Tätä välipalaa ei pitäisi kenenkään koskaan syödä – voi aiheuttaa ikävän ongelman
On terveellisiä välipaloja ja sellaisia välipaloja, joita ei kannattaisi syödä.
Terveysasiantuntijat ovat samaa mieltä eräästä kovin yleisestä välipalasta, että sitä ei pitäisi kenenkään syödä. Jos syö tätä todella epäterveellistä välipalaa, se tulee aiheuttamaan kehoon helposti erilaisia tulehduksia.
Kyseessä ovat perunalastut, joissa on paljon suolaa, hiilihydraatteja ja rasvaa. Nämä kolme asiaa yhdessä syötynä ovat todella suuri uhka keholle monilla muullakin tavoilla, kuin että ne edesauttavat tulehdusten syntymistä.
Perunalastujen sisältämä gluteeni voi aiheuttaa turvotusta ja painonnousua. Vaikka perunalastujen syöminen voi tuntua ihanalta, koska ne maistuvat niin hyviltä, voi se lopulta johtaa lukuisiin oireisiin, kuten krooniseen väsymykseen, nivel- ja lihaskipuihin, ruoansulatuskanavan sairauksiin, kuten refluksitautiin sekä moniin muihin ikäviin ja jopa vaarallisiin oireisiin.
Perunalastut sisältävät vain tyhjiä kaloreita ilman mitään ravitsemuksellisia hyötyjä, joten niitä ei kannattaisi kenenkään syödä. Mutta jos pidät niistä kovasti, tee niitä itse tavalla, jossa käytät niiden teossa vähemmän rasvaa ja suolaa kuin kauppojen vaihtoehdoissa.
Lähde: She Finds
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- 6 syytä, miksi nainen teeskentelee orgasmin – harva puhuu tästä
- Näillä nikseillä kotisi tuoksuu aina hyvältä – 5 toimivaa vinkkiä
- Ahdistaako maailmantilanne? Näillä keinoilla luot turvaa itsellesi ja läheisillesi
- Nämä teot saavat miehen sydämen sulamaan – kokeile ja tee vaikutus
- Kärsitkö näistä oireista? Ne voivat viitata endometrioosiin
- Nukutteko näin? Tutkimus yhdistää tämän asennon aktiivisempaan seksielämään
- Pitkä parisuhde opettaa arvokkaita asioita – nämä 3 nousevat esiin
- Nämä lauseet paljastavat ihmisen, jonka maailma pyörii oman navan ympärillä
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen
- Hiustesi pituus paljastaa paljon luonteestasi – tunnistatko itsesi tästä?