Tee itsellesi selviytymispaketti talvea silmällä pitäen – 10 vinkkiä, mitä sisällyttää pakettiin

Nyt on hyvä aika varmistaa, että sinulla on kaikki, mitä tarvitset talven varalle.
Siinä missä osa eläimistä voi viettää talven horroksessa tai talviunessa, ei ihmisillä ole mahdollisuutta samaan. Talvi ei ole monille se mieluisin vuodenaika, mutta siitäkin voi tehdä siedettävämpää, kun valmistautuu hyvin talven varalle mukavin asioin.
Alle on listattu 10 esimerkkiä, joita kerätä selviytymispakettiin talvea silmällä pitäen.
1. Paljon kynttilöitä
Joskus kynttilöiden polttaminen jo riittää tekemään olon lämpimäksi. Jos valitset vielä tuoksukynttilöitä, joiden tuoksu on kesäinen, voit kuvitella olevasi rannalla jossain lämpimässä.
2. Värikkäitä kasveja
Kaikki kauniit kukat eivät kuole talven tullessa. Kotiin voikin hankkia kasveja ja kukkia tuomaan väriä ja piristämään mieltä.
3. Mukavia vilttejä
Hyvin tehty viltti kestää ja auttaa sinut kestämään monet talvipakkaset. Ne ovat myös kiva sisustuselementti sohvan käsinojalla.
4. Kelkka tai pulkka hauskanpitoa varten
Kuka sanoi, ettei aikuiset voi laskea mäkeä? Lapsiperheissä pulkka on vakiovaruste talven ajalle, mutta siitä voi olla iloa myös aikuisille. Retki pulkkamäkeen aurinkoisena päivänä ystävien kanssa on hyvä tapa nauttia ulkoilmasta sekä pitää hauskaa.
5. Todella paksuja sukkia
Paksut, lämpimät sukat ovat ehdoton hankinta talven ajalle. Kylmän pakkaspäivän katselu ikkunan läpi ei kylmää samalla tavalla, kun jalassa on paksut sukat.
6. Viiniä
Ajattele, jos läheisiäsi on vierailulla, kun iskee talvimyräkkä tai kauheat pakkaset
eikä sinulla ole mitään tarjottavaa kurkun kostukkeeksi? Parempi siis varautua etukäteen!
7. Hyviä kirjoja
Jätä siirappiset markettikirjat rantalukemiseksi, koska talvi on enemmän hyvien, vakavampien kirjojen aikaa. Tai uppoudu lempikirjojesi maailmaan!
8. Kotitreenivideoita
Ulkona voi olla liian kylmä lähteä lenkille, mutta onneksi kotitreenivideoissa on vara, mistä valita ja nettikin pursuaa erilaisia treenivideoita. Voit siis tehdä lyhyenkin treenin kotioloissa ja välttyä pakkaselta.
9. Halikaveri
Oli se sitten ihminen, lemmikki tai pehmolelu, on halikaverista iloa talven ajalla.
10. Lehtipino
Lehtiä voi kertyä isokin pino kaappien uumeniin. Talvella on hyvin aikaa käydä pinoa läpi, lukea lukemattomat lehdet ja sitten hävittää ne pois.
Lähde: HuffPost
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?