Tiesitkö näistä kolmesta eri stressityylistä? – Yksi on hyvin kavala ja vahingollinen!
Mikäpä olisi varmempaa elämässä syntymän ja kuoleman lisäksi, kuin stressi?
Jokainen meistä kokee jossain vaiheessa stressiä, oli se sitten suurta tai pientä, joillekin stressi on läsnä joka päivä, toiset taas eivät välttämättä edes huomaa sitä lainkaan, vaikka kärsisivätkin siitä.
Kirjailija ja terveyspsykologi Laurel Mellin on kuvannut kirjassaan, The Stress Solution: A Revolutionary New Method for Emocional Resilience, stressille kolme eri emotionaalista, eli tunneperäistä tyyliä. Oman stressityylin tunnistaminen on avain stressin vähentämiseen ja siitä eroon pääsyyn. Lue, kuinka Mellin kuvaa kutakin kolmea eri stressityyliä.
Stressin kolme eri tyyliä:
1. Tunne henkisestä pahasta olosta
”On helppo tietää, onko tämä emotionaalisen stressisi tyyli”, Mellin kirjoittaa, ”koska tunnet, mikä tuntuu pahalta ja epämukavalta. Ihmiset, jotka kokevat tämän tyyppisen emotionaalisen stressin, saattavat kokea masennusta, ahdistusta, paniikkia tai häpeää.” hän kertoo
2. Tunnottomuus
Toinen emotionaalisen stressin tyyli on taas päinvastainen, eli stressiä ja tunteita ei tunneta. Mellin kuvailee tämän luokan henkilöitä ikään kuin ”peuraksi ajovaloissa”. ”Monet ihmiset, joilla on tämä tyyli, uskovat, että heillä ei ole stressiä”, hän kirjoittaa. ”Ehkä he lievittävät stressiä syömisen, juomisen, liiallisen liikunnan, työskentelyn tai muiden vaihtoehtojen avulla, mutta heillä ei yleensä ole tunnetta stressistä.”
3. Harhakuva
Viimeinen kolmesta emotionaalisesta stressityylistä on haastavin tyyli, Mellin toteaa. Miksi? Koska se tuntuu niin hyvältä. ”Meillä on illuusio siitä, että kaikki on fantastista, ja vasta myöhemmin, kun heräämme tuosta tilasta (usein paljon myöhemmin), tajuamme vahingoittavan itseämme tai muita.” hän selittää.
Tunnistitko oman stressityylisi? Jaa ystäville ja keskustele!
Lue myös, kuinka teet aamuistasi stressittömämpiä.
Lähde: Pure Wow
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Naisille löytyi hyvä syy nauttia olutta – tutkijat löysivät kiinnostavan yhteyden
- Koiran nukkuma-asento paljastaa yllättävän paljon sen luonteesta
- Aurinkolasit voivat auttaa univaikeuksiin – unitutkija suosittelee erikoista niksiä
- Käytätkö itseruskettavia? Ihotautilääkäri muistuttaa eräästä tärkeästä asiasta
- Mitä lahjaksi ylioppilaalle? Nuoret listasivat toiveensa
- Suomessa nopeasti yleistyvä terveysongelma koskee yhä useampaa nuorta naista
- Yleinen virhe heikentää aurinkosuojan tehoa – ihotautilääkäri suosittelee tätä ratkaisua
- Kuoleman lähestyminen näkyy kehossa usein näin – 8 yleistä merkkiä
- 5 hyvää syytä juoda olutta tänään – tiesitkö näistä terveyshyödyistä?
- Suomalaisten suosima mauste lisää vakavien sairauksien riskiä – yhteys tuhansiin kuolemiin
- Tuttu mauste pitää muurahaiset loitolla – tehokas mutta myrkytön niksi
- 10 merkkiä siitä, että parisuhteesi on tulossa tiensä päähän
- Jos sinulla on siniset silmät, pukeudu ensisijaisesti näihin väreihin
- Jos kumppanisi ei saa sinua tuntemaan näitä asioita, hän ei ole se oikea
- Gynekologi kertoo vähän puhutusta muutoksesta, joka voi tulla iän myötä
- Tutkimus paljastaa iljettävän tavan, johon sekä miehet että naiset syyllistyvät
- Outo oire jalassa voi kertoa vakavasta sairaudesta – näitä merkkejä ei pidä sivuuttaa
- Isovanhempi, näitä lauseita ei kannata sanoa lapsenlapselle edes vitsillä
- Miesten mielestä viehättävin nainen ei vastaa vanhaa stereotypiaa
- Kolmen päivän juomakuuri saa vatsan nopeasti litteämmäksi