Tätä yllättävää asiaa et saisi sanoa lapsellesi – pidät sitä kehuna, mutta siitä voi olla lapsellesi haittaa
Luulet kehuvasi lastasi, mutta sillä voikin olla ikäviä seurauksia.
Vanhempana on vaikea välttää tekemästä virheitä lapsen kasvatuksessa, vaikka kuinka kovasti toivoisimmekin, että osaisimme välttää virheet ja sudenkuopat. Erityisesti kommunikoinnissa voi vahingossa tehdä virhearviointeja ja lapselle voi joskus tulla sanottua asioita, joita ei oikeastaan kannattaisi sanoa.
Osa mokista ei kenties ole pahoja, mutta osa saattaa vääristää lapsen minäkuvaa, vahingoittaa lapsen ja vanhemman välistä suhdetta ja pahimmillaan traumatisoida lasta. Joskus hyvääkin tarkoittava lausahdus voi olla todellisuudessa haitallinen.
Psykologi, tohtori ja kirjailija Carl Pickhardt kertoo, että eräs lause, jota vanhempi itse saattaa pitää isona kehuna, onkin lapsen kannalta haitallinen, eikä vanhemman tulisikaan sanoa tätä lapselle.
Tämä lause on ”olen ylpeä sinusta”.
Miksi lausetta ei sitten saisi sanoa? Pickhardt kertoo, että lause voi saada lapsen ajattelemaan, että hänen tietynlainen käytöksensä ja saavutuksensa tekevät vanhemman ylpeäksi ja vanhemman tuntema ylpeyden tunne on nyt hänen vastuullaan. Käytännössä vanhempi sanoo, että lapsen tekemä asia saa vanhemman olemaan ylpeä siitä, että on hänen vanhempansa, eli käytännössä vanhempi on tavallaan ylpeä itsestään vanhempana. Tämä saa lapsen tuntemaan olevansa vastuullinen tämän tunteen aikaansaamisesta.
Mitä lapselle sitten kannattaa sanoa, jos tämä on tehnyt jotain hyvin? Pickhardtin mukaan lapselle voi yksinkertaisesti sanoa, että ”hyvin tehty” tai ”onnistuitpa hienosti”. Lasta siis kannattaa ehdottomasti kehua, mutta älä sido hänen onnistumistaan sinun ylpeyteesi.
Jaa artikkeli myös muille vanhemmille!
Lähde: Care.com
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Vältä näitä 5 raaka-ainetta, jos kehossasi on tulehdustila – voivat pahentaa oireita
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- On asioita, joita anopin ja miniän on parempi olla sanomatta toisilleen
- Kaikki ahdistus ei ole sitä miltä tuntuu – oletko kuullut valeahdistuksesta?
- Joulukiireessä huomio herpaantuu helposti – muista vähintäänkin nämä asiat lemmikin kanssa
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Tutkimus paljastaa, minkä ikäisiä naisia miehet pitävät viehättävimpinä – tulos on monen mielestä jopa häiritsevä
- 18 tilannetta, joita nainen sietää suhteessa aivan liian usein – miehiltä ei kannata odottaa samaa
- 15 lausetta, jotka lopettavat epäasiallisen käytöksen sekunnissa
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Jos tunnistat nämä 18 merkkiä, sormus ei ehkä koskaan päädy vasempaan nimettömääsi
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Oletko keskivertoa älykkäämpi? Nämä 10 merkkiä paljastavat sen arjessa