuus tulee ilmi, on helppo hoksata, että merkkejä siitä oli ilmassa jo aiemmin.

Pettämisestä kielivät merkit ovat usein hienovaraisia eivätkä ne välttämättä pistä silmään heti. Ne voivat olla asioita, joille siinä hetkessä kohauttaa olkiaan.

”Pettäminen on salailun verhoama ja pettäjä tekee parhaansa, jotta kumppanin epäilyt eivät heräisi”, lisensoitu avioliitto- ja parisuhdeterapeutti Lesli Doares kertoi Preventionille.

”Pettäjän tavoite on olla jäämättä kiinni ja välttyä seurauksilta. Hän pyrkii saamaan kaiken vaikuttamaan normaalilta”, hän jatkoi.

Psykologi Paul Colemanin mukaan samaan aikaan ihmisillä on tapana tehdä johtopäätöksiä kumppanistaan jo olemassa olevien uskomusten perusteella. Jos olet luottavainen, voi olla siis helppo ohittaa vähemmän räikeät merkit pettämisestä.

Moni jo tietää yleisiä uskottomuudesta kertovia merkkejä, kuten yllättävät muutokset aikatauluissa ilman järkevää selitystä, hänellä on enemmän menoa ja lisääntyneet tai vähentyneet seksihalut. Myös äkillinen halu panostaa ulkonäköönsä ja muuttuneet käytöstavat puhelimen kanssa voivat tunnetusti kieliä pettämisestä.

Tämän lisäksi on myös vähemmän tiedettyjä merkkejä, joita asiantuntijat listasivat Preventionille ja suomensimme niitä alle. Yksi näistä ei vielä ole tulenvarma merkki pettävästä kumppanista, mutta jos useampi merkki tuntuu tutulta, on hyvä käydä avoin keskustelu kumppanin kanssa.

Häntä ei yllättäen saa kiinni

Jos kumppanillasi on vaikkapa työ, jonka takia häntä on vaikea tavoittaa tiettyyn aikaan päivästä, ei se tietysti kerro uskottomuudesta. Tässä on kyse muuttuneesta käytöksestä. Jos yllättäen et saa häntä kiinni toisin kuin ennen ja se on toistuvaa, pitäisi hälytyskellojen alkaa soida.

”Pettäjät kaipaavat yksityisyyttä ja keskeytyksetöntä aikaa. Salasuhteessa olevan täytyy olla säännöllisesti tavoittamattomissa”, Coleman huomautti – eihän uskoton halua ottaa riskiä, että kuulet epäilyttäviä ääniä taustalta.

Hänen ystävänsä käyttäytyvät seurassasi toisin

Preventionin mukaan pettäjät ovat usein vähemmän varovaisia jälkiensä peittelyssä ystäviensä seurassa kuin kumppaninsa seurassa. Lisäksi ihmisillä on tapana uskoutua ystävilleen. Näin ollen Colemanin mukaan onkin mahdollista, että hänen ystävänsä tietävät pettämisestä ennen sinua. Se taas voi näkyä siinä, miten he käyttäytyvät sinun seurassasi.

Sanat ja teot eivät kohtaa

Doaresin mukaan tällä tavoin pettäjät jäävät usein kiinni. Kenties hän kertoo, että joutuu tekemään jotain, joka ei käykään järkeen. Kenties hän väittää olleensa jonkun luona, kuka myöhemmin lipsauttaakin, ettei tämä ollutkaan totta.

”Totuus on helppoa, mutta valheissa on vaikea lopulta pysyä perässä”, Doares huomautti.

Hän ei kerro enää yksityiskohtia päivästään

Kumppanille usein kerrotaan yksityiskohtia siitä, miten päivä meni, mutta kun pettää, saa yleensä salarakas kuulla niistä. Omalle kumppanille kerrotaan tämän johdosta vähemmän.

”Kun hänellä on jo joku, jolle jakaa asioita, ei hän välttämättä edes huomaa, ettei enää jaa asioita sinulle”, Doares kertoi Preventionille.

Hän antaa enemmän lahjoja

Rakastavissa, terveissäkin suhteissa on tapana antaa lahjoja toisilleen. Colemanin mukaan pettäjät vievät sen kuitenkin uudelle tasolle. Se voi olla tapa vakuutella kumppania rakkaudestaan ja sitoutumisestaan.

”Näin kumppanin huomaamat hienovaraiset merkit pettämisestä voi sivuuttaa asiana, jota hän ei koskaan tekisi”, Coleman sanoi.

Suhteen ongelmat katoavat

Luultavasti jokaisella pariskunnalla on joitakin ongelmia suhteensa aikana, mitkä nousevat toistuvasti esiin. Jos ongelma yllättäen katoaa eikä siihen tunnu olevan syytä, voi olla syytä huoleen.

”Tämä voi olla merkki uskottomuudesta tai siitä, että kumppanisi on lakannut yrittämästä ja etsii tietä ulos suhteesta” Doares selitti.

Hän on puolustuskannalla, kun ihmettelet muutoksia

Parisuhteet muuttuvat ja kehittyvät, mutta siitä pitäisi pystyä puhumaan kumppanin kanssa.

”Jos joidenkin asioiden muuttumiselle on viattomat syyt, ei ole syytä olla puolustautuvainen”, Coleman totesi.

Pettäjä saattaa vastata kysymyksiin kysymyksellä, kuten ’Miksi kysyt?’ tai ’Miksi se on tärkeää?’, koska hän tarvitsee lisää aikaa keksiäkseen vastauksen, joka ei saa häntä liemeen.

Hän on todella hyvin perillä aikatauluistasi

Voi tuntua hieman oudolta, jos kumppani toistuvasti kyselee, milloin olet ja et ole kotona. Sen pitäisikin tuntua oudolta.

”Pettäjän täytyy tietää aikaikkunat, jolloin hänellä on vapaus ja mahdollisuus viettää aikaa uuden romanttisen kiinnostuksen kohteensa kanssa”, lisensoitu kliininen psykologi John Mayer sanoi.

”Hän tekee kovasti töitä, jotta ei jää kiinni”, hän lisäsi.

Mayerin mukaan jos kumppanisi tekee mitään näistä mainituista asioista tai kaikki ei vain tunnu sinusta olevan kohdallaan, on täysin hyväksyttävää kysyä, mitä on meneillään. Toivottavasti siihen on täysin järkevä selityskin.

Lähde: Prevention