Täydellisen kissansilmänrajauksen tekoon kehitettiin kätevä apuväline – rajaus syntyy sekunneissa
Pian kissamaisen rajauksen tekeminen on erittäin helppoa.
Varsinkin kokemattomalle meikkaajalle kissansilmärajauksen tekeminen voi aiheuttaa päänvaivaa, että saisi täydellisen lopputuloksen – tai edes rajauksen ”hännistä” samannäköiset tai -pituiset. Kissamaisen rajauksen tekoon on monenlaisia vinkkejä, mutta ne voi pian unohtaa, kun saataville on tulossa apuväline, jolla rajaus syntyy hetkessä.
Kyse on Vamp Stampista, eräänlaisesta leimasimesta, joka Huffington Postin mukaan on V-muotoinen ja kaksipäinen, joten sillä saa kaksi eri kokoa. Leimasinta tarvitsee vain käyttää haluamassasi rajausvärissä, kohdistaa silmän ulkonurkkaan (siis kohtaan, johon haluat ”hännän”) ja sitten se vain painetaan ihoon – eli näin:
Vamp Stampin on kehittänyt meikkitaiteilija Veronica Lorenz, joka on ollut myös luomassa Beautyblender-meikkisientä. Huffington Postin mukaan Lorenz kehitty leimasimen sen jälkeen, kun hänellä todettiin kasvain, joka aiheutti osittaisen halvauksen hänen oikeaan käteensä ja hiljalleen meikkaaminen muuttui mahdottomaksi.
Kasvain vaikutti lopulta myös Lorenzin vasempaan käteen, joten meikkitaiteilija joutui keksimään luovia ja tehokkaita tapoja meikkaamiseen. Kissansilmärajaus on Lorenzin suosikki, joten hän kehitti Vamp Stampin.
”Se on tekniikka, jonka jokainen voi toteuttaa sekunneissa. Taitoja ei vaadita”, Vamp Stampin tiimi kertoi Huffington Postille.
Leimasimessa on kuitenkin yksi haittapuoli: sen hintaa tai julkaisuajankohtaa ei ole vielä julkistettu, mutta tiimin mukaan sen pitäisi olla ostettavissa netistä 2-3 kuukauden kuluttua. Vamp Stampin kotisivuilla voit liittyä postituslistalle, jos haluat tietää, milloin se tulee saataville.
Olisiko sinulle tarpeen tällainen rajausleimasin? Kommentoi alla!
Lähde: Huffington Post
- Ihminen voi vaikuttaa täysin onnelliselta ja tuntea silti yksinäisyyttä – tunnista 7 merkkiä
- Tuntuuko elämäsi tylsältä? Kokeile ottaa nämä 6 asiaa osaksi arkeasi
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Tutkijat havaitsivat kehossa huolestuttavan yhdistelmän – kuoleman riski jopa 83 prosenttia suurempi
- Ennen tällainen käytös ei olisi tullut kuuloonkaan – 9 asiaa, joita isovanhemmat ihmettelevät nykykasvatuksessa
- Joistakin naisista tulee eron hetkellä aivan mahdottomia – 10 tapaa, joilla he tekevät exän elämästä helvettiä
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Oletko aina se, joka joustaa ja ymmärtää? Näillä 8 tavalla se voi kostautua
- Jotkut ihmiset muistuttavat parisuhteessa kissoja – kuulutko sinä heihin?
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Näitä tehtiin 80- ja 90-luvuilla ihan pokkana – nykyään saisi paheksuvia katseita
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Ilmestyykö leukaasi aina uudelleen yksi pitkä ja tumma karva? Tästä se johtuu
- Somessa leviää makuuhuonetrendi, jossa piilee ikävä ongelma
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Sokeritoukan aavemainen sukulainen yleistyy Suomessa – näin pidät sen poissa kodistasi
- Kodinkonehuoltaja kertoo, miten suomalaiset rikkovat induktiolietensä huomaamattaan
- Nämä 6 miehen tokaisemaa lausetta saavat monen naisen hermot kiristymään
- Näillä 12 lauseella kumppani voi saada sinut uskomaan, että kaikki on sinun syytäsi