Parisuhteessa olevat kertoivat esimerkkejä tavoista, joilla osoittavat tunteitaan.

Rakkaudentunnustukset ovat tärkeitä jokaisessa suhteessa, mutta rakkauttaan voi tuoda ilmi muutenkin kuin sanomalla ’Minä rakastan sinua’. Toisinaan erilaiset tavat ja teot voivat olla jopa vahvempi osoitus tunteista kuin sanat.

Tosielämän esimerkkeihin perustuen alle on listattu 20 tapaa ja tekoa, jotka kertovat ihmisille heidän kumppaninsa rakastavan heitä.

1. ”Minulla on unikauhuhäiriö ja traumaperäinen stressihäiriö ja mieheni pysyy hereillä, että minä voin nukahtaa ensin tietäen, että olen turvassa.” – T.S.

2. ”Hän auttaa asioissa, joita vanhemmilleni pitää tehdä.” – R.B.

3. ”Sulhaseni pitää hiuslenksua taskussaan, koska hän alkoi huomata minun aina unohtavan sen. Kun hän näkee sellaisen, hän aina laittaa sen taskuunsa myöhempää varten, kun olen itse unohtanut ottaa sellaisen mukaan ulos lähtiessä.” – L.W.

4. ”Mieheni ottaa hiukset pois suihkun lattiakaivosta minun puolestani, koska se saa minut yökkimään.” – M.H.

5. ”Hän aina laittaa wc-istuimen kannen alas, kun on käynyt vessassa. Tiedän, ettei se kuulosta paljolta, mutta se on osoitus hänen rakkaudestaan ja kunnioituksestaan.” – K.J.

6. ”Hän on aina viestittänyt minulle päivittäin kello 16 siitä lähtien, kun tapasimme. Se on aina jotain suloista, joka piristää päivääni.” – T.H.

7. ”Hän pitää laastareita mukana, kun menemme kaupungille, koska hän tietää kenkieni alkavan hiertää.” – A.M.

8. ”Hän suukottaa minulle heipat ja sitten huomaan hänen silmäilevän autoni renkaita varmistaakseen, että ne ovat täynnä ilmaa.” – C.E.

9. ”Joka aamu ennen lähtöään töihin mieheni täyttyy astianpesukoneen ja laittaa lelut pois, joten kun heräämme, meillä on mukavan siisti koti, jossa aloittaa päivä.” – S.B.

10. ”Hän tekee minulle päivällistä joka ilta. Jo 12 vuoden ajan.” – K.A.

11. ”Hän tulee mukaani kaikille musiikkikeikoille, joille minut palkataan ja aina löytää aikaa minulle, vaikka hän on lääketieteellisessä.” – S.P.

12. ”Hän kulkee bussilla, jotta voin mennä autolla töihin.” – A.B.

13. ”Kihlattuni joutuu nousemaan ylös melko aikaisin lähteäkseen töihin, mutta hän aina herää 15-20 minuuttia aiemmin kuin pitäisi, jotta hän voi tulla takaisin sänkyyn ja halia minua ennen kuin hän lähtee. Hän tekee näin joka aamu, vaikka en heräisi itse siihen.” – H.M.

14. ”Hän ei päästä ketään kylään, kun Greyn anatomia on menossa, koska se on minun lempiohjelmani.” – C.L.

15. ”Hän antaa minun nukkua pitkään ja tuo minulle pekonivoileipiä sänkyyn, kun olen ollut aamuun asti tyttöjen kanssa ulkona.” – Z.N.

16. ”Hän lämmittää minun puolen sängystä ennen kuin tulen sänkyyn.” – C.L.

17. ”Jos sulhaseni huomaa, että minua vaivaa jokin, josta en halua puhua, hän tekee minulle ruokaa, halii minua sohvalla ja katsoo typeriä ohjelmia ja dokumentteja kanssani kunnes lopulta kerron hänelle, mikä minua vaivaa.” – R.A.

18. ”Kun tein töitä myöhään illalla, join teetä kotiin päästyäni. Mieheni laittoi minulle kiaken valmiiksi, jotta minun ei tarvinnut kuin laittaa vesipannu kiehumaan.” – D.L.

19. ”Pitkän päivän jälkeen rentoudumme olohuoneessa ja katsomme hieman televisiota. Hän istuu sohvalla ja minä makoilen. Hän tarttuu jalkaani ja alkaa hieroa sitä. Sitte on toisen jalan vuoro. En pyydä sitä, hän vain tekee niin. Sanoisin, että se on rakkautta.” – D.H.

20. ”Hän kuuntelee – selkeää ja yksinkertaista. Kovin monet eivät ota aikaa kuunnellakseen, mitä toisella on sanottavaa.” – A.B.

Minkälaisin tavoin sinä ja kumppanisi osoitatte rakkauttanne? Kerro se alla kommenteissa!

Lähde: Huffington Post

Kommentit

Kommenttia